Olen luvannut avata vaaliteemojani blogikirjoituksilla. Tämä on neljäs ja viimeinen osa.
Kuntavaalien 2012 jälkeen pormestarikoalitio kokoontui neuvottelemaan pormestariohjelmasta. Olin vihreiden neuvottelijana kaupunkikehitystä miettivässä työryhmässä. Ryhmän sihteeri demarien Jari Niemelä oli tehnyt taustatyötä ja kerännyt koalition puolueiden vaaliohjelmista puolueiden toiveita. Lista oli tässä vaiheessa pitkä ja paljon asioita ja toiveita putosi myöhemmin pois. Mukana oli yksi tietty minulle tärkeä vihreiden ohjelmasta poimittu tavoite, Tammelan uusi stadion.
Aiemmin olin kinunnut stadionin vihreiden vaaliohjelmaan, ja nyt se oli mukana isommassa pöydässä. Aina loppuvuoteen 2012 kaupungin tavoite oli purkaa Paltsu, kaavoittaa maa rakennuksille ja rakentaa saaduilla rahoilla uusi stadion Hakametsään. Olen erittäin iloinen, että Hakametsässä on nyt suunnitteilla täydennysrakentamista omana hankkeenaan ja Stadion tulee todennäköisesti rakentumaan Tammelaan. Kaikki voittavat, kun saadaan Tammelaan sekä stadion että täydennysrakentamista ja Hakametsään uusia asuntoja. Työtä tämän muutoksen perusteleminen vaati, kun aiemmin sovittu liikuntapaikkapolitiikka piti säätää uusiksi.
Uskallan ottaa suurimman kunnian stadionin ajamisesta pormestariohjelmaan. Muiden puolueiden neuvottelijat toki olivat tarpeeksi halukkaita ja rohkeita muuttamaan jo tehtyjä päätöksiä, kun kerran oli hyvät perusteet. Tätä taustaa vasten olen melkoisen hämmästynyt, että Tammelan stadionin vastustaja-aktiivit ovat olleet kovin hiljaa suuntaani, sillä minua kai tästä uudesta stadionista saa eniten syyttää. Ehkä tämän tekstin jälkeen eivät enää ole niin hiljaa.
Stadion on merkittävä askel kaupunkimme harrastajamäärältään suurimman urheilulajin nostamiseksi kansalliselle huipputasolle ja siten nuorison houkuttelemiseksi yhteisöllisen kansainvälisyyden superlatiivin pariin. Stadionin myötä Tampere tulee nousemaan takaisin jalkapallokaupunkien joukkoon. Tämä ei ole pois kaupunkimme toiselta suurelta, jääkiekolta, tai kolmannelta ja viime vuosien menestyneimmältä lajiltamme, koripallolta.
Puheet uusista liikuntapaikoista ovat lähinnä kunnallispoliittinen puheenaihe, mutta tämä tarina johdattaa teidän varmasti ajattelumaailmaani, jossa liikunta ja urheilu ovat merkittäviä yhteisöllisyyttä ja kulttuuria luovia tekijöitä sekä kaupungeissa että maaseudulla. Liikunnan tulee nauttia yhteiskunnan erityistä suojelua. Stadionien lisäksi, tai jopa niitä ennemmin tarvitsemme tekonurmia, lenkkipolkuja ja puistojen kuntolaitteita, kansallispuistoja, ulkoilureittejä, pyöräteitä, sisäpelipaikkoja, skeitti- ja BMX-puistoja, budosaleja…lista voi olla lähes loputon. Niin ja tietysti Tampereelle olisi hyvä saada uusi velodromi, mutta se ei ole eduskuntavaalien asia. Liikunta on rinnakkaista taiteelle ja yhtä tärkeätä; ne muodostavat yhdessä kulttuurin.
Kuvassa Tampereen Velodromi Lamminpäässä. Vähän on päässyt ulos tuotu sisävelo ränsistymään.
Yleisemmin liikunta, taide ja muut kulttuurin ilmenemismuodot vaikuttavat positiivisesti elämänlaatuumme ja kansanterveyteen. Siksi kuntien ja valtion rahakirstua vartioivat laskutikkumiehet ja -naiset kiittävät, jos liikuntaan ja taiteeseen panostetaan. Sijoitettu euro tulee takaisin hyvinvointina. Tästä hyvänä esimerkkinä on useassa kaupungissa tehdyt laskelmat pyöräteihin sijoitettujen eurojen positiiviseen takaisinmaksuun terveydenhuollon säästöinä.
