Sota Ukrainassa on vaikuttanut syvästi suomalaisiin. Neuvostoliiton hajoamisesta alkanut vatulointi Nato-option kanssa loppui kuin seinään ja venäläiseen energiaan tukeutunut taloutemme muuttui hetkessä. Liittyminen sotilasliitto Natoon päätettiin nopeasti ja energiariippuvuus onnistuttiin katkaisemaan vain muutamassa kuukaudessa. Ukrainaa halutaan tukea lähes yksimielisesti. Tämän tuen on jatkuttava. Kun jäsenyytemme Natossa vahvistuu, meidän on pidettävä huolta, että olemme aktiivinen toimija puolustusliitossa, mutta myös pidettävä huolta omasta puolustuskyvystämme.
Jälkiviisasteluna voi sanoa, että Venäjän toiminta ei tullut yllätyksenä. Merkit imperialistisesta ryöstöretkestä olivat ilmassa jo vuosia jopa vuosikymmeniä. Sotilaallinen uho oli voimissaan. Poliitikkoja kyllä varoitettiin esimerkiksi Itämeren kaasuputkista, Hanhikiven voimalahankkeesta ja riippuvuudesta venäläisestä kaasusta, puusta, öljystä ja niin edelleen. Myös korkean riskin sijoituksista Venäjälle varoitettiin. Varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Ehkä siksi, että äänekkäimmät varoittajat olivat esimerkiksi Heidi Hautala ja Ville Niinistö. Viestiä ei haluttu kuulla, ja se leimattiin helposti ympäristöänkyröinniksi, vaikka kyse varoituksissa oli ennemmin turvallisuuspolitiikasta, ihmisoikeuksista, kansalaisyhteiskunnan vapaudesta ja muusta sellaisesta. Varoittajat olivat oikeassa. Venäjän nationalistiset, imperialistiset ja voimapoliittiset tavoitteet olivat päivänselviä viimeistään 2000-luvun alusta. Kun sodan lopputulos on vielä tätä kirjoitettaessa epäselvä, on varauduttava lähes kaikkeen mahdolliseen. Selvää lienee, että Venäjällä valtaa tullaan joka tapauksessa jakamaan uudelleen. Todennäköisesti nykyisen eliitin kesken, sillä demokratia, kansalaisyhteiskunta ja oppositio ovat maassa hyvin heikkoja. Valtaa ei nykyisen elittin ulkopuolelle ole juuri luvassa, sillä vallan haaliminen edellyttää, että on jo valmiiksi voimaa, valtaa ja rahaa. Maan tunnetuin oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyikin on paitsi heikko myös isovenäläinen nationalisti, joten häneen on vaikea toivoa laittaa.
On varauduttava siihen, että Venäjän federaatiossa tulee sisäisiä kahakoita ja jopa pyrkimyksiä irtautua federaatiosta. Paradoksaalisesti yksityisarmeijat ovat Venäjällä laittomia, mutta silti niitä vain siellä on. Heillä on voimaa, ja he ovat vahvoilla, kun valtaa jaetaan uudelleen. Voi myös käydä niin, että Venäjä vain taantuu hitaasti kalliiden sotaponnistusten, pakotteiden, valtataistelujen ja muun sellaisen vaikutuksesta. Kaikkeen pitää olla varautunut.
Selvää on vain se, että elämme epävakaita aikoja, joissa Venäjä ei kykene vuosikausiin uhkaamaan mitään länsimaata sotilaallisesti, ellei oteta lukuun ydinaseita. Ydinaseiden hallinta onkin eräs hyvin suuri kysymys. Neuvostoliiton hajotessa ydinaseet keskittyivät Venäjälle. Tehtiin sopimuksia ja ajateltiin, että on paremmin hallittavissa kun ne ovat yhdellä omistajalla. Taloudellinen keskinäisriippuvuus tekisi uhan pieneksi. Lopulta kaikki ei mennyt ihan toivotusti.
