Julkaistu Tamperelaisen blogeissa 4.11.2014.
”Kerran join viinaa enon kanssa Vihdissä, heräsin Kreetalla. Sen jälkeen olen juonut vain punaista maitoa.” Tämä Kari Hotakaisen romaanista Huolimattomat lainattu keski-ikäisen miehen lausuma pätkä tunnistaa jotakin erittäin oleellista suomalaisesta alkoholiajattelusta. Alkoholi nähdään juurikin viinana, josta olisi parempi päästä kokonaan eroon. Sinänsä kiistattomista sosiaalisista haitoista sopii puhua, mutta selvimmistäkään hyödyistä ei. Sellainenhan antaisi hyvänen aika aivan väärän kuvan, että alkoholista voisi joku tulla iloiseksi, unohtaa hetkeksi murheet ja pikku humalassa voisi olla kivaa ystävien kesken. Ei ei ei. Viinan kuluttaja nähdään hallintoalamaisena, jota tulee suojella itseltään. Tavoitetila on raittius, jota kohti virkamiehen pitää valistaa, ohjata ja verottaa. Ja juuri nyt Suomessa on käynnissä erittäin voimakas alkoholin myynnin valvonnan kiristämisvaihe. Sääntöjä ja omavalvontasuunnitelmia tulee lisää kaikilta mahdollisilta viranomaisilta, tekevät itsestään tarpeellisia.
Olut Expoon liittyvästä Valviran mainonnaksi tulkitsemasta blogikirjoittelusta ryöpsähtänyt ”Viski-gate” nosti esiin alkoholisäädöstemme kummallisuuksista yhden, hysteerisen suhtautumisen mainontaan. Itse en mainontaa sinänsä kaipaa, mutta aika moni yhteiskuntamme toiminto on siitä riippuvaista, kuten vaikkapa tämä juuri nyt lukemanne lehti. Siksi minusta kaikkia laillisia asioita tulisi saada mainostaa. Toki niin, että ei rikota rikoslain pykäliä. Yhden laillisen toimialan kategorinen mainoskielto on huterasti perusteltu, varsinkin, kun alkoholin kokonaiskulutuksella ja mainonnalla ei ole osoitettavissa olevaa yhteyttä. Kieltoa perustellaan lasten ja nuorten suojelemisella, mutta tässäkin tutkimustulokset ovat ohuita.
Mainonnan ohella olisi paikallaan puhua muistakin alkoholisäädöstemme hullutuksista. Aloitetaanpa ravintoloiden aukioloajoista. Miksi aukioloaikoja pitää porrastaa muuten, kuin vaikkapa terassien melun takia? Porrastuksia perustellaan häiriöiden ja muiden alkoholihaittojen vähentämisellä, mutta onko niin? Eikö olisi parempi, että ihmiset istuisivat pubissa valvovan silmän alla nauttimassa juomistaan ja ruoastaan, maksamassa samalla ainakin neljää erilaista veroa (alkoholi, arvonlisä, palkka, ravintolan liikevoitto) ja työllistämässä, kuin se, että ihmiset painuvat lain määrääminä pubista kadulle, yökerhojen jonoihin ja koteihinsa jatkoille juomaan Virosta verotta raahattua olutta? Niin minustakin. Tosiasia on lisäksi se, että kyllä baareille kohtuulliset aukioloajat muotoutuvat ilman säädöksiäkin, sillä ei kai yrittäjä huvikseen pidä kippolaa auki, jos asiakkaita ei ole?
