Kolumni Rauhanturvaaja -lehdessä

Lauantai 18.2.2012 klo 13:01 - Juhana

Kirjoitus julkaistiin 17.2. Rauhanturvaaja 1/2012 -lehdessä. Kirjoitin teksin marraskuussa 2011.

Suomen laki ei enää tunne rauhanturvaamista. Vuoden 2006 kriisinhallintalain mukaan suomalaisia sotilaita ei saa lähettää sotaan. Sotilaita voimme lähettää kriisinhallintaan tai puhtaasti katastrofiapuun. Saman lain mukana meni sana rauhanturvaaminen. Toki rauhanturvaaja on puheissa yhä rauhanturvaaja, vaikka juridisesti he toimivatkin kriisinhallintajoukossa.

Perinteinen rauhanturvaaminen istuu huonosti nykyiseen maailman menoon. Sillä on ollut aina ongelmansa, kuten Srebrenica ja 80-luvun Libanon osoittivat. Pahimmillaan rauhanturvaajat seurasivat avuttomina vieressä, kun joku fundamentalistijoukkio suoritti kansanmurhaa. Silti puskurivyöhykkeiden luominen ja tilanteen tarkkailu ovat usein olleet toimivia keinoja välttää tilanteiden uudelleen eskaloitumista, jos osapuolilla on valmiiksi ollut halua rauhaan. Esimerkiksi Golanilla on ollut suhteellisen rauhallista lähes koko UNDOF:in olemassa olon ajan.

Nykyään on toisin. Läheskään aina ei ole mitään selviä armeijoita tai edes selkeitä ryhmittymiä. Libanonissa sentään tunsimme pelikentän pelaajat. Tiesimme ainakin suunnilleen kuka oli SLA:n jäsen ja kuka kuului Hezbollahiin. Meillä oli tarvittaessa neuvottelukumppani. Nykyään kapinalliset tai muut syystä tai toisesta aseellista toimintaa harjoittavat eivät välttämättä kuulu mihinkään selkeään ryhmään. Esimerkiksi entisen tarkkailijatoverini Jarno Limnéllin mukaan Al-Qaida on ennemmin brändi, kuin todellinen järjestö. Sen nimissä toimitaan ympäri maailmaa, eikä näillä toimijoilla aina ole ollut mitään konkreettista yhteyttä Osama Bin Ladeniin tai muihin johtohenkilöihin tai edes muihin soluihin. Tämä tekee yhtälöstä erittäin vaikean. Koskaan ei voida varmaksi tietää kuka on kapinallinen ja kuka ihan tavallinen ohikulkija. Lisäksi kapinallisilla on käytettävissään loputtomasti aikaa, ja he tietävät sen aina. Tällaisessa tilanteessa neuvotteluasema on varsin haastava.

Suomessa on arvostettu rauhanturvaajia. Tätä arvostusta ei saa romuttaa. Ei edes nyt, kun toimintaympäristö on monimutkaistunut. Tässä ei auta haikailu vain YK-operaatioihin osallistumisesta. Meidän täytyy toimia rohkeasti EU:n kriisinhallinnan ytimessä. Puheet kriisinhallinasta säästämisestä Kreikan lainojen takia tai jotta välttyisimme varuskuntien lakkauttamiselta on syytä kuitata pelkkänä populismina ja jatkaa Suomen korkean kriisinhallinta-ammattitaidon viemistä maailmalle. Se on hyvää markkinointia ja parasta maanpuolustustyötä. Varuskuntia joudumme lakkauttamaan osin jo siksikin, että ikäluokat ovat pienentyneet. Samasta syystä reservin koko tulee väistämättä pienenemään. Ikävää, että supistukset tulevat koskemaan kovimmin muutoinkin jo heikoilla olevia alueita, mutta meidän on ymmärrettävä, että puolustuspolitiikkaa ei voi tehdä aluetukipolitiikan jatkeena.

Kansainvälisen kriisinhallinnan tulee jatkossakin olla ulko- ja puolustuspolitiikkamme ytimessä. Minusta meidän kannattaa kääntää katseemme myös Afrikkaan. Siellä apua ja osaamistamme todella kaivataan. Meillä on jo kokemusta Afrikan vaikeista oloista. Samoin meillä on hyvin maanosan tuntevia poliitikkoja, kuten Pekka Haavisto ja Martti Ahtisaari. Tällaiselle pohjalle on hyvä rakentaa kriisinhallintatyötä tulevaisuudessakin. Sillä ei niin hirveästi ole väliä, onko se siviili- vai sotilaallista kriisinhallintaa, tiedämme olevamme hyviä molemmissa.

