Tuomiojan blokkitarjous on huono idea

Demareiden Erkki Tuomioja ehdotti, että opposition pitäisi astella seuraaviin vaaleihin yhteisellä ohjelmalla. Tuomiojalla on yksi vahva perustelukin, hänen mukaansa:

“Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen ovat opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta.”

Ei tuohon ole juuri vastaansanomista. Oppositio on tosiaan ollut painotuseroista huolimatta varsin yhtenäinen Sipilän hallituksen kuripolitiikkaa vastaan, eikä mikään estä saman yhteistyön jatkumista seuraavien vaalien jälkeenkään, ovat kyseiset puolueet sitten hallituksessa tai eivät. Ruotsin kaltainen blokkipolitiikka siis tuntuisi äkkiseltään ihan hyvältä idealta.

Kaikesta nykyisestä ja tulevasta yhteistyöstä huolimatta yhteinen ohjelmatyö on silti huono idea. Luettelen tässä muutaman itselleni tärkeän syyn. Tärkein syy lienee se, että vihreille ei ainaisista kokkapuheista huolimatta sovi ajatus minkään puolueen puisto-osastona toimimisesta, kun selvä ja ääneen lausuttu tavoite on nousta suurten joukkoon kilvoittelemaan päämisteripuolueen asemasta. Silloin tuntuisi hölmöltä lähteä tekemään demarijohtoista ohjelmatyötä, kuten Tuomioja epäilemättä tarkoittaa. Vasemmistolle demarivetoinen ohjelmatyö toki tuntuisi ainakin Kalevan mukaan sopivan oikein hyvin.

Toinen tärkeä syy on demarien kyyninen energiapolitiikka, jossa varsinkin ammattiyhdistystaustaiset ministerit olivat viime hallituskaudella kaikissa käänteissä valmiit myymään vaikka oman mummonsa, kunhan saivat terästeollisuuden haluaman kuntien ja valtion omistamien energiayhtiöiden riskirahalla tehtävän ydinvoimalan Pyhäjoelle ja estettyä vihreiden ajamat leikkaukset ympäristölle haitallisista energiatuista. Fennovoimaa päätettäessä demareiden äijäsiipeä ei haitannut yhtään se, että Venäjän nykyhallinto sai samalla oivan kiristyskeinon Suomea vastaan käytettäväksi valtapolitiikkansa tukena. Tätä ei demareissa joko ymmärretä tai siitä ei välitetä.

Tästä päästään kolmanteen suureen ongelmaan ulkopolitiikkaan. Vihreiden ulkopoliittisesti suuntautuneet jäsenet tuskin tervehtivät mitenkään ilolla Tuomiojan, Rinteen tai heidän ulkopoliitisten hengenheimolaisten keskustan kekkoslaisten kiemurtelua Putinin talutusnuorassa. Antaa Tuomiojan itse puhua:

“On arvioitava kriittisesti myös lännen, niin Nato-maiden kuin Euroopan unioninkin toimia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Se että voidaan osoittaa myös lännen tehneen tahattomia tai tahallisen provokatorisia virheitä ei tietenkään anna minkäänlaista oikeutusta ja hyväksyntää Venäjän voimapolitiikalle ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksille. Se ei myöskään poista tarvetta varautua ja vastata Venäjän – tai minkä tahansa muun tahon – informaatiosodankäyntiin.”

Edellinen on ote Tuomiojan sotatieteen tohtori Saara Jantusen mainiota ja asinantuntijapiireissä arvostettua Venäjän informaatiosotaa käsittelevää kirjaa ja Jantusen lausuntoja käsittelelvästä blogikirjoituksesta. Tuomioja tuomitsee kirjan lukematta sitä. Tuomioja on tulkintani mukaan sitä mieltä, että voidakseen tutkia ja käsitellä Venäjän informaatiosotaa, pitää käsitellä myös lännen vastaavaa. Tutkijalla on kuitenkin oltava oikeus rajaukseensa ja Jantusella rajaus on Venäjä, vaikka hän esimerkiksi Yhdysvallat kirjassaan mainitseekin. Blogitekstissään Tuomioja tulee tehneeksi juuri niin, kuin Jantunen kirjassaan kertoo aina tapahtuvan, kun käsittelee kriittisesti Venäjän toimia. Jostakin ilmestyy arvovaltainen mies, kertomaan, että Venäjää ei voi kritisoida kritisoimatta lännen toimia samalla. Tällöin keskustelu Venäjän tekemisistä muuttuu heti inttämiseksi siitä, kumpi on pahempi itä vai Länsi. Juuri tätä Venäjä informaatiosodallaan tavoitteleekin. Tuomiojan kannattaisi lukea Jantusen kirja ja muistaa vanha viisaus koirasta, johon kalikka kalahti.

Neljäs suuri syy on suhtautumisessa perustuloon. Vaikka demareissa on jo heräämässä alustavaa kykyä keskustella perustulosta, ovat he sidotut suhteessa ammattiyhdistyliikkeeseen. Heidän pelkonsa on, että perustulo rapauttaisi ammattiyhdistysliikkeen perustan. Itse en tähän usko, eivätkä usko kovin monet muutkaan vihreät. Sen sijaa vihreät uskovat perustuloon tulevaisuuden sosiaalisena innovaationa, joka ratkaisisi tehokkaasti muuttuvan työelämän pahimpia ongelmia, kuten osa-aikasten, freelancereiden, itsensä työllistäjien ja vajaatyökykyisten tilannetta.

Viides syy on se, että demarit eivät näytä itsekään erityisesti kannattavan Tuomiojan avausta. Puheenjohtaja Rinnekin välttelee Demokraatissa ja korostaa yhteistyön tärkeyttä. Vihreät lienee heille liian liberaali puolue perustuloineen, kaupunkikehitysvisioineen sekä moderneine sosiaali- ja elinkeinopoliittisine painotuksineen. On helpompi vastata olettetujen ydinkannattajien oletettuihin toiveisiin, kun ei ole sosiaaliliberaalia ja modernia sosialidemokratian parhaat puolet jo omiin ohjelmiinsa päivittänyttä puoluetta tekemässä ohjelmaansa.

Pelot teatteriopetuksen keskittämisestä Helsinkiin ovat todellisia

Kun keväällä kirjoitin Skandaalin muhivan Tampereen yliopiston tulosneuvotteluissa, sain paljon positiivista palautetta yliopistoväeltä, kulttuurikentältä ja tavallisilta tamperelaisilta, jotka ymmärtävät laaja-alaisen opetuksen, tutkimuksen ja taiteiden merkityksen kaupunkimme elinvoimalle, ja täystyrmäyksen Opetus- ja kulttuuriministeriön demaritaustaiselta kansliapäälliköltä Anita Lehikoiselta. Kyse on Lehikoisen radiohaastattelun mukaan pelkistä ehdotuksista, eikä erityisesti teatteriopetusta olla siirtämässä minnekään, vaikka asiasta usein onkin puhetta ollut. Kyseessä ovat Lehikoisen mukaan isot asiat.

Nyt yliopistojen tulosneuvotteluista kuuluu sellaista, että parhaillaan selvitetään taideopetuksen keskittämistä Helsinkiin. Tampereen yliopiston kohdalla tämä tarkoittaa totetutuessaan ainakin teatterin opetuksen loppumista. Tietojeni mukaan Taideyliopiston hallitus on asiaa kannattanut ja selvitystyöryhmä olisi jo perustettu. Vaatimus tähän tulee Sanni Grahn-Laasosen (kok.) johtamalta ministeriöltä.

Asiaa tunteville ei ole uutinen, että taideopetuksen ja erityisesti teatterin keskittäminen Helsinkiin on ollut OKM:n pitkäaikainen tavoite. Nyt vain keskittäjät ovat saaneet tuekseen leikkaajat. Silti pidän tilannetta skandaalimaisena, sillä viime tuloskaudella on sovittu, että tätä ei nyt otettaisi pöydälle. Samoin aikanaan, kun valo- ja äänisuunnittelua, teatteriohjaajakoulutusta ja ammattikorkeakoulun taideaineita vietiin Tampereelta, sovittiin, että teatteriopetukseen ei enää koskettaisi.

Nyt olisi kaupungin korkeimmalla johdolla paikka tehdä ministeriölle selväksi, että tämä peli ei vetele. Tampere tarvitsee kulttuuria ja aivan erityisesti teatteria, onhan Tampere juhlapuheiden mukaan Suomen teatteripääkaupunki. Vetoankin pormestari Anna-Kaisa Ikoseen, apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäkeen ja elinvoimajohtaja Teppo Rantaseen, että nyt pitää tehdä Helsingin rouville ja herroille selväksi, että Tampere ei luovu teatteriopetuksesta. Pitää tehdä selväksi, että kulttuurista ja koulutuksesta leikkaaminen saa nyt riittää. Kaupunkimme vetovoima tarvitsee kulttuuria ja sen uusia tekijöitä. Pelkkä Eppu Normaali ei erinomaisuudestaan huolimatta loputtomiin kanna. Nyt on jo keskitetty ja leikattu tarpeeksi.

Vai onko niin, että kaikkiin pitää sattua, kun raamit pakottavat leikkaamaan? Kyseenalaistaa ei voi eikä uskalla, koska on pakko leikata. Tästä hölmöilystä tulee ihan Teatterikesässä näkemäni satiirinen Eduskunta III mieleen.

Särkänniemen delfiinien kohtalo puhuttaa taas

Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa on ollut juhannusaatosta lähtien paljon uusia tietoja ja huhuja Särkänniemen delfiinien kohtalosta. Yksi merkittävä lähde on ollut Valaiden Puolesta ry, jonka tiedot perustuvat Kreikkalaisten jättämään tuontilupalupahakemukseen ja Särkäniemen siirtolupahakemukseen, josta Aamulehtikin kertoi tänään. Siirtolupahakemuksessa ei ilmeisesti eritellä, mihin delfinaarioon delfiinit siirrettäisiin, vaan vaihtoehtoja on useita. Särkänniemen aikeesta myydä delfiinejä Kreikkaan ole toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan päätöstä. Särkänniemen osalta tiedotettavaa tullee aikaisintaan elokuun lopulla. Näin Seppälä sanoi minulle tänään puhelimessa, kuten hän sanoi myöhemmin myös Aamulehdelle.

Kreikkalaisilla on kyseessä isompi kuvio, kun Kreikassa muuttui vuonna 2012 laki niin, että elävillä eläimillä ei saa enää järjestää näytöksiä. Laki lopettaisi Attican vuonna 2010 aloittaneen delfinaarion, joten sitä on kierretty niin, että delfinaarionnäytösten on sanottu olevan opetustoimintaa. Eläinjärjestöjen mukaan eläintensuojelusta vastaava kreikkalaisministeri olisi allekirjoitusta vaille valmis tulkitsemaan lakia niin, että se koskee myös delfinaariota. Nyt delfinaarion pitää siis näyttää, että sen bisnes toimii. Ei tosiaan näytä hyvältä, jos Särkänniemi on mukana tällaisessa pelissä.

Delfinaarion lopettaminen tulisi kalliiksi Attican eläintarhalle, jolla on valmiiksi muitakin vaikeuksia, kuten raportoidut 5 delfiinikuolemaa kuuden vuoden aikana ja talousvaikuksista johtuvat vaikudet ruokkia eläimiä. Lienee selvää, että Attica Zoohon ei Särkänniemen delfiinejä voida ilman kansainvälistä kohua siirtää.

Tosiseikka on myös se, että taannoinen valtuustoaloitteeni ei vaatinut delfinaarion nopeata sulkemista vaan hallitun alasajon selvittämistä. Silloin oli näköpiirissä delfiinien turvapaikka Euroopassa parin vuoden päässä, mutta nyt arvio sellaisen perustamiselle on 2-5 vuotta. Turvapaikalle on tulossa paljon tarvetta, kun delfinaarioita suljetaan ympäri Euroopan. Ja tarve turvapaikalle on myös siksi, että eri syistä rannoille huuhtoutuneita uhanalaisia delfiinejä voitaisiin sijoitettaa sinne.

