Viime viikon perjantaina Tampereellakin nuoret aktivoituivat vaikuttamaan ja järjestivät #ilmastolakko -nimisen tapahtuman. Vastaava tapahtuma järjestettiin useassa Suomen kaupungissa ja lukuisissa maissa ympäri maailman. Nuorten viesti on lyhykäisyydessään se, että he vaativat aikuisilta ilmastotekoja ainaisten puheiden sijaan. Ja he vaativat tekoja nyt.
Tapahtuma poiki melkoisen määrän arvostelua tyyliin: “Turhaa hulinointia ja koulusta pinnaamista” ja “Menisivät ennemmin istuttamaan puita”. Monia konservatiiveja, ja erityisesti setä-ikäisiä konservatiiveja harmitti nuorten aktiivisuus. Omaan elämäntapaan osuva arvostelu tietysti harmittaa. Harmitus johtuu varmasti myös siitä, että ei oikein olla itse saatu juuri mitään aikaan, vaikka kohtuullisen hyvä yksimielisyys ilmastotoimien tarpeellisuudesta onkin.
Mitä sitten pitäisi tehdä, kun päästöjä pitäisi vähentää heti? Tämä on eräs kevään eduskuntavaalien isoista kysymyksistä. Vaalikeskustelu on toistaiseksi pyörinyt erilaisten teknisten ratkaisujen ja verokeskustelun ympärillä. Verotus on ihan hyvä keino ohjata kulutusta ja tuotantoa kestävämmäksi. Se taitaa olla jopa ainoa oikeasti tehokas valtion työkalupakissa oleva keino suoranaisten kieltojen tai tiukkojen rajoitusten ohella. Kun harva haluaa kokonaan kieltää esimerkiksi lihan, lentämisen tai turpeenpolton, on tosissaan mietittävä niiden verottamista tai vähintään tukien ja verohelpotusten poistamista. Näitä keinoja on otettava käyttöön heti tulevalla eduskuntakaudella ja niitä on syytä kirjata myös hallitusohjelmaan.
Teknologiset keinot ovatkin sitten ongelmallisempi keinopakki. Ensinnäkin uusien teknologioiden kehittäminen taloudellisesti kannattaviksi ja yleiseen käyttöön on hidasta. Tuotekehittely kestää, kustannusoptimointi kestää ja uuden teknologian leviäminen kestää. Esimerkiksi sähköautoja on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta vasta nyt ne alkavat olemaan laajasti kaupallisesti hyödynnettävissä. Edelleen hinta, saatavuus ja olemassa oleva autokanta hidastavat sähköautojen merkittävää lisääntymistä. Aikaa sähköautojen revoluutioon menee vuosia, eikä meillä ole näitä vuosia. Nopeampaa on vähentää autoilua kokonaisuudessaan, ja kaikkein nopeinta tämä on kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla.
Toiseksi uusille teknologioille on ominaista, että ne on usein kehitetty hyvin rajalliseen käyttöön. Esimerkiksi pienydinvoimalaa (tässä ei nyt mietitä ydinvoiman hyviä ja huonoja puolia yleisesti) käytetään sotilasaluksissa. Periaatteessa sellainen sopisi kaupunkien lämmittämiseen hiilen, turpeen, kaasun, öljyn tai puun polttamisen sijaan, mutta kaupallista ja taloudellisesti kestävää sovellusta ei ole. Jos joskus tulee, on vanhoilla lämpövoimaloilla vielä vuosikausia käyttöikää jäljellä ja polttoaine on halpaa, jolloin muutos tulisi olemaan hidasta. Meillä ei ole näitä vuosia, vaan on mietittävä lämmitysenergian säästämistä ja siirryttävä monimuotoisempaan tuotantoon, jolloin järjestelmä on valmis ottamaan nopeammin vastaan myös uusia teknologioita.
Kolmas merkittävä ominaisuus on talousjärjestelmämme kovaa ydintä. Uudet teknologiat eivät historiallisesti ole vähentäneet ihmiskunnan päästöjä vaan ovat ennemmin lisänneet kasvua niin, että kokonaispäästöt ovat kasvaneet. Ja vaikka jos materiaali- ja energiatehokkuus paranisivat vaikka 75%, saisimme nykyjärjestelmässä ostettua lisäaikaa kenties 10-20 vuotta. Tämä on vaikein kysymys ratkaistavaksi. Miten saataisiin katkaistua hyvinvoinnin lisääntymisen, talouskasvun ja ympäristöhaittojen välinen kytkös? Pitäisikö kansantuotteen ja talouskasvun ohella alkaa mittaamaan onnistumisia myös muilla mittareilla? Minusta pitäisi ja ihmisten koettu onnellisuus voisi olla eräs tällainen mittari.
Tämä kirjoitus ei tietenkään tarkoita, että väheksyisin uusien teknologioiden merkitystä tai kannustaisin pidättymään niiden kehittämisestä. Puhtaammat ja vähäpäästöisemmät teknologiat auttavat meitä ratkaisemaan ilmastokriisiä, mutta tarvitsevat tuekseen merkittävää järjestelmätason muutosta, mielellään kansainvälisellä tasolla. Onneksi nuoret ymmärtävät tämän ja vaativat siksi ilmastotoimia lähes kaikkialla maailmassa. Setienkin olisi syytä heitä kuunnella eikä alentua höpöttelemään puidenistutustalkoista, joihin eivät kuitenkaan itse ole aikeissa osallistua.
Soundtrackina Eleanoora Rosenholmin synkkä mestariteos:
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.