Keskustan ikioma Naqba

Keskiviikko 8.2.2012 klo 23:26 - Juhana

Tähän on tultu. Puolustusvoimien toimintoja joudutaan supistamaan kovalla kädellä. Tilanne on ikävä erityisesti varuskuntapaikkakuntien kannalta. Esimerkiksi kaksi suljettavaa joukko-osastoa (Keuruu ja Halli) sijaitsevat 30 km etäisyydellä pirkanmaalaisen Mänttä-Vilppulan keskustasta. Moni sikäläinen on töissä kyseisissä varuskunnissa. Tähän kun lisää tosiasian, että Mäntästä on suljettu paperitehtaita, Vilppulasta saha ja muuta sellaista, on tilanne varsin hankala. Työllisten määrä ennestäänkin tukalassa asemassa olevalla seudulla vähenee nopeasti. Kerrannaisvaikutukset ovat tuntuvat; asuntojen hinnat laskevat, palvelualat näivettyvät, nuoret häipyvät entistäkin varmemmin isompiin kaupunkeihin jne.

Miksi tähän on tultu? Suurelta osin siksi, että puolustusvoimilla on tehty liian kauan keskustalaista aluepolitiikkaa, eikä joukko-osastoja ole yhdistelty ja lakkautettu hallitusti, ajoissa ja rauhallisempaan tahtiin, vaikka olisi ollut tarve. Miksi ei sitten ole. Siksi, että keskustapuolue ei ole suostunut lapioimaan tätä lantakasaa omiensa niskaan, ja on siksi jatkanut kestämätöntä aluepoliittista puolustuspeliä höpötellen samalla jotain koko maan uskottavasta puolustuksesta.

Hah, sanon minä. Koko maan uskottava puolustus on ollut menneisyyden kaikuja jo kauan, ellei sillä tarkoiteta kykyä valvoa rajoja uskottavasti. Nykysodankäynnissä ei ole odotettavissa miehityssotaa, jota vastaan alueellinen puolustus on suunniteltu. Ei kukaan ole niin tyhmä, että yrittäisi valloittaa tällaisen maan, jossa tiettömien taipaleiden takana lähes jokaisen käkkärämännyn juurella vaanii mies silmä kovana yli jyvän tylyimmän. Hulluutta sellainen olisi.

Siksi on vastattava nykyajan vaatimuksiin nopeasti liikkuvin, iskukykyisin ja hyvin varustelluin joukoin. Siksi sodanajanjoukkoja tulee supistaa. Tämä tarkoittaa pienempää koulutettavien joukkoa. Ja tätä kehitystä tukee myös palvelukseen astuvien ikäluokkien pieneneminen. Siksi on lopetettava puolustusvoimien pitäminen aluepolitiikan instrumenttina. Siksi varuskuntia on lakkautettava.

Miksi sitten juuri nämä varuskunnat? Virkkusen kotikunta vissiin vaikutti Hallin ja Kauhavan toimintojen siirtoon Tikkakoskelle, vaikka ainakin minä olisin nähnyt Hallin parempana sijoituspaikkana, koska siellä on tilaa, lentomelu ei haittaa yhtä suurta joukkoa ja Tikkakoskelta vapautuva tila olisi ollut suuren kaupungin kyljessä, ja siten arvokasta rakennusmaata. Halliin tuskin syntyy tilalle mitään uutta, ellei sitten mittavin tukitoimin. Tiukkaa tekee Kauhavallakin.

Keuruu on vilahdellut lopetuspuheissa jo pitkään. Se on ollut kovin irrallinen toiminto, joka sopii hyvin muualle. Samoin on Kotkan ja Lahden kanssa. Oikeita valintoja, vaikka alueellisesti merkitys työllisyyteen on valitettavan merkittävä, etenkin Keuruulla.

Entä Kontiolahti? Joensuun kupeessa noin 120 000 ihmisen seutukunnassa Pohjois-Karjalan Prikaati on ollut erittäin merkittävä työllistäjä ja identiteetin tekijä. Sille on vaikea heti keksiä mitään korvaajaa. Varsinkin, kun seutu on vasta toipumassa noin 2000 työpaikan menettämisestä Perloksen sulkemisen yhteydessä. Tässä tilanteessa noin 270 suoraa ja kerrannaisvaikutuksineen noin 500 työpaikkaa häviää alueelta pysyvästi. Ikävä tosiasia on se, että joku prikaati piti sulkea, sillä kaikkialle ei yksinkertaisesti riitä koulutettavia.