Tärkeä ja ilmiselvä tosiseikka jo valtuustoaloitetta jätettäessä oli myös se, että Särkänniemen delfiinilauma oli auttamatta käymässä pieneksi. Delfinaarion poikaskuolematilanne oli ollut jo vuosia skandaalimaisen huono, eikä uusia voinut ikääntyvien tilalle tuoda yleisen mielipiteen vuoksi.

Miksi Särkänniemi sitten sulki delfinaarion näin nopeasti, vaikka sijoituspaikkaa ei ollut? Syynä lienee raha. Tämä tosin on spekulaatiota, koska päätöksen perusteet eivät ole julkisia. Saattoi olla myös optimismia, että sijoituspaikka löytyisi nopeasti. Ja yksi asiaan vaikuttanut seikka on varmaan myös se, että kansainväliset merieläinsuojelujärjestöt olivat jo pari vuotta sitten varsin pitkällä aloittaa voimakas kampanjointi Särkänniemeä ja muita eurooppalaisia delfinaarioita vastaan.

Särkänniemellä on siis alunperinkin ollut vain huonoja vaihtoehtoja. Nyt olisi syytä tehdä kuten Animalian Mai Kivelä Aamulehdelle sanoo: “Kun Särkänniemi on lähtenyt tällaiseen bisnekseen, sillä pitäisi olla suunnitelma siltä varalta, että toiminta loppuu. Särkänniemen täytyy kantaa vastuu delfiinien hyvinvoinnista loppuun asti, vaikka delfinaariotoiminta on lopetettu.” Toinen hyvä neuvo Särkänniemen johdolle olisi avoimempi tiedotuslinja. Nyt julkisuutta hallitsevat aivan toiset tahot, kuten juhannuksen keskustelu on osoittanut.

Tampereen asemakaavoituksen painopiste kaupunkimaiselle alueelle

Tampereen kaupungin kasvuennuste vuoteen 2040 on noin 50 000 uutta asukasta. Tämä luku kuulostaa hyvinkin realistiselta, sillä väestömme on kasvanut suunnilleen 2000 asukkaalla vuodessa. Historiallisesti Tampereen asukaslukuennusteet ovat vieläpä ylittyneet selvästi. Tarvitsemme siis paljon uusia asuntoja.

Asumisen trendi näyttäisi olevan kaupungistuminen. Kaupunginhallitukselle tänään esiteltävästä maapolitiikan vuoden 2015 tilannekatsauksesta (KH:n esityslista) ilmenee, että vaikka tavoite oli luovuttaa 130 uutta omakotitonttia, saatiin tontteja luovutetuksi vain 44 kappaletta. Joillekin tonteille esimerkiksi Vuoreksessa oli hyvin hakijoita, mutta Hervantajärven ja Kämmenniemen tontit eivät kiinnostaneet entiseen malliin. Kämmenniemen tonteista ei tullut vuonna 2015 ensimmäistäkään hakemusta, Hervantajärven tontteja sentään haettiin ja luovutettiin, kalliina pidetystä 2400€ vuosivuokrasta huolimatta. Itse Petsamossa aiemmin asuneena en pidä 2400€ tonttivuokraa lainkaan kohtuuttomana.

Syyksi tonttien huonoon menekkiin on arveltu taloustilanteen ohella asumistrendin muutosta urbaanimmaksi. Mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa tonttihakemuksia tuli vuonna 2015 vähän alle 200, kun huippuvuosina niitä tuli jopa 800.

Olipa syynä omakotitonttien huonoon kysyntään mikä tahansa, tilanteen on syytä vaikuttaa asemakaavoituksen painopisteisiin. Resursseja ei juuri nyt kannata suunnata pohjoiselle suuralueelle ennen kuin Kämmenniemen tonttikysyntä elpyy. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Nurmi-Sorilan asemakaavaa ei ole kiirettä valmistella, vaan antaa alueen odottaa parempia aikoja ja panostaa resurssit esimerkiksi jopa 25 000 asukkaan Hiedanrantaan, Hervannan ja Kalevan väliselle alueelle ja täydennysrakentamiseen ainakin Keskustassa, Tammelassa ja Amurissa.

Kilpailukykysopimus syntyy, on hallituksen ja EK:n toimien aika

Näyttäisi siltä, että yksi hallituksen harvoista jotenkin onnistuneista projekteista, kilpailykykysopimus, tuttavallisemmin kiky olisi menossa läpi. Sopimus voi toki vielä kaatua metallin valtuustossa, mutta lähellä ollaan.

Sopimus on iso kädenojennus EK:n suuntaan ja saattaa auttaa perinteisiä vientialoja, tämän näyttää aika. Monet ovat kuitenkin kuvanneet syntynyttä sopimusta siihen tyyliin, että taas kerran vain työntekijät joustavat. Piirros: Pauli Hokkanen, Päivän Teos
Piirros: Pauli Hokkanen, Päivän Teos

Nyt on liike-elämän aika kantaa korttaan kekoon ja alkaa toden teolla painottamaan investointeja tulevaisuuteen osinkojen sijaan, kuten on pitkittyneessä taantumassa tehty, vaikka liikevaihdot ovat olleet laskevia. Vuoden 2008 osinkosumman romahdus 8,9 miljardista 5,6 miljardiin on vuoteen 2016 otettu suunnilleen kiinni ja kannattavuus alkaa olla hyvällä tasolla, mutta liikevaihdot putoavat. (Lähde: Nordnet)

Liikevaihtojen saaminen takaisin kestävälle nousu-uralle vaatii investointeja. Tämä ei enää nykyisin tarkoita vain tehtaita, kaivoksia ja tavaraa, vaan entistä enemmän investoinnit kannattaa tehdä palveluihin, tuotekehittelyyn ja myyntiin (ei niinkään markkinointiin). EK:n vientitiedot vuodelta 2015 kuvaavat tilannetta hyvin. Niiden mukaan esimerkiksi Suomen sellun, paperin ja paperituotteiden viennin arvo oli noin 9 miljardia, kun palveluviennin oli 23 miljardia.

Kun valtiovarainministeri Ahti Pekkala taannoin lausui usein toistetut sanansa:“Emmehän me voi elää pesemällä toistemme paitoja”, palvelut ymmärrettiin täysin toisin, kuin nykyään. Silloin hänen lausahduksensa oli totta, mutta nykyään palvelutuotanto on myös vientiteollisuutta ja merkittävä osa tavaraviennin oheistuotteista. Rautalankamallina voisi sanoa, että kun viedään sellua, viedään vain sellua, mutta kun viedään hissi tai muu tekninen laite, viedään myös huoltoa, päivityksiä, käyttökoulutusta ja muuta asiantuntijuutta vaativaa.

Myös valtion tulee tehdä osansa. Vaikka on olemassa riski, että kilpailukykysopimus siirtää verotusta kevyempiin veropohjiin ja lisää leikkauspainetta, valtion kannattaisi silti “kaikkia pitää sattua” -politiikastaan poiketen keskittyä kahteen asiaan. Pitää parantaa kotimaista kysyntää. Oikeastaan mikään halllituksen merkittävistä toimista ei ole suuntautunut tähän, vaan päinvastoin. Leikkaaminen kaikkein köyhimmiltä leikkaa lähes suoraan kotimaista kysyntää. Onkin vaikea nähdä hallituksen toimia muussa valossa, kuin varallisuuden uusjaon kautta. Tämä uusjako siirtää yhteistä varallisuutta omistavalle luokalle mekanismeilla, joita markkinat eivät synnyttäisi. Samalla kasvun ehkä paras alusta, pienet ja keskisuuret yritykset ovat vaivihkaa käytännössä unohtuneet hallituksen toimissa.

Toinen tärkeä asia, mitä valtion kannattaisi tehdä on panostaa koulutukseen ja tutkimukseen. Tätä ei kuitenkaan tehdä, vaan taas hallitus toimii päinvastoin. Leikkaaminen aloitetaan varhaiskasvatuksesta, viedään läpi koulujen, lukioiden ja ammattiopintojen ja viimeistellään korkeakouluissa. Kun kerran kaikkiin pitää sattua, satutetaan myös tulevaisuutta. Puhutaan tehostamisesta, mutta samalla yksipuolistetaan. Kieliopinnot ovat hyvä esimerkki. Puhutaan kieliopintojen tärkydestä, mutta käytännössä se tarkoittaa monokulttuurista englannin opiskelua. Monessa Euroopan yliopistossa taloudellinen tai teknillinen tutkinto saa seurakseen tutkintotason opinnot jostakin eurooppalaisesta kielestä, mutta meillä tehdään muutama opintopiste pakollista englantia ja virkamiesruotsi. Puheet panostamisesta kieliin ovat puhdasta pötyä. Samoin ovat pötyä innovaatiopuheet, jos samaan aikaan leikataan perustutkimuksen julkista rahoitusta. Innovaatioinnossa unohtuu, että keksinnöt perustuvat juurikin laadukkaalle ja avoimelle perustutkimukselle.

Todennäköisesti syntyvä kilpailukykysopimus on niin suuri sulka hallituksen hattuun ja merkittävä kädenojennus ammattiyhdistysliikkeeltä EK:lle, että olisiko liikaa vaadittu, että myös hallitus ja EK tekisivät osansa?

EDIT: Linkki Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin toimitusjohtajan Dagmar Ossenbrinkin kommentteihin. Ossenbrinkin mukaan Suomessa toimivilla saksalaisyrityksillä on huutava pula saksaa osaavista työntekijöistä. Hänen mukaansa englanniksi voi kyllä ostaa, mutta saksaa tarvitaan myymiseen. Sama pätee ranskaan.

Skandaali muhii OKM:n ja Tampereen yliopiston neuvotteluissa

Hallitus ja sittemmin Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat vaatineet yliopistoilta päällekkäisyyksien karsimista ja tehostamista. Syksyllä kohua herätti ministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) paimenkirje. Viime viikkoina keskustelu Savonlinnan opettajakoulutuksen lakkautuksesta on käynyt kuumana. Osa pitää lakkautusta tarpeellisena ja yliopiston itsemääräämisoikeutta hyvänä, osa taas vaatii yksikön säilyttämistä aluepoliittisista syistä. Hesarin kolumnisti Marjukka Liiten käsittelee asiaa siitä näkökulmasta, että ainakaan pääministerin ei tulisi mestaroida yliopiston päätöksiä.

Savonlinna on kuitenkin vain pieni osa tätä kokonaisuutta, ja Tamperekin on saamassa osansa. Sain haltuuni OKM:n laatiman muistion koskien Tampereen yliopiston neuvotteluja (valitettavasti en voi paljastaa, mistä sain paperin). Muistiossa luetellaan sellaiset tieteenalat, joiden maisterituotanto on ministeriön mukaan liian vähäistä tai yksikkö on muuten kansliapäällikön mielestä liian pieni. Vedän ehkä mutkia suoraksi, mutta nyt pitää edunvalvontamme olla tarkkana. Poliittinen valmistelu kun tuppaa usein menemään niin, että kun pohjapaperissa on jotakin linjattu keskustelun pohjaksi, linjaus jää myös lopputulokseksi.

Pohjapaperi on huolestuttava, sillä siitä käy ilmi, että ministeriön suunnalta tuleva lakkautusuhka on paljon ennakoitua pahempi. Yleisesti tiedetään, että teatteriväki on jo vuosia taistellut Nätyn puolesta, mutta nyt näyttäisi, että uhka Tampereen yliopistolle on paljon tätä laajempi. Tampereen kohdalla ministeriö on pohjapaperin mukaan linjaamassa liian pieniksi aloiksi lähes kaikkia humanistisia aloja, kuten kieliä, kirjallisuutta, teatteria, monia luonnontieteitä, kuten matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä sekä monia yhteiskuntatieteitä.

