Miksi tapaus Oskari Juurikkala on merkittävä?Perussuomalaisten talouspoliittinen neuvonantaja Oskari Juurikkala on ollut otsikoissa Opus Dei jäsenyytensä takia. Hänen syntisistä ajatuksista rankaisevaa cilice -pantaansa on kauhisteltu ja naureskeltu. Da Vinci -koodi on tullut monelle mieleen. Perussuomalaiset ovat puhuneet uskonnonvapaudesta ja paheksuneet Juurikkalan kohtelua. Merkittävää ei ole se, että Oskari Juurikkala on estynyt ja eksynyt poika, joka on hakenut tukea uskonnollisesta järjestöstä. Onhan politiikkamme huipulla edustettuna myös herännäisiä, lestadiolaisia, helluntailaisia ja muita vahvasti uskonnollisia tahoja. Tämä ei ole tässä ongelma, vaikka uskonnon sotkeminen politiikkaan mielestäni arveluttavaa onkin. Merkittävää ei ole sekään Juurikkalan personaan varmasti vaikuttanut tosiseikka, että Juurikkalan äiti keskustelee tuonpuoleiseen, kuten hän itse on YLEn haastattelussa sanonut ja kuten Juurikkala itse Imagen haastattelussa kertoo. Sen sijaan erittäin merkitävää on se, että Juurikkala on juuri Opus Dein jäsen. On toisasia, että nämä "uusjesuiitat" Opus Dei on 90-luvulla luokiteltu vaaralliseksi salaseuraksi ainakin Sveitsissä, Ranskassa ja Belgiassa. Opus Dei on Paavin asioilla juokseva järjestö, kuten heidän omilta verkkosivuiltaankin voi päätellä, joka ottaa käskynsä Vatikaanista, jossa sillä on vahva asema. Kriitikoiden mukaan sen valtaa on liioiteltu, mutta yhtä kaikki sillä on vahva jalansija Vatikaanissa. Vatikaania ei puolestaan voi mitenkään pitää vain uskonnollisena organisaationa, vaan vahvana ekspansioon pyrkivänä valtapoliittisena toimijana. Joka muuta väittää on joko tietämätön tai houkka. Ei ole kovin vaikea tajuta mitä on tapahtunut. Vatikaani on huomannut, että Suomessa on puoluejohtajana harras katolinen. Heillä on myös riveissään nuori lahjakas taloustieteilijä, joka on vannonut uskollisuutta Pyhälle Kirkolle. Nyt kun tämä puolue sai suuren vaalivoittonsa, on Vatikaanilla oma ja merkittävä "Kärmekielensä" eduskunnassamme. |