Suuri Vihreä Mies

Pirkanmaan liiton kotisivu kansanedustajan mielipidekirjoituksen julkaisijana

Suuri Vihreä Mies - havaintoja politiikasta – 8. huhtikuuta 2010 klo 21.31

Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) ja Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi (sd.) julkaisivat 7.4. Pirkanmaan liiton sivuilla kannanottonsa ydinvoiman ja erityisesti Olkiluodon  puolesta. Pidän kannanoton julkaisua Pirkanmaan liiton sivuilla kummallisena, sillä Pirkanmaan liitto ei ole osapuollena yhdessäkään ydinvoimalahakemuksessa eikä Pirkanmaan liitolla ole siten edunvalvontatehtävää tässä asiassa. Myöskään luottamushenkilöiden muodostamaa kantaa ydinvoimasta ei Pirkanmaan liitolla ole. Ainakaan kannasta ei ole keskusteltu eikä päätetty maakuntahallituksessa eikä maakuntavaltuustossa.

Erityisen outoa on kansanedustaja Satosen allekirjoitus kannanotossa. Hänellä ei ole asemaa Pirkanmaan liitossa. Lisäksi hän allekirjoittaa kannanoton Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajana. Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunta ei myöskään ole muodostanut tästä asiasta yhteistä kantaansa.

Pirkanmaalaisen edunvalvonnan kannalta pidän virheellisenä vaatimuksia lisätä ydinvoimaa sen positiivisilla työllisyysvaikutuksilla perustellen. Mahdollisen voimalan rakennusurakat menevät kansainväliseen kilpailutukseen, eikä niistä tule Pirkanmaalle kuin korkeintaan murusia. Suuntaamalla ponnistelunsa uusiutuvaan energiaan Satonen ja Niemi tukisivat huomattavasti paremmin pirkanmaalaista ja suomalaista työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Ydinvoima olisi lähes sataprosenttisesti tuontitavaraa. Polttoaine tuotaisiin ulkomailta, samoin laitteistot. Lisäksi ydinvoiman lisääminen on lähes suoraan pois kotimaisen uusiutuvan energian lisäämisestä.

Samoin teollisuuden energiatarve on ontuva perustelu. Sähkön hinta määrittyy jatkossakin pörssissä, jolloin ydinvoimaloiden määrällä on hyvin pieni vaikutus sähkön hintaan. Pirkanmaallakin on tapahtumassa teollisuuden rakennemuutos, joka johtaa väistämättä vähemmän energiaa kuluttavan teollisuuden ja palvelujen kasvuun vanhan perusteollisuuden kustannuksella. Ydinvoimapäätöksillä tavoitellaan tämän kehityskulun hidastamista. Ydinvoiman lisääminen olisi kansantaloudellisesti tuhoisa päätös.

Avainsanat: , , , ,

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Kirjaudu