Toteutuessaan linjaus olisi skandaali, joka muuttaisi merkittävästi paitsi yliopistomme, myös koko kaupunkimme identiteettiä. Tampereen yliopisto on monialainen sivistysyliopisto, jossa on noudatettu kohtuullisen laajan akateemisen vapauden periaatetta. Nyt tätä periaatetta ollaan nakertamassa, kun jatkossa keskityttäisiin monialaisuuden sijaan lähinnä lääketieteeseen, tekniikkaan, historiaan ja sosiaalitieteisiin. Tampereen yliopisto on rakentanut tamperelaista identiteettiä ja sen laaja-alaisuuden ansiosta meille on kehittynyt vilkas kulttuurielämä ja merkittävät kulttuurielinkeinot. Nyt tämä kaikki kehitys ollaan heittämässä romukoppaan hallituksen hetkellisten oikkujen takia.

Alla kopioituna ministeriön pohjapaperi. OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen taitaa olla tamperelaisille selityksen velkaa.

TAMPEREEN YLIOPISTO

Arvoisa hallituksen puheenjohtaja ja rehtori,

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lokakuussa 2015 antamassaan tarkentavissa ohjeissa sopimuskauden
2017–2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin todennut, että:
”Korkeakouluverkkomme on edelleen liian sirpaloitunut. Erityisesti korkeakoulujen tutkimusyksiköt ovat
kansainvälisesti tarkastellen pieniä. Korkeakoulujen koulutusvastuissa on paljon päällekkäisyyttä.
Osaaminen on hajaantunut liian moniin, vähäisellä asiantuntijajoukolla toimiviin yksiköihin. Korkeakoulujen
pienissä sivutoimipisteissä läpäisyyn, vetovoimaan ja opiskelijoiden työllistymiseen liittyvät ongelmat ovat
yleisimpiä. Teknologiset ratkaisut mahdollistaisivat aiempaa helpommin opetuksen järjestämisen paikasta
riippumatta ja helpottaisivat koko korkeakoululaitoksen tarjonnan hyödyntämistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö korostaa, että valtiontalouden tasapainottamiseksi toteutettavat
menosäästöt yhdessä yleisten laadun, vaikuttavuuden ja tehokkuuden vahvistamistarpeiden kanssa
edellyttävät korkeakouluverkon kehittämistä sekä muita yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa
toteutettavia merkittäviä rakenteiden ja toimintatapojen uudistuksia. Ministeriö painottaa heikosti
tuottavien alojen ja yksiköiden kriittistä tarkastelua.

Korkeakoulujen on profiloiduttava, selkeytettävä ja tiivistettävä yhteistyötä ja työnjakoa niin keskenään
kuin tutkimuslaitosten kanssa opetuksessa, tutkimuksessa, tukipalveluissa, rakenteissa ja
infrastruktuureissa sekä kansainvälisessä yhteistyössä. Kansalliset ja kansainväliset strategiset
kumppanuudet vahvistavat valittuja profiileja. Samalla mahdollistetaan eri tahojen osaamisen kokoaminen
kilpailukykyisiksi keskittymiksi, tutkimustoiminnan ripeä kaupallistaminen sekä edistetään
tutkimusrahoituksen ja investointien saamista Suomeen.”

Neuvotteluissa keskitytään rakenteellisessa kehittämisessä kunkin korkeakoulun omaan analyysiin siitä,
minkä koulutus‐ ja tieteenalojen merkityksen korkeakoulu arvioi korostuvan, vähenevän tai poistuvan
alkavalla kaudella sekä mihin toimiin nämä muutokset antavat aihetta. Korkeakoulujen koulutus ja
tki‐toiminta on suhteutettava koko Suomen vastaavaan tarjontaan niin, että liiallisen päällekkäisen
tarjonnan poistaminen ja työnjaon selkeyttäminen yhteistyössä muiden korkeakoulujen ja
tutkimuslaitosten kanssa toteutuu.

Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa näkemystä, millä aloilla se
katsoo olevansa tutkimuksessa kansainvälisessä kärjessä ja millä aloilla sen harjoittama tutkimus on
laadultaan ja laajuudeltaan kansallisesti merkittävää. Ministeriö on edellyttänyt tähän näkemykseen
perustuvia esityksiä työnjaon ja profiloitumisen vahvistamisesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on helmikuussa saanut yliopistoilta pyytämänsä neuvotteluaineiston.
Rakenteellisen kehittämisen toimet sisälsivät edelleen paljon käynnistettäviä lisäselvityksiä, olemassa
olevien strategisten yhteistyösopimusten kuvausta ja varsinaiset rakenteellisen kehittämisen toimenpiteet
ja päätökset jäivät asetettuihin tavoitteisiin nähden vähäisiksi. Yliopistojen keskinäiseen ja
tutkimuslaitosten kanssa tehtävään työnjakoon liittyviä kehittämistoimia ei juuri esitetty, vaan
merkittävimmät kehittämistoimet kohdistuivat lähes yksinomaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
välisen yhteistyön tiivistämiseen.

Myöskään alueellisten ja alakohtaisten osaamiskeskittymien
vahvistaminen ei noussut merkittävästi esille. Kunnianhimon tasoa on tarpeen kasvattaa
korkeakoululaitoksen pitkäjänteisen kehittämisen turvaamiseksi sekä korkeakoulujen omien strategisten
valintojen tukemiseksi. Ministeriö on varautunut tukemaan vaikuttavuudeltaan merkittäviä
toimintatapojen ja rakenteiden uudistamisen toimenpiteitä. Nyt saadut esitykset eivät anna vielä
uskottavaa pohjaa rakenneuudistusten perusteella tehtävälle strategiarahoituksen kohdentamiselle.

Ministeriö odottaa yliopistojen täydentävän sopimusneuvotteluaineistoa konkreettisilla ja
mahdollisimman laajavaikutteisilla rakenteellisen kehittämisen toimenpiteillä ja näiden ajoituksella
siten, että niillä voidaan merkittävästi vahvistaa korkeakoululaitoksen kansainvälistä kilpailukykyä.
Toimenpiteet ja niiden perustelut pyydetään toimittamaan KOTA-järjestelmän kautta viimeistään viikkoa
ennen neuvottelua. Rakenneuudistukset tulee nyt saada toteutukseen, koska uudistustarve on todettu
ministeriön taholta sopimusneuvotteluissa ja korkeakoulukohtaisissa kirjallisissa palautteissa jo useiden
vuosien ajan.

Ministeriö on tarkastellut yliopistoille syksyllä 2015 toimitettuja korkeakoulujen asemointitilastoja ja muuta
käytettävissä olevaa aineistoa. Kirjeen liitteenä on ministeriön ja Suomen Akatemian yhteistyönä tuotettua
yliopistojen alakohtaista tilastotietoa yliopistojen johdolle rakenteellisen kehittämisen toimenpiteiden
konkretisoimiseksi. Lisäksi yliopistoja kehotetaan hyödyntämään Suomen Akatemian yliopistojen
profiloitumisen vahvistamiseksi suunnatun rahoituksen pohjana olevaa kansainvälisen arviointipaneelin
aineistoa.

Ministeriön tarkastelussa on kiinnitetty huomiota eräisiin rakenteellisen kehittämisen kannalta esiin
nouseviin asioihin. Tarkoituksena ei ole ollut luonnehtia yliopiston toimintaa kokonaisuutena tai antaa siitä
palautetta. Teidän yliopistonne osalta voidaan nostaa ainakin seuraavia havaintoja, joita voidaan hyödyntää
rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitä täydennettäessä:
Tampereen yliopistossa on joitakin kansainvälisesti korkean tason tutkimusaloja, mutta yliopistossa on
myös paljon opiskelija- ja tutkintomääriltään pieniä koulutuksia. Huolena on, että näillä aloilla ei muodostu
alan kehittymisen kannalta riittävän vahvoja osaamiskokonaisuuksia.

Tampereen yliopisto on osallisena neljässä Suomen Akatemian huippuyksikössä lääketieteessä,
sosiaalitieteissä ja historiassa. Yliopisto saa ERC-rahoitusta lääketieteessä ja psykologiassa.
Seuraavassa tilastomateriaalin pohjalta tehtyjä koulutusohjelmatason havaintoja niistä koulutuksista, joissa
yliopiston osuus on valtakunnallisesti pieni. Koulutusohjelmatasolla tarkoitetaan Tilastokeskuksen
koulutusluokituksen tarkinta tasoa. Tutkimusta koskevat havainnot on tehty tieteenalatasolla.

Luonnontieteet

Henkilöstöresursseiltaan pieniä tieteenaloja:

matematiikka (IV portaan henkilötyövuosia 2,3, osuus 3 % koko maan henkilötyövuosista)

biotieteet (IV portaan henkilötyövuosia 2,7, osuus 2% koko maan henkilötyövuosista)

Vähäinen osuus kilpaillusta tutkimusrahoituksesta:

matematiikka (osuus 2 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

biotieteet (osuus 4,7 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

tietojenkäsittely ja informaatiotieteet (osuus 5,8 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

Julkaiseminen alemman tason julkaisukanavilla suhteessa ko tieteenalan valtakunnan tasoon:

matematiikka (julkaisufoorumitasokeskiarvo 0,74, tieteenalan keskiarvo on 1)

Yhteiskuntatieteet

Tutkintomäärältään pieniä koulutuksia:

aikuiskasvatus (11,7 maisterin tutkintoa vuodessa, osuus 20 % koko maan tutkinnoista)

Henkilöstöresursseiltaan pieniä tieteenaloja:

psykologia (IV portaan henkilötyövuosia 5, osuus 13 % koko maan henkilötyövuosista)

yhteiskuntamaantiede (IV portaan henkilötyövuosia 2,5, osuus 15 % koko maan henkilötyövuosista)

liiketaloustiede (IV portaan henkilötyövuosia 9,4, osuus 5 % koko maan henkilötyövuosista)

Vähäinen osuus kilpaillusta tutkimusrahoituksesta:

kasvatustieteet (osuus 7,1 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

liiketaloustiede (osuus 3,9 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

psykologia (osuus 7,6 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

Julkaiseminen alemman tason julkaisukanavilla suhteessa ko tieteenalan valtakunnan tasoon:

kauppatieteet (julkaisufoorumitasokeskiarvo 0,88, tieteenalan keskiarvo on 1)

Humanistiset tieteet

Tutkintomäärältään pieniä koulutuksia:

ranskan kieli (9 maisterin tutkintoa vuodessa, osuus 20 % koko maan tutkinnoista)

slaavilaiset kielet (2,7 maisterin tutkintoa vuodessa, osuus 40 % koko maan tutkinnoista)

venäjän kieli ja kääntäminen (14 maisterin tutkintoa vuodessa)

teatteritiede (7,3 maisterin tutkintoa vuodessa, osuus 49% koko maan tutkinnoista)

teatteritaiteen maisteri (5 maisterin tutkintoa vuodessa, osuus 11% koko maan tutkinnoista)

Henkilöstöresursseiltaan pieniä tieteenaloja:

filosofia (IV portaan henkilötyövuosia 2,3, osuus 6 % koko maan henkilötyövuosista)

kirjallisuuden tutkimus (IV portaan henkilötyövuosia 2, osuus 6 % koko maan henkilötyövuosista)

taiteiden tutkimus (IV portaan henkilötyövuosia 1,8, osuus 2 % koko maan henkilötyövuosista)

historia (IV portaan henkilötyövuosia 5,2, osuus 10 % koko maan henkilötyövuosista)

Vähäinen osuus kilpaillusta tutkimusrahoituksesta:

filosofia (osuus 4 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

kielitieteet (osuus 8,4 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

kirjallisuuden tutkimus (osuus 4 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

taiteiden tutkimus (osuus 5 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta)

Valtuustokysely ravitsemusterapiasta

Tänään 16.5. kaupunginvaltuuston kyselytunnilla käsitellään apulaispormestari Mikko Aaltosen (vas.) vastaus kyselyyni ravitsemusterapian tilanteesta. Syömishäiriöt ja muut ravitsemusterapiaa tarvitsevat sairaudet ovat yleistyneet. Ravitsemusterapian resurssit ovat jääneet jälkeen kehityksestä, vaikka tiedetään, että ennaltaehkäisevä työ auttaisi vähentämään sairauksien aiheuttamaa kärsimystä ja samalla säästäisi ihan puhdasta rahaa.