Huvittava sivujuonne edellisestä on se, että jos pubiin raahaa viikonloppuisin lainakappaleita laulavan trubaduurin häiritsemään asiakkaiden keskustelua, saattaa saada pitää tunnin kauemman auki. Saattaa, toki riippuen virkamiehen suopeudesta juuri kyseisellä alueella. Tässä ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Ja haluan korostaa, että trubaduurissa ei sinänsä tarvitse olla mitään vikaa, mutta syy hänen palkkaamisekseen on vähintäänkin kyseenalainen. Tulipa tässä välissä mieleeni, kun kyselin erään pubin puolesta katutilavalvonnasta lupaa pystyterassille pubin seinän viereen. Vastaus oli periaatteessa kyllä, mutta, että Tuotevalvontakeskus tulee hylkäämään, vaikka kaupunki sallisi, koska paikka on niin kapea, että siihen ei saa rakennettua aitausta. Mihin ihmeeseen juuri suomalaiset aikuiset tarvitsevat aitausta? Miksi muualla ei sellaista tarvita?
Entäpä sitten paikallisten tuotteiden pääsy markkinoille? Päästäkseen Alkon hyllyille pitää täyttää monenlaista vaatimusta tuotantomääristä, tasalaatuisuudesta ja muusta sellaisesta. Eikä kauppoihin ole asiaa, koska 4,7%. Sanoohan sen järkikin, että juuri 4,7% ja ainoastaan käymisteitse sopii kauppoihin, eikö vain? Muuten yhteiskunta romahtaa välittömästi.
Erilaisia oluita rohkeasti kokeileva pienpanimo tai kotimaista giniä tislaava pieni tislaamo ei saa myytyä tuotteitaan muualla, kuin ravintoloissa, joissa oudompien tuotteiden menekki jää väkisinkin niin vähäiseksi, että pientuottajat joutuvat usein toimimaan rakkaudesta lajiin. Työllistävä vaikutus jää vähäiseksi ja kansa juo edelleen humalahakuisesti suuryritysten tasapäistä litkua. Alkoholikulttuurimme ei kehity kohtuukäytön suuntaan, kun alkoholia juodaan yhä edelleen vain humaltumisen vuoksi, muiden ominaisuuksien jäädessä sivuosaan.
Nykyinen verotus houkuttelee tuomaan alkoholia Virosta ja juomaan sitä kotona, kun tavoitteen pitäisi olla se, että alkoholia nautittaisiin kapakassa. Suomeenkin 2000-luvulla rantautunut gastropubkulttuuri mahdollistaa sen, että voi yhdistää seurustelun, syömisen, juomisen ja musiikin kuuntelun tai vaikka teatterin. Toki melkein kaikkea tätä voi tehdä kotonakin, mutta silloin sosiaalinen ja kulttuurinen aspekti jää helposti ohuemmaksi, asuintalojen meluhaitat lisääntyvät ja työllistävä vaikutus jää pois. Ravintolassa nautitun alkoholin veroa pitäisi laskea reippaasti, sillä nykyinen verotus houkuttelee juopottelemaan kotona, vaikka sen pitäisi nimenomaan tukea ravintolakulttuurin kasvua. Uskoakseni kokonaiskulutuskin putoaisi hiljalleen sillä, että ihmiset saataisiin kodeistaan ravintoloihin. Suurten ikäluokkien suurkuluttajat ovat ehdottamillani toimilla avun ulottumattomissa, sillä valitettavasti heillä on jo syvään juurtunut kotijuopottelua suosiva tapakulttuuri. Jättämällä alkoholilait liberalisoimatta, saatamme kasvattaa yhä uusia sukupolvia koteja terrorisoiviksi kaappijuopoiksi, kun vaihtoehtona olisi sivistynyt ravintolakulttuuri sekä lisää työllisyyttä ja sosiaalista elämää.
Loppuun varoituksen sana. Jos alkoholisäädöksiä ja veroja ei hiljalleen ymmärretä erityisesti ravintolamyynnin osalta alkaa liberalisoida, olemme kohta loputtoman kilpajuoksun tilanteessa, jossa määräyksiä ja veroja kiertävät yrittäjät juoksevat kilpaa valvontaviranomaisten kanssa, ja rehellinen yrittäjä jää jalkoihin. Tästä ei voi syyttää yrittäjiä, vaan liioittelevaa säädöskokoelmaa ja pikkutarkkoja viranomaisia.