Kuten Ukraina ja sitä ennen esimerkiksi Georgia osoittivat, valittu politiikka ei onnistunut. Viimeistään Krimin valtauksen jälkeen olisi ollut aika muuttaa suuntaa ja määrätä symbolisia vaikuttavammat pakotteet ja katkaista energiariippuvuus. Silloin ei vain ollut poliittista tahtoa ja uskallusta, ja olipa uusiutuvan energian tuotantokin vielä liian vähäistä. Venäjä oli siksi niin houkutteleva kauppakumppani, että siellä öljyä, kaasua, hiiltä, puuta ja kaivannaisia riittää. Joskus pyromaniaksi kutsumani fossiilitalous oli Euroopalle liian tärkeä. Olisi pitänyt uskaltaa muuttua nopeammin.
Nyt olemme tässä ja Ukraina tarvitsee apua, ensin sotilaallista apua, sitten rohkeutta pakottaa Venäjä Ukrainan kannalta oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan, kantamaan täysi vastuu hyökkäyksestään ja lopulta Ukraina tarvitsee apua jälleenrakennukseen. Tuleepa vääjäämättä mieleen, että valitettavasti saattaa olla jopa välttämätöntä, että Ukrainan ohella jotkut muutkin maat osallistuvat suoraan taisteluihin. Venäjälle ei saa antaa sotilaallista voittoa, eikä alueluovutuksia voida sallia ilman Ukrainan hyväksyntää. On hyvä ymmärtää, että vaikka Venäjällä ei ole paljoa hyökkäysvoimaa jäljellä juuri nyt, tulevaisuus voi olla hyvin toisenlainen, jos Venäjä lopulta saavuttaa sodassa voiton tai edes kannaltaan edullisen rauhan. Sellainen kehystettäisiin Venäjällä suureksi voitoksi ja nationalistisen uhon polttoaineeksi.
Rauhanehtojen kanssa pitää olla silti tarkkana. Pitää tarjota myös uskoa tulevaan ja tie pois isovenäläisestä nationalismista ja diktatuurista. Kuten WW1:n jälkeisistä tapahtumista opimme, nöyryytetty Saksa muuttui häkellyttävän nopeasti voimakkaaksi diktatuuriksi, joka aloitti kunniansa palauttamisen liittämällä itseensä osia ympäri Euroopan ja lopulta aloitti täysimittaisen sodan.
Tuleepa rauha koska tahansa ja ovatpa rauhanehdot millaiset tahansa, on todennäköistä, että Ukrainaan tarvitaan rauhanturvaoperaatio. Tilanne on klassinen. Kahden taistelevan maan väliin luodaan vyöhyke, jossa aseistusta ja joukkojen määrää rajoitetaan. Rajoituksia valvoisi monikansallinen rauhanturvaoperaatio, joka valvontatehtävänsä ohella turvaa rajaseudun ihmisten elämää ja pitää osapuolet erossa toisistaan.
Jälleenrakennusvaihe on taisteluiden jatkumisesta huolimatta jo käynnistymässä. Suomen tuleekin olla mukana tässä kaikin voimin. ajattelen, että sopiva suuruusluokka jälleenrakentamiseen voisi olla noin 0,5% BKT:stamme. Se raha ei luonnollisesti tulisi olemaan pelkkää menoa, vaan samalla aukeaisi mahdollisuuksia erityisesti vihreän siirtymän yrityksillemme. Lienee selvää, että kun Ukrainaa modernisoidaan rankalla kädellä, ovat siinä kilpailussa vahvoilla ne, joilla on tarjota uusia luovia ja puhtaita ratkaisuja. Samaan aikaan Ukrainan jo alkanutta taistelua korruptiota ja oligarkkeja vastaan tulee tukea. Maan kansalaisyhteiskunnan ja demokratian vahvistaminen ovat avainasemassa.
Ukrainan jälleenrakennus on nähtävä mahdollisuutena, jossa tulee olla voimakkaasti mukana. Samaa olen puhunut esimerkiksi Syyrian joskus alkavan jälleenrakennuksen kohdalla. Siellä vain sota on jatkunut arvioitua kauemman osin siksi, että länsimaat ovat menettäneet kiinnostuksensa maan katastrofaaliseen tilanteeseen ja jättäneet pelikentän Venäjän, Iranin ja Kiinan haltuun. Syyrian virheitä ei saa toistaa Ukrainan kohdalla. Onneksi Yhdysvalloissa on tällä hetkellä aikuiset vallassa, ja heidän politiikkansa on paljon edellisen presidenttikauden sekoilua ennustattavampaa ja vakaampaa.
Soundtrack: Molchat Doma: Volny
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.