Maakuntauudistuksen jälkeenkin näyttäisi, että ennaltaehkäisy jää kuntien vastuulle. Tämä malli on sikäli erikoinen, että kuntien vastuulle jää työ, jonka hyödyistä kunnat eivät suoraan hyödy eli kunnille ei jää kannustinta tehdä ennaltaehkäisyä hyvin.

Valtuustokysely ja apulaispormestari Aaltosen vastaus:

Valtuustokysely koskien ravitsemusterapian tilannetta kaupungin palveluissa

Kvkys 16.5.2016

Juhana Suoniemen valtuustokysely:

”Kunnille on terveydenhuoltolaissa http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 säädetty velvollisuus ennaltaehkäisevän hoidon ja kuntoutuksen järjestämiseen. Lain 7§: ”Terveydenhuollon palveluvalikoimaan kuuluvat lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti perusteltu sairauksien ennaltaehkäisy, sairauden totea- miseksi tehtävät tutkimukset sekä taudinmääritys, hoito ja kuntoutus.” Velvoite jäänee kunnille myös SOTE-uudistuksen jälkeen. Tampereen kaupungin hyvinvointisuunnitelmassa puhutaan ennaltaehkäisystä ja matalankynnyksen palveluista.

Yleisellä tasolla ennaltaehkäisy on esimerkiksi terveydellisten riskien varhaista tunnistamista ennen vakavampien ongelmien alkamista, oikein ajoitettua puuttumista kasvaneisiin riskeihin ja kokonaisvaltaista hoitoa sekä asianmukaista terapiaa terveydentilan ollessa uhattuna. Ennaltaehkäisyn ajatus on ensisijaisesti ehkäistä sairauksien aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä, mutta myös tuottaa kunnalle säästöjä. Tämä pätee niin mielenterveyspalveluihin, lastensuojeluun, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, ympäristöterveyteen kuin nyt aiheena olevaan ravitsemusterapiaankin. Kaikilla mainituilla osa-alueilla voi olla saavutettavissa merkittävästikin parempia tuloksia panostamalla entistä enemmän määrätietoiseen ennaltaehkäisyyn. Silti ennaltaehkäisevää työtä tehdään vähän, koska ammattilaisten aika menee akuuttien tapausten parissa. Tässä valtuustokyselyssä pureudun ravitsemusterapian tilanteeseen.

Lähdetään liikkeelle terveyskeskuksesta, josta voimassa olevan terveys- keskuslääkärin ohjeen mukaan lähetteen ravitsemusterapiaan voi tehdä seuraavissa tapauksissa:
– tyypin 1 diabetes, jos hoitajan ohjauksesta huolimatta hoitotasapaino on ruokavalion takia huono tai on ruokavaliohoitoa vaativia muita sairauksia tai komplikaatioita
– tyypin 1 tai 2 diabetes, jos on nefropatia ja/tai gastropareesi tai ruokava- liohoitoa vaativia muita sairauksia tai komplikaatioita
– keliakia
– lapset ja aikuiset, joilla maito- ja/tai vilja-allergia ja joilla oireita dieetistä huolimatta ja vaikeasti moniallergiset lapset ja aikuiset
– lihavat lapset ja nuoret, joilla pituuspaino yli + 40% ja asiakas ja perhe on motivoitunut. Huom. Alakouluikäisten lihavien lasten ohjaus annetaan huoltajille ryhmäohjauksena
– vegaaniruokavaliota noudattavat lapset, nuoret ja odottavat äidit
– lakto-vegetaarista ruokavaliota noudattavat, jos ruokavalio on hyvin yksipuolinen
– potilaat, joilla on vajaaravitsemus tai suuri riski siihen (kuten vaikeat tulehdukselliset suolistosairaudet, hyvin yksipuolisesti syövät, vaikeat nielemishäiriöt, nestemäinen ruokavalio jne.)
– syömishäiriötä sairastavat, jos eivät ole hoidossa erikoissairaanhoidossa

Harkinnan mukaan voi ohjata ravitsemusterapeutille potilaat, joilla:
– vaikea tai sairaalloinen ylipaino (BMI yli 35), hyvä motivaatio laihduttamiseen ja on jo ollut aikuisneuvonnan terveydenhoitajan pitkäkestoisessa yksilöohjauksessa, eikä sovellu aikuisneuvonnan toteuttamiin painonhallintaryhmiin
– useita ruokavaliota vaativia sairauksia, kuten diabetes, hyperlipidemia, kihti, hypertonia, ylipaino ja jotka ovat motivoituneita muutokseen
– hankalaoireiset toiminnalliset vatsavaivat ja rajoittuneen ruokavalion takia vajaaravitsemusriski
– vaikeat säärihaavat ja painehaavat ja eri syistä johtuva yksipuolinen ruokavalio-> vajaaravitsemusriski

Lisäksi on hyvä varmistaa, että seuraavat potilasryhmät ovat saaneet erikoissairaanhoidossa ruokavalio-ohjauksen: munuaisen, haiman ja maksan vajaatoiminta, nielemisvaikeuspotilaat, COPD, paksun- ja/tai ohutsuolen resektiot, mahalaukun osittainen tai kokopoisto, letkuravitsemuspotilaat ja tulehdukselliset suolistosairaudet, jos ravitsemusongelmaa mukana. Tarvittaessa potilaat voi ohjata avopalveluiden ravitsemusterapeutille lähetteellä.
Tarkemmat kriteerit löytyvät Loorasta Avoterveys välilehdeltä osiosta Ravitsemusterapia https://www.loora.fi/portal/auth/portal/default/Vastaanottotoiminta/Ravitsem usterapia ”

Tällä hetkellä harkinnanvaraisilla kriteereillä ei pääse ravitsemusterapeutille ja tiukemmatkin kriteerit täyttäville on tarjolla normaalitapauksessa vain yksi tai parhaassa tapauksessa muutama käyntikerta, vaikka ravitsemusterapia on tyypillisesti hoitomuoto, jossa tarvitaan useampi käyntikerta ja riittävästi seurantaa. Terveyskeskuslääkäri ei siis käytännössä pysty ohjaamaan asiakasta ennaltaehkäisevään hoitoon, vaikka tarvetta olisi. Minkäänlaista ravitsemusalan ammattilaisen tarjoamaa asiakaslähtöistä matalan kynnyksen palvelua tai neuvontaa ei ole olemassa.

Tilanne on samankaltainen avopalvelujen ravitsemusterapiassa. Sielläkään ei juuri ehditä pureutumaan asiakkaan tarpeisiin kaikkein akuuteinta hoitoa enempää. Nykytilanteessa ennaltaehkäisevän työn potentiaali jää hyödyntämättä, ja sekä säästöt että parantunut elämänlaatu jäävät saavuttamatta, kun avun piirissä olleen asiakkaan vaivat pahenevat, kroonistuvat ja hän on suuressa vaarassa joutua erikoissairaanhoidon potilaaksi.

Avopuolella on viisi ravitsemusterapeutin toimea: kaksi lasten- ja nuorten palveluissa, kaksi vastaanottotoiminnassa ja yksi kotihoidossa ja asumispalveluissa. Ravitsemusterapeutin lähetemäärät ovat kasvaneet, esim. lasten- ja nuorten palveluissa liki kaksinkertaistuneet vuodesta 2010. Kaikkia lähetekriteereitä on useaan otteeseen tiukennettu ja kasvaneen lähetemäärän takia potilastyö keskittyy sairauksien ja ruokarajoitusten hoitoon. Ohjauskertoja on kyetty antamaan asiakkaalle usein vain yksi. Tämä on laskenut hoidon laatua. Näillä menettelyillä on saatu annettua aika tavoitteen mukaisesti lähes kaikille 2 kk:n kuluessa lähetteen saapumisesta. Kotihoidossa ja asumispalveluissa vuonna 2014 aloittaneen ravitsemusterapeutin toimenkuva painottuu enemmän koulutukseen ja ennaltaehkäisyyn ja vastaanotolle pääsyn jono on noin 3-4 viikkoa.

Ravitsemusohjaus parantaa elämänlaatua. Viime vuosien hektinen ruokakeskustelu on lisännyt luotettavan, näyttöön perustuvan tiedon ja käytäntöön soveltamisen tarvetta. Kuitenkin terveyden edistämistyötä tehdään vähän, eikä ravitsemusterapiaa ei ole saatu riittävästi hyödynnettyä kaupungin terveydenedistämistyössä. Ravitsemusterapian koordinointi vaikuttaa puutteelliselta ja painotus on resurssipulan vuoksi akuuteissa tapauksissa.

Huolimatta edellisestä, lisäresurssin tarve lienee silti kaikkein akuutein erikoissairaanhoidossa. Hatanpään, Rauhaniemen ja Kaupin sairaaloita (sairaala- ja kuntoutuspalvelut) palvelee tällä hetkellä vain yksi ravitsemuste- rapeutti. Ravitsemusterapeutti tekee sekä poliklinikka- että osastotyötä palvellen kaikkia sairaalan neljää palvelulinjaa.

Ravitsemusterapeutin lähetemäärät ovat liki kaksinkertaistuneet kolmen viime vuoden aikana, koska Hatanpäälle on mm. keskitetty neurologisten potilaiden hoito ja kuntoutus sekä perustettu Vatsakeskus. Tämä on johtanut siihen, että ravitsemusterapian lähettämiskriteerejä on jouduttu tiukentamaan ja osa lähetteistä palauttamaan. Käytännössä nykyisellä resurssilla pystytään palvelemaan vain osaa sairaalapalveluista ja kuntoutuspalvelut eivät saa ollenkaan ravitsemusterapiapalveluita. Ravitsemushoidon kehittämistyöstä ja henkilöstön kouluttamisesta on jouduttu huomattavasti tinkimään.

Hatanpään sairaalassa 40 %:lla potilaista on kohtalainen vajaaravitsemusriski ja 13 %:lla potilaista vakava vajaaravitsemusriski (NRS2002-kysely 11/2015). Näistä potilaista vain osa saa ravitsemusterapiaa, vaikka tarve on kaikilla. Huono ravitsemustila aiheuttaa lisäkustannuksia, koska se hidastaa sairauksista ja leikkauksista toipumista, altistaa infektioille, painehaavoille, kaatumisille ja murtumille. Lisäksi sairaalajaksot pitenevät ja henkilökunta kuormittuu.

Hatanpään Vatsakeskuksessa on tammikuusta 2016 alkaen hoidettu erittäin vaikeista suolioireista kärsiviä potilaita. Ravitsemusterapeutin ohjaus on merkittävä potilaiden oireita lievittävä hoitomenetelmä ja ravitsemushoidolla voi vähentää merkittävästi muun hoidon tarvetta. Vatsakeskuksen ravitsemusterapiatarve saapuvien lähetteiden mukaan on puolikkaan resurssin verran.

Lihavuusleikkauspotilaiden määrä on kasvussa. Tällä hetkellä ravitsemusterapeutin työajasta menee noin 50 % pelkästään lihavuusleikkauspotilaiden hoitoon. Muita lihavuuspotilaita hoidetaan vain poikkeustapauksissa, vaikka tarvetta on muita leikkauksia edeltävään, leikkausturvallisuutta parantavaan painonpudotusohjaukseen. Ravitsemusterapeutin pitkä jono viivästyttää nyt hyvin ylipainoisille tehtäviä leikkauksia. Painonpudotusohjausta ei pystytä tarjoamaan tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsiville.

Tamperelainen ja oriveteläinen erikoissairaanhoidon potilas pääsee huomattavasti huonommin ravitsemusterapeutille kuin pirkanmaalainen potilas (Taysissa 1 ravitsemusterapeutti per 100 000 asukasta, kun Hatanpäällä on 1 ravitsemusterapeutti per 230 000 asukasta). Akuuteissakin tilanteissa jonotusaika ravitsemusterapeutin polikliiniselle vastaanotolle on noin 3 kuukautta. Seuranta-aikoja pystytään tarjoamaan vain harvoille.

