Keskiviikko 8.1.2014 klo 13:26 – Juhana
Kiinnostavaa ratikkakeskustelua on käyty jo pitkään ja homma varmasti kiihtyy, kun päätöksen aika lähenee. Haluan nyt kommentoida yhtä keskustelun osaa, kun nokialainen kaupunginvaltuutettu Mikko Väre (kok) osoitti hyvää seudullista ymmärrystä ja laajakatseisuutta puolustamalla ratikkaa Aamulehdessä seuraavasti:
AL 7.1.2014:
NYT ROHKEITA PÄÄTÖKSIÄ, TAMPERE
Tampereen kehittäminen on junnannut paikallaan monta vuotta. Syksyllä saatiin onneksi tunnelipäätös nuijittua, ja sen seurauksena on ollut havaittavissa positiivista pöhinää. Mielipideosastolla on keskusteltu positiiviseen sävyyn monista hankkeista, kuten Tammelan pallokentästä, kansihankkeesta sekä Keskusareenasta.
Tärkeimpiä tulevaisuuden investointeja on ratikka. Siihen on käyty tutustumassa Ranskan Strasbourgissakin, joka on hyvä vertailukaupunki Tampereelle kokonsa ja keskustan muotonsa vuoksi. Vierailin Strasbourgissa marraskuun puolivälissä, ja kaupunkia ei voi kuin ylistää. Keskusta on saarella, jossa autoliikennettä ei juuri ole sallittu. Saarelle kulkee kaksi eri ratikkareittiä ja niillä on useita linjoja, jotka risteävät ydinkeskustan vaihtopaikassa. Julkinen liikenne toimii upeasti, ja kaupungilla on erittäin miellyttävä kävellä, kun autot eivät häiritse liikkumista.
Tampere pysyy suomalaisten mielissä suosituimpana muuttokaupunkina, jos kaupunki uskaltaa tehdä rohkeita uudistuksia. Nyt voisi olla sopiva hetki tehdä ratikkareitille varaus Taysin ja Kaupin läpi kohti Kiikkisten salmea ja sen yli Aitoniemeen.
Toinen rohkea päätös voisi olla Kyttälän alueen muuttaminen kävelykaduiksi. Ei autolla oven eteen tarvitse päästä. Kuinka paljon keskustassa on sellaisia liikkeitä, joista ei jaksa kantaa tavaraa esimerkiksi Hämpin parkkiin?
Toivottavasti kokeilu Hämeenkadun autottomuudesta saa jatkoa laajemmallekin.
MIKKO VÄRE, KAUPUNGINVALTUUTETTU (KOK), NOKIA
Kiitos Värelle muiltakin osin erinomaisesta kirjoituksesta. Vaikka Kiikkisten salmen sillasta en olekaan aivan varma, muuten Väreen kirjoitus on täyttä asiaa. Hän osoittaa osaavansa ajatella muutakin, kuin omaa napaansa. Arvostan tällaisia poliitikkoja puolueesta riippumatta. Väre tunnistaa ratikan merkityksen Tampereen ja koko seudun tärkeimpänä liikennehankkeena. Toisin on tamperelaisen kansanedustajan ja kaupunginvaltuutetun Mikko Alatalon (kesk) laita. Hän ei tunnu joko tajuavan kokonaisuutta tai sitten hän vain töräyttelee populismin puuskassaan näin:
AL 8.1.2014:
TAMPEREEN RATIKKA EI TULE NOKIALLE ASTI
Nokialainen kaupunginvaltuutettu Mikko Väre (kok) oli innoissaan Tampereen puolen miljardin euron ratikasta. Millähän tavalla ratikka edistää nokialaisten hyvinvointia?
Kun Nokia ja muut kehyskunnat pakkoliitetään Tampereeseen, he pääsevät maksajiksi. Nokialaiset voivat saada maksullisen parkkipaikan Lentävänniemeen, josta jatkavat matkaa ratikalla Tampereella, mutta ei ratikka Nokialle asti tule.
MIKKO ALATALO KANSANEDUSTAJA, VALTUUTETTU (KESK), TAMPERE
Minun päähäni ei mahdu, että siltarumpupolitiikasta tunnettu keskusta vastustaa näin voimakkaasti Tampereen seudun kehitystä. Asian outoutta korostaa se, että hanke on mitä suurimmassa määrin seudullinen. Ylöjärven kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen ratikasta kaupunkinsa pitkän tähtäimen joukkoliikenneratkaisuna, Pirkkalassa ja Kangasalla keskustellaan ratikasta positiivisesti ja ratikka nähdään realistisena mahdollisuutena ratkaista kuntien liikennetarvetta pitkälle tulevaisuuteen.
Automies Alatalon pitäisi tajuta, että ratikka vapauttaa tiekapasiteettia autoilunkin tarpeisiin. Haluaisin kysyä Alatalolta, että mistä hän aikoo ottaa rahat kasvavan autoilun tarvitseman tiekapasiteetin rakentamiseen, jos ratikkaa ei toteuteta.