Terveydelle tärkeätä on myös hyvä ruoka. Siksi kouluruokaan tulee panostaa erityisen paljon. Hyvin syöneenä jaksaa opiskella ja monelle lapselle kouluruoka saattaa olla päivän paras ateria. Suomen vahvuus ruoantuotannossa on vielä toistaiseksi melko puhdas ympäristö. Ei anneta ryöstötalouden tuhota tätä arvokkainta omaisuuttamme. Arvostetaan laadukasta lähi- ja luomuruokaa. Suosimalla kasvisruokia, jää rahaa parantaa kouluruokailun laatua.
Kun ihminen on ravittu, saanut liikkua ja nauttia kulttuurielämyksistä, hän on väsynyt ja haluaa mennä kotiinsa lepäämään. Kaikilla ei kuitenkaan ole kotia, ja liian moni yksinasuva joutuu maksamaan kohtuuttomasti kodistaan, koska asuntopolitiikka on ajanut pienten asuntojen hinnat ylös kohtuuttomilla autopaikkavaatimuksilla ja kaavojen keskikokomääräyksillä. Tuloksena olemme saaneet kallista asumista väärissä paikoissa ja osin tästä johtuen myös korkeat asumistukimenot. Asuntopoliittisista näkemyksistäni voit lukea lisää blogistani.
Asunnottomuus on yksi tärkeimmistä syrjäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, ja siihen on harjoitettu asuntopolitiikka ollut osaltaan myötävaikuttamassa. Yksin asuvat ovat muita perhemuotoja suuremmassa köyhyysriskissä. Tarvitsemme lisää pieniä asuntoja, ja uusia yhteisöllisen asumisen muotoja. Yksin asuminen ei tarkoita yksinäisyyttä, vaan on monelle oma valinta, myös heidät tulee huomioida poliittisessa päätöksenteossa. Niin kauan kuin puhumme sinkuista, emme tee politiikkaa, vaan vähättelemme suurta ihmisryhmää ja heidän tarpeitaan.
Eriarvoistuminen on lähtenyt kasvuun ja kasautunut, vaikka Suomessa menee keskimäärin paremmin kuin koskaan. OECD:n mukaan Suomen talouskasvu on kärsinyt jopa 25 prosenttia, eriarvoistumisen vuoksi. Pienet hyvinvointi- ja terveyserot ovat tärkein signaali yhteiskunnan kunnosta. Tarvitsemme perustulon laskemaan yrittäjyyden kynnystä ja tekemään kaikesta työstä kannattavaa ilman kannustusloukkuja. Perustulo tekisi myös osa- ja vajaatyökykyisten työstä kannattavaa ja kannustavaa. Tarvitsemme laadukkaat hyvinvointipalvelut, olkoon tällöin potilaan tarpeet lähtökohtana. Ennaltaehkäisy on aina parempi, kuin sairauksien ja sosiaalisten ongelmien hoito.
Nuoret miehet ovat eräs pahimmin syrjäytyvä väestöryhmä. Ylipäätään syrjäytymisongelma on kovin miehinen, mutta erityisesti nuorten miesten tulevaisuus on osoittautunut vaikeaksi. Mitäpä, jos heihin panostettaisiin tosissaan? Aloittaisimme lastensuojelun resursseista, joiden lisääminen on parhaimmillaan tuottanut kuluja huomattavasti suurempia säästöjä. Taas kaikki ovat voittaneet.
Lastensuojelusta voi jatkaa eteenpäin miettimällä koulutusta uudestaan. Kun on varmistettu ilmaisen koulutuksen säilyminen, voisimme vaikka vähentää peruskoulun ja lukion päästötodistuksen merkitystä jatko-opintoihin pääsemisessä, sillä moni, tyypillisesti poika, on aika epäkypsä miettimään tulevaisuuttaan teini-iässä. Entäpä, jos pääsykoekin olisi ennemmin motivaation ja soveltuvuuden mittaamista? Nykyinen malli toki laittaa hakijat janalle, mutta jana korreloikin sitten huonosti tulevan menestyksen kanssa. Herää kysymys, että onko pääsykoesysteemi hyvä. Sosiaaliturvan pitäisi kattaa myös se, jos toimeentulotuen saaja haluaa opiskella vaikkapa avoimessa yliopistossa. Tämä ehkäisisi syrjäytymistä, ja monet ovat päätyneet varsinaisiksi opiskelijoiksi vuoden tai kahden avoimen opintojen jälkeen.
Liikuntaa, terveellistä ravintoa, kohtuuhintaisia asuntoja, yhteisöllisyyttä, ilmainen koulutus, laatua terveyspalveluihin ja perustulo; niistä on Suomen hyvinvointi tehty.