Kysymys 1:
Terveydenhuoltolain vaatimukset ja kaupungin hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ennaltaehkäisevälle työlle ovat selkeät, vaikka ravitsemusterapiaa ei suoraan niissä mainitakaan. Onko mahdollista osoittaa lisäresurssia ravitsemusterapialle sekä erikoissairaanhoitoon että avopalveluihin mahdollistamaan paitsi laadukas akuuttiterapia myös ennaltaehkäisevä työ? Akuutti tarve olisi yhteensä 3-4 ravitsemusterapeuttia. Lisäys voidaan tehdä sisäisin järjestelyin tai lisäämällä vuoden 2017 budjettiin korvamerkitty määräraha.

Kysymys 2:
Miten olisi mahdollista toteuttaa ja resursoida asiakaslähtöinen matalankynnyksen ravitsemusterapiapalvelu esimerkiksi terveyskeskusten yhteyteen?”

Apulaispormestari Mikko Aaltosen vastaus Juhana Suoniemen kyselyyn:

Kysymys 1:
Kuten valtuustokyselyn taustoituksesta käy ilmi, olisi lisäresursseja osoitettava jo nykytoimintaan, jotta riittävä ravitsemuksellinen näkökulma saataisiin otettua huomioon eri palveluissa. Avoterveydenhuollossa toimii tällä hetkellä 5 ravitsemusterapeuttia. Asiakasmäärä avoterveydenhuollon ravitsemusterapeuteilla on lisääntynyt noin 5 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015. Sairaala- ja kuntoutuspalveluissa työskentelee vain yksi ravitsemusterapeutti, jonka työhön sisältyy sekä poliklinikka- että osastotyötä palvellen kaikkia Hatanpään sairaalan palvelulinjoja.

Hatanpään sairaalassa ravitsemusterapeutin potilasmäärät ovat kasvaneet 40 % kolmen viime vuoden aikana. Taysin ja Hatanpään sairaalan työnja- koa on kehitetty viime vuosina. Hatanpäälle on sovitusti siirretty muun muassa neurologisia, gastorenterologisia ja bariatrisia potilaita. Hatanpäälle siirtynyt neurologisten potilaiden kuntoutus ja hoito on lisännyt ravitsemusterapeutin työmäärää. Vatsakeskuksen toiminnan myötä ravitsemusterapeutin lähetemäärän on arvioitu kasvavan entisestään yli 100 lähetteellä vuodessa. Lähetekriteerejä on kasvun vuoksi jouduttu tiukentamaan, ja osa lähetteistä palauttamaan. Ravitsemusterapiaa on pystytty antamaan esimerkiksi vain osalle aliravituista potilaista. Koska suomalaisten lihavuus on lisääntynyt, ja samanaikaisesti vaikean tai sairaalloisen lihavuuden liitännäissairaudet yleistyneet, myös väestön lihavuusleikkausten (bariatri- sen kirurgian) määrän on ennakoitu kasvavan vuosien myötä.

Edellä mainitut seikat puoltavat ravitsemusterapian lisäämistä. Vuoden 2017 talousarviossa pitää pyrkiä kohdentamaan lisää resurssia sekä sairaalan että avohoidon ravitsemusterapiaan. Tätä on mahdoton toteuttaa pelkillä sisäisillä järjestelyillä. Akuuttia tarvetta kyetään täyttämään siten, että syksyn 2016 ajaksi sairaala- ja kuntoutuspalvelut lisäävät 50 % ravitsemusterapeutin. Vuodelle 2017 on arvioitu yhden kokonaisen ravitsemusterapeutin tarve. Vaikka avopalveluissa ennaltaehkäisevien palveluiden toteuttamisessa esimerkiksi terveydenhoitajat ja muu henkilöstö ovat keskeisessä asemassa, tarvitaan ravitsemusasiantuntijuutta myös henkilöstön koulutukseen, jota tällä hetkellä ei juurikaan kyetä toteuttamaan. Pelkästään ravitsemusterapeuttien lisääminen ei ongelmaa ratkaise. Hyvinvointipalvelujen työntekijät ja kolmas sektori tarvitsevat ravitsemuksen asiantuntijuutta tuekseen. Kaupungin koordinoima ravitsemusterapeuttien toteuttama ohjaus perustuu näyttöön, tutkittuun tietoon, voimassa oleviin hoitosuosituksiin.

Kysymys 2:
Merkittävä osa nykyisistä matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevistä toiminnoista voidaan toteuttaa jatkossa ryhmätoimintana ja sähköisinä palveluina. Myös Tampereen Voimialla ja ravitsemusterapeuteilla on tiivistä yhteistyötä, minkä kautta on mahdollista toimia matalan kynnyksen periaatteella ja tavoittaa suuria asiakasryhmiä.
Ennaltaehkäisevää ja matalan kynnyksen asiakastyötä on tehty, mutta varsin vähän ikäihmisten palveluja lukuun ottamatta. Ravitsemusterapeutit ovat esimerkiksi osallistuneet joihinkin koulutapahtumiin, työttömien terveystapahtumaan ja mielenterveyden teemaviikkoon näyttelyillä. Ikäihmisten ryhmätilaisuuksissa on tavoitettu 337 henkilöä vuonna 2015.

Matalan kynnyksen ravitsemusterapiapalvelua on suunniteltu ravitsemusterapeuttien toimesta, mutta suunnitelma ei ole toteuttamiskelpoinen nykyisillä resursseilla. Koska kysymyksessä viitataan mahdollisuuteen toteuttaa ja resursoida, voidaan mallin lähtökohdat esitellä lyhyesti seuraavasti.

Tarpeen mukaisen ravitsemusterapeuttisen ohjauskäynnin mahdollisuus tulisi terveysasemalla onnistua myös lähetteettä nykyisen lähetekäytännön lisäksi. Ennaltaehkäisevää toimintaa voidaan järjestää ryhmätoimintana niin ikään lähetteettä. Ravitsemusterapian osaamista tulee ennaltaehkäisyn ja matalan kynnyksen näkökulmista kohdentaa ravitsemuksen kannalta olennaisiin elämänkaaren vaiheisiin ja herkkiin asiakasryhmiin. Elämänkaaren alusta tarkasteltaessa, perhevalmennusten yhteydessä tulisi järjestää ravitsemusinfoja tai -tilaisuuksia. Ajankohta on ruokavaliomuutoksiin otollinen ja vaikuttaa tutkimusten mukaan koko perheen ravintotottumuksiin.

Jatkossa esimerkiksi päiväkoti- ja kouluyhteistyötä tulisi lisätä, esimerkiksi tapahtumapäivien ja -iltojen muodossa. Tällä tavoitettaisiin merkittäviä ja suuriakin asiakasryhmiä. Lisäksi terveysasemilla voitaisiin järjestää ravitsemusteemoittain ryhmätapaamisia.

Edelleen ravitsemusterapiaa voitaisiin kohdentaa enemmän maahanmuuttajien ohjauksen kehittämiseen moniammatillisesti; esimerkiksi painonhallintaryhmä eri kielisille, pikkulapsen normaalin syömisen ryhmäohjaus. Työttömien kokoontumisissa ja kokoontumistiloissa ravitsemusterapeutit voisivat säännöllisesti käydä ohjaamassa hyvään ravitsemukseen.

Edellä mainitut sähköiset palvelut ovat jo käytössä, mutta toimintaa voitaisiin edelleen lisätä Tampereella. Esimerkiksi Satakunnan Sydänpiirin kehittämä Verkkopuntari-palvelu on käytössä painonhallintaryhmien ja yksilöiden tukena. Verkkopuntari toimii muun muassa Kangasalla aktiivisesti. Keskeistä matalan kynnyksen ravitsemusterapiassa on toiminnan kehittäminen yhteistyössä asiakkaiden, lähettävän tahon, terveydenhoitajien ja eri sidosryhmien, kuten esim. Marttojen ja Työväenopisto kanssa.

Edellä mainitun toimintatavan lisäksi pormestari on nimennyt työryhmän syömishäiriöiden hoitojärjestelyjen kehittämiseksi Tampereella. Mikäli työn tuloksena päädytään perustamaan kaupungin oma syömishäiriötiimi tai yk- sikkö, on tärkeää ottaa ravitsemusterapeutti toimintaan mukaan. Syömishäiriöiden ennaltaehkäisyssä on tärkeää saada ravitsemusohjausta matalalla kynnyksellä.”

Valtuustokysely pyöräilyn olosuhteista

Viime maanantain 11.5. kaupunginvaltuuston kokousta ennen käsiteltiin valtuustokyselyni pyöräilyn olosuhteista. Kysely on monipolvinen ja laaja, vaikka jouduin jättämään paljon asioita poiskin. Laitan loppuun kyselyn tekstinä ja linkinä. Linkistä voi lukea myös apulaispormestari Pekka Salmen vastaukset. Vastauskohtaiset kommenttini kirjoitan Salmen vastausten perään.

Linkki kyselyyn ja vastaukseen: http://ktweb.tampere.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil.htm?+elin=KVKYS&pvm=11%2e4%2e2016%2015%3a30

Ja sama kopioituna kaupungin sivulta. Voimia lukemiseen. Kommenttini siis Salmen vastausten perässä.

Valtuustokysely pyöräilyolosuhteista erityisesti talvella ja työmaiden aiheuttamissa poikkeustilanteissa, epäjohdonmukaisista reiteistä ja kevyelle liikenteelle merkityille väylille ja alueille tapahtuvan pysäköinnin valvonnasta

Aluksi on kiitos paikallaan. Tänä keväänä on renkaita, kenkiä ja eläinten tassuja rikkovan ja merkittäviä pölyhaittoja aiheuttavan sepelin poistaminen sujunut aiempaa paremmin, ainakin minun käyttämilläni reiteillä. Toivottavasti tilanne on sama koko kaupungissa. 



Valtuustokyselyni sisältää neljä kysymystä, jotka esitän pääosin käyttäen esimerkkinä keskustan läpi kulkevaa pyöräilyn seudullista pääväylää.



1) Case Tammela ja työmaat: Menneenä talvena pyöräily keskustasta Tammelan läpi itään on ollut erityisen hankalaa, kun sekä Vellamonkatu että Kalevantie ovat olleet pitkään kaukokylmätöiden takia poissa käytöstä ja työn jälkeenkin lähes käyttökelvottomassa kunnossa. Tietysti asialliset työt pitää hoitaa, vaikka niistä aiheutuukin haittaa kaupunkilaisille, mutta kun vaihtoehtoiset väylät Vellamonkatu, Mäkipäänkatu, Salhojankatu ja Tammelankatu ovat kunnossapitoluokiltaan sellaisia, että ne eivät sovellu talvipyöräilyyn, ja samalla Itsenäisyydenkatu ja Hämeenkatu ovat olleet käyttökiellossa, ollaan pyörällä liikkuvan kaupunkilaisen kannalta vaikeassa tilanteessa. Kyse on sentään seudullisesta pääväylästä. 



Kysyin syytä vaihtoehtoisten reittien puutteelle pyöräväylistä vastaavalta virkamieheltä, ja hänen mukaansa työmaalupia myöntävä virkamies ja hän eivät keskustele työmaiden vaikutuksista rutiinitapauksissa, vaikka yhdyskuntalautakunta on monesti tätä edellyttänyt katutilan käyttöön merkittävästi vaikuttavien työmaiden kohdalla. Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun jokavuotinen talvisulku johtuu säästöistä talvikunnossapidosta, joille virkamies on kertonut perusteluksi vuonna 1992 päätetyt silloisen laman vaatimat säästötoimenpiteet. Onhan nytkin huonot ajat, mutta samalla talvipyöräily on lisääntynyt selvästi, kuten valtuustomme hyväksymän kaupunkistrategian mukaan pitäisikin. Sietää kysyä, onko perustelu vanhentunut?



