Kirjoitin tekopohjavesihanke Tavasesta Aamulehteen valtuustoryhmämme puolesta. Julkaistu 21.7.
Kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Yrjö Schafeitel (sit.) vaatii ylikunnallisen tekopohjavesihanke Tavasen alasajoa (Al Jatkot 16.7.). Hyvä niin, sillä myös vihreiden mielestä rahaa niellyt ja ympäristön kannalta arveluttava hanke on nyt viimein syytä ajaa alas. Uskon ja toivon Schafeitelin toiveen toteutuvan jo elokuussa, kun kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto käsittelee asiaa.
Vastoin Schafeitelin tietoa, vihreät on vastustanut Tavasea alusta asti. Hanketta käynnistettäessä silloinen kaupunginhallituksen jäsenemme Perttu Pesä jätti eriävän mielipiteen, mutta muut puolueet, kuten myös Schafeitelin silloinen puolue ajoivat hanketta vahvasti eteenpäin. Myös muut vihreät poliitikot niin Tampereella kuin muissakin hankkeen osakaskunnissa, maakunnallisissa luottamuselimissä ja eduskuntatasolla ovat johdonmukaisesti vastustaneet hanketta. Tässä asiassa Tampereen ”neloset” ei ole ollut yhtenäinen.
Nyt näyttää, että vihreät olivat tällä kertaa oikeassa, eikä Tavase ole onnistunut tuottamaan sellaisia tuloksia, mitä hankkeen kannattajat toivoivat. On silti oikeastaan hyvä, että Tavasen ympäristövaikutusten arviointi tehtiin kunnolla ja nyt lienee kannattajillekin selvää, että hanke ei ole vesihuollon kannalta välttämätön, eivätkä sen tulokset ole sen paremmin talouden kuin ympäristönkään näkökulmasta kovin hyviä.
Hämeenkadun muuttumisesta joukkoliikenne- ja kävelykaduksi ja ratikasta keskustelemme Schafeitelin kanssa mielellämme toisessa yhteydessä. Hoidetaan tämä Tavase ensin alta pois.
Juhana Suoniemi
Kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuustoryhmän pj. (vihr.)
Tampere