Tämä kaikki tapahtui juuri nyt ja suurella rytinällä yhdessä toisen itkua aiheuttavan asian, kuntaliitossuunnitelman kanssa, sillä näitä ikäviä päätöksiä on vetkuteltu pääosin aluepoliittisin perustein jo aivan liian pitkään. Siksi keskustan itku ja vaikerrus olisi suorastaan huvittavaa ellei olisi niin edesvastuutonta. Vastuunkantamisestaan ja suoraselkäisyydestään aina numeroa tehnyt porukka onkin yht'äkkiä itkemässä omien tekemättäjättämisiensä korjaamista. Sellainen ei ole isänmaallista eikä suoraselkäistä. Se on härskiä kotiinpäinvetämistä ja edesvastuutonta yhteisten rahojen käyttöä. Tilanteen käyttäminen vaaliaseena on jo suoranaista valehtelua. Mutta se ei ole häirinnyt keskustan itkemistä. Eikä tule häiritsemään. Tänään 8. helmikuuta Keskusta on saanut oman Naqbansa.

Osanottoni lakkautettavien joukko-osastojen paikkakunnille. Muistelen lämmöllä lähes kahta Hallissa viettämääni vuotta.

Kannatuspuheenvuoro Pekka Haavistolle

Perjantai 6.1.2012 klo 17:37 - Juhana

Julkaistu Aamulehdessä 8.1.2012

Pekka Haaviston sovittelijan kyvyt tekevät hänestä parhaan presidentin

Presidentinvaalien käydessä kuumimmillaan ja kamppailun toisen kierroksen paikasta olleessa ennätyksellisen tasainen, Aamulehden yleisönosastolla on ollut perusteltuja ja hyviä kannatuspuheenvuoroja eri ehdokkaille. Pelissä on vielä vakavasti mukana useita ehdokkaita, siksi on tärkeätä miettiä presidentiksi valittavan henkilön taitoja ja ominaisuuksia kokonaisuutena.

Jorma Ollilan vetämä brändityöryhmä päätyi suosittelemaan Suomelle kolmea vahvuusaluetta: luomu, vesi ja rauha. Kun ajatusta vie pidemmälle, voidaan todeta, että maailmalla on pulaa juuri ruoasta, vedestä ja rauhasta. Kun yksikin näistä puuttuu, muitakaan ei usein ole saatavilla. Pekka Haavisto on koko Euroopan tunnetuimpia ja kyvykkäimpiä rauhanvälittäjiä. Lisäksi hänen todella pitkä historiansa ympäristökysymysten parissa antaa hänelle mitä parhaimmat lähtökohdat edistää luomutuotannon ja vesikysymysten painoarvoa sekä Suomessa, Euroopassa että muualla maailmassa. Nämä asiat ovat vahvuuksiamme kansakuntana, samalla ne ovat Pekka Haaviston vahvuuksia.

Kilpajuoksu Afrikasta käy kuumana, mutta Eurooppa nukkuu vielä ruususen untaan. Haaviston ylivertainen asiantuntijuus Afrikan asioissa auttaisi koko Eurooppaa huomioimaan eteläisen naapurimantereemme entistä paremmin. Tämä ei tarkoita pelkästään kehitysapua, jonka kohteena eurooppalaiset Afrikan usein näkevät. Tämä tarkoittaa laajaa yhteistyötä, joka lopulta tulee hyödyttämään kaikkia osapuolia. Sitä ennen tarvitsemme välittäjää, sovittelijaa ja neuvottelijaa. Myös siksi valintani on Pekka Haavisto.

Suomella ja Euroopalla ei ole näinä epävarmoina taloudellisina aikoina varaa käpertyä kuoreensa. Meidän pitää katsoa eteenpäin. Meidän tulee puhua suvaitsevaisuudesta ja yhteistyöstä. Meidän pitää parantaa naisten, lasten ja heikompien asemaa. Tulevaisuus on joko valoisampi tai synkempi, kyse on valinnastamme. Siksi Pekka Haavisto on ylivertainen.

Presidentin valtaoikeudet ovat vähentyneet. Emme enää tarvitse ylintä auktoriteettia, joka mielensä mukaan jättää vahvistamatta itselleen epämieluisia lakeja tai yrittää irrottaa Suomen vuosikymmeniä tavoitellusta ja viimein saavutetusta asemasta eurooppalaisessa perheessä. Emme myöskään tarvitse taaksepäin katsovaa vastakkainasettelua, jossa erilaiset ihmisryhmät nähdään toistensa vastustajina. Haluamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa ihminen voi aidosti valita. Vaadimme, ettei ketään syrjitä tai kiusata. Tähän me tarvitsemme neuvottelijaa ja sovittelijaa, tähän tarvitsemme Pekka Haavistoa.