Kysymys: Miksi poikkeustilanteissa ei osoiteta korvaavia reittejä, kun se tässäkin esimerkkitapauksessa olisi ollut erittäin helppoa, kun pelkkä Itsenäisyydenkadun pohjoispuolen merkitseminen pyöräilylle sallituksi välillä Tammelan puistokatu – Kalevan puistotie olisi ollut riittävä toimenpide, miksi työmaista ja pyöräilyreiteistä vastaavat virkamiehet eivät tee yhteistyötä, vaikka lautakunta on sitä heiltä edellyttänyt ja miksi Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun talvipyöräilykiellot ovat edelleen voimassa, vaikka talvipyöräily on lisääntynyt ja kaupunkistrategiamme edellyttää pyöräilyolojen parantamista myös talvella?

2) Väistämisvelvollisuuden epäselvyys ja kulkijan epäselvä paikka väylällä on merkittävä haaste sekä pyörällä, jalkaisin että autolla liikkuville. Esimerkkireitillä Hämeenpuistosta Kalevan puistotielle pyöräväylän väistämisvelvollisuus ja kulkijan paikka tiellä vaihtuu kaiken aikaa.

Saavuttaessa Näsilinnankadun risteykseen, autoilijalla ei ole kolmiota, pyöräilijä väistää. Jalankulku on eroteltu pyöräilystä. Näin jatketaan aina Laikun lavan kulmalle, jossa reitti muuttuu kulkusuuntanuolilla merkityksi, ja samalla alkaa epäselvyys, missä puolella kenenkin tulisi kulkea. Seurauksena kaikkien toimiessa oikeinkin on läheltä tapahtuvia jalankulkijan ja pyöräilijän ohituksia, jotka ymmärrettävästi pelottavat molempia.

Patosillan jälkeen siirrytään taas omille väylilleen, joiden merkintöjä on tosin vaikea havaita lumen ja sepelin alta. Rongankadun uusi suunnitelma tekeytyy parhaillaan, joten käsittelen kyseistä väliä ainoastaan yhdeltä osin. Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun risteyksissä väistämisvelvollisuus suhteessa polkupyöriin onkin vuorostaan autoilla. Tämä osoitetaan kärkikolmioilla.

Rongantunnelissa kulkijoiden erottelu omille väylilleen on esimerkillistä. Epäselvyys alkaa taas heti Tunnelin jälkeen, kun väylää ei ole eroteltu selkeästi. Talven sepelinlevityskäytäntö sekoitti pakkaa entisestään, kun sepeliä kylvettiin tehokkaasti pyörille varatulle kaistalle, mutta jalankulkijoiden puoli sai usein olla lähes ilman. Hiekanpoiston yhteydessä pyöräilijöiden kaista puhdistettiin melko nopeasti, mutta kävelijöille merkitty väylä sai nauttia kengänpohjia turmelevasta sepelistä paljon kauemmin. Myös väistämisvelvollisuus suhteessa autoihin on Vellamonkadun matkan epäselvä, kun Peltokadulta tulevilla autoilla on kolmio, mutta Pinninkatua torilta tulevilla ei ole. Epäjohdonmukaisuus on vaarallista ja aiheuttaa hämmennystä kaikissa tienkäyttäjissä.



Kysymys: Miksi esimerkin väylällä osassa risteyksistä on kärkikolmio osoittamassa autoilijan väistämisvelvollisuutta, ja osassa ei ole? Ja miksi kävelijän ja pyöräilijän paikkaa ei ole erotettu rakenteellisesti, vaikka kyseessä on sentään seudullinen pääväylä?

3) Pyörätielle väärin pysäköidyt autot ovat merkittävä riesa erityisesti Puutarhakadulla, ja kyseinen laittomuus, piittaamattomuus ja tietämättömyys haittaa kulkemista erityisesti talvella, kun väärin pysäköidyn auton ohittaminen on lumivallin takia todella hankalaa. Usein asialla on ammattiautoilija; taksi tai jakeluauto. Kaupunkilaisilta keräämieni havaintojen mukaan kyseistä tieliikennelain määräystä rikotaan todella usein, koska siitä ei saa juuri koskaan rangaistusta.

Myös tietämättömyys on suurta. Yleisesti luullaan, että työajoa eivät määräykset koske tai että autoille varatulle ajoradalle ei saisi hetkeksi pysäyttää vaikkapa asiakkaan kyytiin ottamista varten. Oma lukunsa ovat sitten laiskuuttaan pyörätielle pysäköivät autoilijat, jotka eivät viitsi etsiä laillista parkkipaikka tai maksaa siitä. Tieliikennelain 27§ on kuitenkin selvä. Ohessa otteita laista:

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.
Pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty:

1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä ja pyörätien jatkeella sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta; (24.6.2010/624)

Polkupyörän ja mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.

Tieliikennelain kirjaus pitää tulkita niin, että jos viereiselle tielle mahtuu pysäyttämään tai lähellä on merkitty pysäköintipaikka, eikä pysäyttäminen juuri siihen kevyenliikenteenväylälle ole pakottavaa, ei autolla ole asiaa sen paremmin pyörätielle kuin jalkakäytävällekään. Ja vaikka kriteerit pysäyttää muuten täyttyisivätkin, pysäyttäminen ei saa kohtuuttomasti haitata kulkemista ja kuljettajan pitää pysyä ajoneuvonsa lähellä. Esimerkiksi käsin kannettavan laatikon toimittaminen, asiakkaan odottelu tai kaverin pikainen piipahdus kaupassa eivät em. kriteereitä täytä. Myös raskaiden tavaroiden lastaus voidaan yleisimmin hoitaa ajoradan reunasta varoen samalla kevyttä liikennettä.


Väärinpysäköinti on ongelma myös pääosin jalankululle varatuilla aukioilla tai vastaavilla paikoilla, joissa ei ole osoitettuja pysäköintipaikkoja tai on vain huoltoajon salliva liikennemerkki. Esimerkiksi Tullinaukio, Tuomiokirkon Mac Donaldsin sivusta ja elokuvateatteri Plevnan edusta ovat paikkoja, joissa väärinpysäköinti on yleistä ja vaarallista kansanhuvia. Tullinaukiolla ihmiset ajelevat ravintolaan ja sieltä pois läpi viikonloppua viettävien jalankulkijoiden, Tuomiokirkonkadun Mäkkärin pyöräparkki on lähes aina iltaisin autojen ja mopoautojen täyttämä ja Plevnan edustalla näkee kaiken aikaa autoja, vaikka alueelle ei saa edes huoltoajaa aamun jälkeen. Pysäköinninvalvojaa ei alueilla iltaisin näe.

Molemmat ongelmat poistuisivat tehostetulla valvonnalla yhteistyössä poliisin ja pysäköinninvalvonnan kanssa. Kannattaa muistaa, että tieliikennelain mukaan pysäköinnin valvonta kuuluu ensisijaisesti poliisille, mutta poliisi voi delegoida tehtävää kunnalliselle pysäköinninvalvojalle. Tämä delegointi ei poista poliisin velvollisuutta puuttua vaaralliseen väärinpysäköintiin, jonka kriteerit näissä kohteissa täyttyvät.

Kysymys: Aikooko kaupunki tehdä jotakin yhteistyössä poliisin kanssa jalkakäytävillä, pyöräteillä ja kevyenliikenteenväylillä kulkijoita haittaavalle ja vaarantavalle väärinpysäköinnille, aikooko kaupunki ratkaista jalankululle varattujen alueiden iltavalvonnan jotenkin ja aikooko kaupunki jatkossa erottaa muulle liikenteelle kuuluvat väylät autoteistä riittävän hyvin, että väärinpysäköinti ja aukioilla ajelu ei olisi edes mahdollista?

4) Pyöräteiden ja jalkakäytävien risteyksissä on lähes kaikkialla reunakivi. Niitä perustellaan sekä kaupunkikuvalla että aurauksen vaatimuksilla. Käytännössä reunakivi haittaa paitsi pyöräilyä vieden huomiota liikenteestä väylän epätasaisuuteen myös rollaattorin tai pyörätuolin kanssa liikkuvia. Viisisenttisen reunakiven yli viimeisillä voimillaan yrittävä rollaattorivanhus tai pyörätuolin kanssa jumiin jäänyt henkilö on sellainen näky, jota ei toivoisi näkevänsä. Reunakiviä on paljon myös sellaisissa paikoissa, joissa ainakin kaupunkikuvaperustelu on suorastaan hupaisa, esimerkiksi Saarenmaantiellä on vedetty tonttiliittymien kohdille tarpeettomia ja kalliita reunakiviä.

Pyöräily- ja vammaisjärjestöt ovat puhuneet reunakivistä vaikka kuinka kauan ja vaikutustakin on ollut. Uusien ohjeiden mukaan pyöräväylillä reunakiven tulee olla nollatasossa, mutta jalankulkuväylille sellaista ohjetta ei ole, vaikka nollataso olisikin erittäin tarpeellinen monien vanhusten ja vammaisten kohdalla. Ongelmana on myös nollatason heikko toteutuminen. Yhä edelleen näyttää, että lopputarkastuksissa hyväksytään nollatasoksi useankin sentin korkeuksia. 



Toinen merkittävästi em. tienkäyttäjäryhmiä haittaava tekijä on talvisin väylille kertyvä polanne ja sohjo, kun auraus tehdään niin kevyellä kalustolla, että lumi pakkautuu polanteeksi joka sulaa aika ajoin paksuksi sohjoksi jäätyäkseen pakkasen tullen epätasaiseksi jääksi. Kummassakaan ei pysty pyörällä tai jalkaisin turvallisesti kulkemaan. Rollaattori tai pyörätuoli ei sohjossa oikein kuljekaan. Yhdeksi syyksi on kerrottu omalla tuotannolla oleva vääränlainen kalusto. Olipa syy totta tai ei, tällainen syy on melko uskomatonta kuultavaa. Kaupunki ei ole käyttänyt talvikunnossapidossa harjausta, josta on kuulunut hyviä kokemuksia muualta. Usein näkee myös keskelle kävely- ja pyöräväyliä kasattuja lumikasoja ja autotieltä kevyenliikenteenväylälle aurattuja lumivalleja.

Kysymys: Miten kaupunki aikoo varmistaa sekä pyöräilyn turvallisuuden ja sujuvuuden että lisääntyvän vanhusväestön ja pyörätuolilla liikkuvien helpomman liikkumisen? Aikooko kaupunki luopua reunakivistä pyöräväylillä ja madaltaa ne nollatasoon ja aikooko kaupunki hankkia kevyenliikenteenväylien kunnossapitoon sopivampaa kalustoa ja panostaa auraushenkilöstön koulutukseen?

Juhana Suoniemi
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Pekka Salmen vastaus:

Apulaispormestari Pekka Salmen vastaus Juhana Suoniemen kyselyyn:

”Kysymys 1
Miksi poikkeustilanteissa ei osoiteta korvaavia reittejä, kun se tässäkin esimerkkitapauksessa olisi ollut erittäin helppoa, kun pelkkä Itsenäisyydenkadun pohjoispuolen merkitseminen pyöräilylle sallituksi välillä Tammelan puistokatu – Kalevan puistotie olisi ollut riittävä toimenpide, miksi työmaista ja pyöräilyreiteistä vastaavat virkamiehet eivät tee yhteistyötä, vaikka lautakunta on sitä heiltä edellyttänyt ja miksi Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun talvipyöräilykiellot ovat edelleen voimassa, vaikka talvipyöräily on lisääntynyt ja kaupunkistrategiamme edellyttää pyöräilyolojen parantamista myös talvella?

Vastaus:
Katutilavalvonta
Väliaikaiset liikennejärjestelyt ovat eri liikennemuotojen, rakentamisen, eri rakentamiskohteiden, kaupallisen toiminnan yms. yhteensovittamista. Pääsääntöisesti järjestelyt ovat lyhytaikaisia. Katutilavalvonnan ennakkosuunnittelua, yhteensovittamista ja valvontaa kohdennetaan erityisesti keskustan täydennysrakentamisen kohteisiin.

Työmaiden väliaikaisten liikennejärjestelyjen tarkoituksena on turvata liikenteen sujuvuus ja turvallisuus kaikkien kulkumuotojen osalta. Myöskin työmaan turvallinen toteuttaminen pitää olla mahdollista. Katulupapäätöksissä katutilan käyttö työmaa-alueeksi rajataan mahdollisimman pieneksi ja lyhytaikaiseksi. Näiden väliaikaisen katutilan poikkeustilanteiden ajan kaikille, niin ajoneuvoille kuin kevyelle liikenteellekin, osoitetaan korvaava reitti.

Valitettavasti kohteet tulevat pääsääntöisesti tietoon vasta katulupaa haettaessa eli yleensä muutamaa päivää enne työn aloittamista. Kaikkien kannalta paras tulos syntyisi, kun jo rakennuslupavaiheessa eri osapuolet yhdessä rakennuttajan kanssa koostaisivat ratkaisun myös työn vaatimille tontin ulkopuolisille järjestelyille.
Katutilavalvontaan tulee todella vähän valituksia väliaikaisista liikennejärjestelyistä, yleensä ne paljastuvatkin luvattomiksi työmaiksi. Polkupyörä on ajoneuvo, jota koskevat tieliikennelain ja -asetuksen säädökset.

Yleisten alueiden suunnittelu
Työnaikaisten järjestelyjen laadukas toteuttaminen on kaupunkiympäristön kehittämisen yhteinen huoli, mutta työnaikaisten järjestelyjen hyväksyntä kuuluu viranomaispalveluille ja siellä katutilavalvonnalle. Kaupungin tulisi
vaatia toimijoilta laadukkaammat työaikaiset järjestelykuvat, joissa huomioidaan myös laajemmat verkolliset vaikutukset ja liikenteen ohjaus kaikkien kulkumuotojen osalta, nyt pääpaino on ollut autoliikenteen toimivuuden varmistamisessa. Prosessin kehittämiseksi tarvitaan kaupungin yksiköiden sisäistä yhteistyötä. Asia on yleisten alueiden suunnittelussa tiedostettu jo pitkään ja prosessin kehittämisestä on myös keskusteltu.

Yleisten alueitten suunnittelu on jo lähtenyt edistämään yhteistyön kehittämistä asiassa ja olemme sopineet kaupungin sisäisen kehittämispalaverin viikolle 16. Toivottavasti saamme siinä sovittua toimenpiteitä työnaikaisten järjestelyjen kehittämisessä ja yhteistyön lisäämisessä.

Talviajan pyöräilykieltojen syy on taloudellinen. Talvikunnossapidon määrärahojen lisääminen mahdollistaisi kieltojen poistamisen. Hämeenkadulle ja Itsenäisyydenkadulle ollaan parhaillaan laatimassa uusia katusuunnitelmia, joiden toteutuksen myötä pyöräilijöille saadaan omat väylät ja nykyinen talviajan ongelma poistuu.

Yleisten alueitten suunnittelu teki viime vuonna kyselyn kävely- ja pyöräi- lyolosuhteiden tyytyväisyydestä. Kyselyyn osallistui yli 1000 vastaajaan ja yhdessä kysymyksessä pyydettiin arvioimaan tilapäisiä pyöräily- ja kävelyjärjestelyjä työmaiden kohdalla. Työaikaiset kävelyjärjestelyt arvioitiin pääasiassa tyydyttäviksi, mutta esim. Vuoreksessa ne arvioitiin huonoiksi. Työaikaiset pyöräilyjärjestelyt arvioitiin pääasiassa huonoiksi, mutta esim. Peltolammilla ja Lielahdessa ne arvioitiin tyydyttäviksi.

Kommentti:
Vastauksessa on tunnistettu ongelmat työmaiden poikkeusjärjestelyissä, ja tunnustetaan painopisteen olevan nykyisin lähinnä autoliikenteen sujuvuuden varmistamisessa. Myös viranomaisten heikon keskusteluyhteyden toivotaan paranevan jo sovitun sisäisen kehittämispalaverin myötä. Toivottavasti tilanne paranee.

Kysymys 2
Miksi esimerkin väylällä osassa risteyksistä on kärkikolmio osoittamassa autoilijan väistämisvelvollisuutta, ja osassa ei ole? Ja miksi kävelijän ja pyöräilijän paikkaa ei ole erotettu rakenteellisesti, vaikka kyseessä on sen- tään seudullinen pääväylä?

Vastaus:
Keskustan läpikulkevalla pyöräilyn pääreitillä on valitettavasti epäjohdon- mukaisuuksia pyöräilijöiden ja autoilijoiden väistämisvelvollisuudessa keskusta-alueella ja osa niistä johtuu muista suunnitelmista. Viime kesänä toteutettiin ratkaisu, jossa Peltokadun ja Vellamonkadun liittymässä Peltokadun ylittävä suojatie ja pyörätien jatke korotettiin ja Peltokadulle asetettiin väistämisvelvollisuus. Samassa yhteydessä olisi pitänyt loogisuuden vuoksi lisätä väistämisvelvollisuus myös Pinninkadulta pohjoisesta tulevalle liikenteelle ja samalla tulisi lisätä väistämisvelvollisuus myös Pinninkadun eteläiselle haaralle. Korjaamme tämän epäloogisuuden lisäämällä Pinnikadulle väistämisvelvollisuutta osoittavan kärkikolmiot Vellamonkadun liittymään.

Rongankadulle lisätiin pohjoisesta Aleksanterinkatua tuleville kolmiot samassa yhteydessä, kun Tuomiokirkonkatu saneerattiin välillä Kyttälänkatu – Rongankatu ja siinä yhteydessä Tuomiokirkonkadulle asetettiin etelän suunnasta kolmiot. Näin saatiin Rongankadulle yhtenäinen ratkaisu, jossa Rongankadun suuntaisesti etenevä on etuajo-oikeutettu. Puutarhakadun osalta säilyttäisimme nykyisen järjestelyn, koska Aleksis Kiven kadun liittymässä ja Hämeenpuiston liittymissä Puutarhakadun suuntaisesti liikkuva pyöräilijä on väistämisvelvollinen ja samalla periaatteella pyöräilijä on väistämisvelvollinen Näsilinnankadun liittymässä. Tilanne todennäköisesti muuttuu siinä vaiheessa, kun läntisessä keskustassa aloitetaan hitaan liikkumisen alueeseen liittyvien toimenpiteiden toteutus.

Laikunlavan ja Rongankadun välisellä osuudella nykyinen väylä on liian kapea, jotta voisimme erotella rakenteellisesti jalankulun ja pyöräilyn omille väylille. Kyseisellä osuudella on jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrät kasvaneet niin suuriksi, että tulevaisuudessa on varauduttava kyseisen osuuden levittämiseen. Tällä hetkellä Patosillalla kulkee yli 3 000 jalankulkijaa ja lähes 3 500 pyöräilijää vuorokaudessa.

Rautatien itäpuolelle on radan ja Peltokadun välisellä osuudella eroteltu jalankulku- ja pyörätie ja erottelu hoidettu maaliviivalla. Ratkaisu ei ole kovinkaan toimiva varsinkaan talvella, mutta järjestely on vain tilapäinen ratkaisu. Ratapihankadun toteuttamisen yhteydessä radan itäpuoliset jalankulku ja pyöräilyjärjestelyt rakennetaan uudelleen, jolloin jalankulkuosuus toteutetaan kivettynä ja pyörätie asfalttina. Toteutettavilla uusilla järjestelyillä saadaan hyvä rakenteellinen erottelu jalankulun ja pyöräilyn välille.

Kommentti:
Epäloogisuuksien ja kulkumuotojen huonon erottelun ongelma tiedostetaan ja asioita luvataan parantaa. Aika näyttää. Patosillan leventäminen olisi tervetullutta mahdollisimman pian. Myös esteettömyys otetaan vastauksen mukaan jatkossa entistä paremmin huomioon.

Kysymys 3
Aikooko kaupunki tehdä jotakin yhteistyössä poliisin kanssa jalkakäytävillä, pyöräteillä ja kevyenliikenteenväylillä kulkijoita haittaavalle ja vaarantavalle väärinpysäköinnille, aikooko kaupunki ratkaista jalankululle varattujen alueiden iltavalvonnan jotenkin ja aikooko kaupunki jatkossa erottaa muulle liikenteelle kuuluvat väylät autoteistä riittävän hyvin, että väärinpysäköinti ja aukioilla ajelu ei olisi edes mahdollista?

Vastaus:
Pyöräteillä ja kevyenliikenteenväylille pysäköinti on tiedostettu ongelma, johon pyritään puuttumaan. Pysäköinninvalvonta on osa Viranomaispalvelut yksikköä ja Kaupunkiympäristön kehittäminen vastaa pysäköinnin suunnittelusta.

Katutilavalvonta
Kunnallinen Pysäköinninvalvonta toimii poliisin johdon ja valvonnan alaisena. Valvontaa tehdään resurssien puitteissa myöskin iltaisin ja viikonloppuisin. Pysäköintivirhemaksuja kirjoitetaan vuosittain noin 55 000 kpl.

Yleisten alueiden suunnittelu
Poliisin ja Pelastuslaitoksen kanssa pidetään puolivuosittain yhteistoimintapalaveri liikenneasioista, joissa myös kyseistä ongelmaa on käsitelty ja poliisille on esitetty huoli valvonnan riittämättömyydestä. Valitettavasti myös poliisin resurssit ovat varsin rajalliset valvonnan osalta.

Väärinpysäköinnin ja esim. aukioilla ja toreilla ajamisen laajamittainen estäminen rakenteellisin keinoin ei ole taloudellisesti ja kaupunkikuvallisesti mahdollista. Alueiden kunnossapito edellyttää yleensä esim. torialueille pääsyä ja rakenteelliset esteet vaikeuttavat kunnossapidon toimintaa. Esimerkiksi Tullinaukiolle on lisätty ajo- ja pysäköintikieltoa osoittavia liikennemerkkejä, mutta niiden vaikutus on jäänyt vähäiseksi.

Pyöräväylien käyttö pysäköintiin on viime aikoina yleistynyt ja varsinkin talvella reunakivien ja katumerkintöjen peittyessä ongelma korostuu. Ongelmallisille alueille on pyritty lisäämään liikennemerkkejä ja visuaalisin keinoin osoittamaan alueen käyttötarkoitus. Uusilla alueilla voidaan alueen hyvällä suunnittelulla vaikuttaa autoilijoiden käyttäytymiseen. Valitettavasti piittaamattomuus liikennesääntöjen noudattamisen suhteen on selkeästi viime aikoina lisääntynyt.

Kommentti:
Katutilavalvonnan osalta vastaus ei vastaa kysymykseen lainkaan. Jää epäselväksi, onko asialle tarkoitus tehdä jotakin, esimerkiksi aloittaa valvonta viikonloppujen myöhäisillasta ja alkuyöstä? Jollekin alueelle lisätyt kieltomerkit eivät auta, jos ei ole valvontaa.

Yleisten alueiden suunnittelun vastaus osoittaa mielikuvituksen puutetta ja nykytilaan tyytymistä. Rakenteellisia ratkaisuja on myös kaupunkikuvallisesti tyylikkäitä ja taloudellisesti edullisia. Toivottavasti esimerkiksi Tullinaukion tuleva remontti tuo parannuksia. Tuomiokirkonkadun tilanne ratkennee kävellykadun myötä. Piittaamattomuuteen liikennesäännöistä pitäisi voivottelun sijaan puuttua valvonnalla ja valistuksella. Oikeasti pyörätiepysäköinti ja aukoioiden luvaton pysäköinti loppuisivat varsin nopeasti, jos asiaan puututtaisiin tieliikennelain mukaisesti. Vai kuvitteleeko joku, että vaikkapa Tullinaukion kymmenet autot olisivat siinä parkissa yökaudet, jos riski saada parkkisakko olisi muutakin kuin teoreettinen? Toivoisin vähän kunnianhimoa.

Kysymys 4
Miten kaupunki aikoo varmistaa sekä pyöräilyn turvallisuuden ja sujuvuuden että lisääntyvän vanhusväestön ja pyörätuolilla liikkuvien helpomman liikkumisen? Aikooko kaupunki luopua reunakivistä pyöräväylillä ja madaltaa ne nollatasoon ja aikooko kaupunki hankkia kevyenliikenteenväylien kunnossapitoon sopivampaa kalustoa ja panostaa auraushenkilöstön koulutukseen?

Vastaus:
Kyselyssä moititaan korkeita reunakivikorkeuksia, mikä vaikeuttaa pyöräilijöiden ja vammaisten sekä rollaattoria käyttävien ihmisten liikkumista. Ongelmaksi on koettu reunakivien nollatason heikko toteutuminen. Kaupunki panosti erillisellä määrärahoilla merkittävästi keskustan risteysalueiden reunakivien madaltamiseen vuosina 2011 – 2014. Lisäksi viimevuosina kaikki uudet ja peruskorjattavissa katukohteissa reunakivet on pyritty asen- tamaan 0 + 1 cm tasoon. Uusilla asuntoalueilla rakennetuilla kaduilla lopullinen asfalttipinta päällystetään, kun alueen talojen rakentaminen on suurimaksi osaksi tehty. Tästä johtuen korkeat reunakivikorkeudet saattavat em. alueilla olla useammankin vuoden. Huomioitava on myös, että näkövammaiset ihmiset toivovat vähintään 2 – 3 cm korkeuseroa, jolloin he pystyisivät tuntemaan ajoradan reunan paremmin valkoisella kepillä.

Lisäksi kyselyssä moititaan kalliiden ja tarpeettomien reunakivilinjojen rakentamista tonttiliittymien kohdille. Maankäytön ja rakennuslain 88 §:n mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisesta rakennetun kadun ajoradan reunasta kiinteistölle. Kadun ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolain 4 §:n mukaan ton- tinomistaja vastaa tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta. Reunakivellisillä kaduilla tonttien kohdille oleville liittymille asennetaan yleensä madalletut reunakivet rajaamaan ajoradan reunaa, millä selvennetään em. vastuurajaa. Tonttiliittymän kohdalle ei tule suojatietä eikä reunakiveä jalan- kulku- ja pyörätielle, ainoat poikkeukset ovat hyvin suuriliikenteiset tonttiliit- tymät esim. kauppakeskuksiin.

Mikäli reunakivistä luovutaan risteysalueilla pyöräteiden kohdilla aiheuttaa se katujen kunnossapidon ja asfaltointien kannalta ongelmia. Ajoradoilla ja kevyen liikenteen väylillä käytetään eri asfalttimassatyyppejä, mitkä on hyvä erottaa reunakivellä. Tällöin saadaan selkeä saumarakenne, mikä hel- pottaa kunnossapitoa sekä uudelleen päällystyksiä. Risteysalueet ovat usein tasaisilla alueilla ja vesijuoksujen suhteen kaadot ovat usein millejä per metri. Reunakivillä voidaan hiukan ”säätää” korkeussuhteita kriittisissä paikoissa, mikä parantaa mahdollisuutta asfalttitöiden onnistumiseen niin, että vesilätäkön paikka ei ainakaan tule juuri suojatien kohtaan. Reunakiviä tullaan rakentamaan edelleen risteysalueilla.

Haittaavaksi tekijäksi koetaan myös kevyen liikenteen väylille syntyvä polanne, sohjo sekä epätasainen jää. Syyksi aloitteessa on nostettu vääränlainen kalusto ja työmenetelmät. Urakka-asiakirjoissa on asetettu eri väylille merkityksen mukaisesti tietyt laatukriteerit ja toimenpideajat. Urakoitsijoille ei ole määrätty tarkkoja työmenetelmä- tai kalustovaatimuksia, vaan ainoastaan laatukriteerit.
Kaluston ja henkilöstön ammattitaidon kehittäminen ovat urakoitsijoiden asia. Kaupunki asettaa urakkakyselyissä ja -sopimuksissa urakka-alueille laatukriteerit ja valvoo niiden toteutumista. Mikäli urakkasopimuksien mukaisia laatukriteerit eivät täyty, niin urakoitsijoita sakotetaan urakkasopimuksien mukaisesti.

Pyöräily ja vajaakuntoisten liikkumisen helpottamiseksi tullaan jatkossa tekemään parannuksia sekä uusien ja peruskorjattavien katujen suunnittelussa otetaan entistä paremmin huomioon esteettömyys. Keskusta-aluetta kehitetään esteettömänä ja esteettömyys-asiamiehen kanssa on määritelty reittejä, joilla toteutetaan esteettömyyden erikoistasoa esim. Hervantaan Keinupuistosta Duolle.”

Kommentti:
Tämä vastaus on suorastaan höpöä. Lukijasta tuntuu, että vallitsevaa käytäntöä puolustetaan tekaistuilla argumenteilla, kun ei voida myöntää, että on valittu huono käytäntö. Miten muissa kaupungeissa on saatu ratkaistua reunakiviongelma, jos se Tampereella on täysin mahdotonta? Erilaisia asfalttimassoja voi liittää toisiinsa erilaisilla saumoilla tai vaikkapa näkövammaisille tehdyillä erikoiskivillä, jotka eivät haittaa pyöräilijää. Vaihtoehtoja on. Suojateiden vesilätäköt ovat ongelma, joka on yleinen reunakivistä huolimatta. Ainoa tolkullinen perustelu reunakiville on näkövammaisten toive reunakivistä. Sopii tosin miettiä, onko liikenneympäristön suunnitteluussa menty jo lähtökohtaisesti vikaan, jos näkövammaiset yleisesti kävelevät pyöräteillä? Taannoin suunnitteluohjeita päivitettäessä sovittiin, että suoraan kulkevilla reiteillä ei reunakiviä enää jatkossa ole, mutta risteäville ne laitetaan. Tämä olisi pitänyt todeta vastauksessa, vai onko niin, että ohjetta ei aiota noudattaa?

Kevyenliikenteenväylien sohjosta, polanteesta ja röpelöisestä jäästä on ollut harmia erityisesti talvina, jolloin lämpötila vaihtelee. Vastauksessa piiloudutaan urakoitsijan selän taakse vetoamalla urakkasopimuksien laatukriteereihin. Vastauksessa pitäisi minusta huomioida, että suuri osa kunnossapidosta on omaa tuotantoa, joten kaupungin organisaatiossa pitäisi olla keinoja vaikuttaa sekä työmenetelmiin että lopputulokseen. Laatukriteerien ja urakkasopimusten julkistaminen ja sovellus, josta olisi helppo nähdä jokaisen liikenneväylän laatukriteerit, ja jossa voisi antaa palautetta kriteerien toteutumisesta, olisi paikallaan.

Tammelan stadionin kaava hyväksytty

Hattutemppu Siltarumpuni etenee. Kuva: Pro Hattutemppu

Tampereen valtuuston kokouksessa päätettiin tänään hyväksyä Tammelan stadionin kaava. Äänestystulos oli selvä 59-8, vaikka lukuisia vastustuspuheenvuoroja kuultiinkin. Vastaan äänestivät perussuomalaiset ja SKP. Nyt, kun on jo muissa yhteyksissä tullut tavaksi kiitellä apulaispormestari Pekka Salmea (sd.) milloin mistäkin, kuten hänen ryhdikkyydestään tuomita lapsiin kohdistunut avoin rasismi maakuntavaltuuston puheenjohtajana ja kovasta työstä Tampereen ratikan valtionosuuden neuvottelussa, jatkan tätä tapaa vielä hieman, ja kiitän Pekkaa lämpimästi tämän raskaan prosessin läpiviemisestä. Jalkapallo ja kaupunkikehitys kiittävät.

Rohkenen ottaa kunnian Tammelan stadionin neuvottelemisesta pormestariohjelmaan. Ilman sitä vääntöä hanke tuskin olisi edennyt tällä valtuustokaudella. Neuvotteluiden jälkeen apulaispormestari Salmi tarttui toimeen ja otti hankkeen omakseen. Hanketta onkin apulaispormestari Salmen johdolla valmisteltu huolella ja osallisia kuullen. Naapureiden näkemyksiä on suunnittelun edetessä huomioitu, vaikka jokaista näkemystä ei sellaisenaan voida toteuttaakaan. Tässäkin kaavassa on paljon vastakkaisia näkemyksiä ja kompromisseja, kuten kaikissa isommissa hankkeissa. Pidän tätä kuitenkin hyvänä kompromissina jalkapalloilun, kuntatalouden, täydennysrakentamistavoitteiden ja lähiympäristön huomioimisen näkökulmista. Valintoja on pitänyt tehdä ja pääosin valinnat ovat minusta hyviä.

Tuleva stadion vastaa hyvin kotoisten liigojen ja divarien sekä lähikoulujen vaatimuksiin, vaikka kaikkia korkeimpia kansainvälisiä vaatimuksia stadion ei täyttäisikään. Tämä on kuitenkin hyvä, sillä laajimmilla kentän ja katsomon turvaetäisyyksillä ja isommilla katsojamäärillä stadionin tunnelma ei nouse kovin korkealle. Nyt saamme kentän lähelle katsomoa ja toivottavasti myös kunnon seisomakatsomot joukkueiden faneille. Ottelutunnelma kiittää.

Hanke vastaa hyvin myös kaupunkikehitystavoitteisiin. Nykyisellään vain kesäisin käytössä oleva stadion muuttuu ympärivuotiseksi paikaksi, jossa pelataan, harjoitetaan liiketoimintaa ja asutaan. Samalla kaupunkikuva kokonaisuutena paranee huomattavasti, kun monotoninen lauta-aita herää eloon ja parkkikenttä muuttuu aukioksi.

Nyt hyväksytty kaava hautaa aiemman suunnitelman purkaa nykyinen stadion, rakentaa tontti täyteen ja tehdä rahoilla uusi stadion Hakametsään. Idea Hakametsästä oli jo syntyessään kokonaisuutena huono, koska jalkapallo kuuluu kaupungin keskelle ja toisaalta nykyisen stadionin tilalle olisi asumista tullut nyt hyväksyttyä kaavaa enemmän. Olisi oikeastaan ollut kiinnostavaa nähdä, miten naapurustossa olisi tähän ikävään suunnitelmaan suhtauduttu. Hakametsäsuunnitelmissa jalkapallon etua vaatineet eivät olisi saaneet lähellekään nyt hyväksytyn veroista stadionia ja lähiympäristöstään huolestuneet olisivat saaneet paljon enemmän rakennusmassaa naapuriinsa. Nyt pitää vielä varmistaa stadionin ja sen ympäristön laadukas toteutus, tämä on kuitenkin vasta kaava.

Valtuustoaloitteen voima: Kuinka Tampere sai maallikkodefibrilaattorinsa

Tein joulukuussa 2014 valtuustoaloitteen maallikkodefibrilaattorien hankkimiseksi Tampereelle. Valtuustoaloite osoitti voimansa, sillä nyt niitä on saatu. Deffa

Maallikkodefibrilaattori on edullinen ja erinomainen ensiapuväline, joka voi elvytystilanteessa pelastaa hengen tai vähentää merkittävästi kohtauksen aiheuttamia vaurioita. Potilaan elämänlaatu paranee ja terveydenhuollon kustannuksia säästyy. Jo yhden onnistuneen elvytystilanteen osuessa kohdalle, saadaan niin paljon hyötyjä, että ne kattavat usean deffan kustannukset.

Asia on kuitenkin niin uusi, ettei deffojen sijainteja tiedetä edes hälytyskeskuskessa, kuten Aamulehti uutisoi. Tarvitsemme helppokäyttöisen deffarekisterin ja tietysti koulutusta sijaintipaikkojen henkilökunnalle. Vaikka itse deffan käyttö on helppoa, ja hätäkeskus kyllä tarvittaessa neuvoo, tarvitsemme koulutusta siihen, että osataan ottaa se deffa esiin ja uskalletaan käyttää sitä, kun tarve osuu kohdalle.

Ensimmäinen askel on kuitenkin otettu, kun kaupungin julkisiin tiloihin on saatu deffoja hankittua. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitokset kaupungin väelle positiivisesta suhtautumisesta aloitteeseeni.