Suuri Vihreä Mies

Nyttemmin vaalirahoittajana ja Marja Tiuran kummisetänä ja sittemmin pudottajana tunnetuksi tullut kristitty liikemies Arto Merisalo on ollut otsikoissa ennenkin. Tämä nousukas aloitti “nousunsa” jo 80-luvun lopulla, kun hänen edustamansa SYK -yhtiöt “lainasi” Iisalmen Osuuspankista käteisenä muistaakseni 23 miljoonaa markkaa kiinteistökauppoihin Pirkanmaalla. Sanomattakin lienee selvää, että linnaahan siitä tuli.

Ihmettelyä jo tuolloin herätti se, että eikö Osuuspankilla ollut konttoria Iisalmea lähempänä? Ja se, että mihin sitä pojat niin paljon käteistä tarvitsivat, kun yleensä kiinteistökaupat tehtiin pankkivarmennetuilla shekeillä? Taisi olla lähin riittävän hyväuskoinen pankkiiri Iisalmessa.

Yhtiön lakimies Noppa-jutussa tuomittu Matti Sydänmaa teki työnsä niin hyvin, että rahojaan pankki ei takaisin saanut. Yhteiskunta sitten pankkituen nimissä korvasi pankille tämänkin täysin edesvastuuttomasti myönnetyn “lainan”. Tällaisten lainojen takaaminen pankeille oli varmasti viime laman kohtuuttomin ratkaisu, sillä se johti myös ihan tavallisten ihmisten lainojen irtisanomiseen ja siten tolkuttomaan määrään inhimillistä hätää ja kärsimystä.

Erityisen vastenmielistä on ajatella, että nykyinen eduskuntamme on muotoutunut melko suurelta osin Merisalon toimesta. Samoin hänellä on ollut kiinteät välit pääministeriimme ja hänen puolueeseensa sekä toiseen suureen hallituspuolueeseen. Kokoomuslaiset olivat kuulemma varoitelleet Merisaloa Tiurasta. Kuka olisi varoitellut kepulaisia ja kokoomuslaisia Merisalosta? Vielä vuosi sitten olin valmis vannomaan Demareille kunnollisen vaalitappion keväälle 2011, mutta nyt en ole enää varma.

Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet hallituspuolue Vihreiden laimeutta ympäristökysymyksissä. Kritiikki on osin aivan aiheellista, mutta haluan silti tuoda esiin muutaman näkökulman.

Ensinnäkin Vihreät on nykyhallituksen puolueista ainoa aidosti ympäristöstä huolissaan oleva puolue. Muilla puolueilla tämä on lähinnä yksittäisten toimijoiden varassa, ei puolueen linja. Harmi vaan, että vihreiden ministerien toimialueet eivät ole ympäristön kannalta ne keskeisimmät.

Toiseksi kaikki ympäristön kannalta keskeisimmät ministerit ovat keskustalaisia. Siksi kritiikin tulisi kohdistua selvemmin heihin. Tällaisia ministereitä ovat pääministeri Matti Vanhasen johdolla esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Saimaan norpan suojelemattomuus, Pallas, Kollaja, turvetuotannon lisääminen ja aluehallinnon uudistus (joka myös minun mielestäni tarkoittaa ympäristöhallinnon selvää heikentämistä) ovat lähinnä heidän hankkeitaan. Näissä kysymyksissä Vihreät on koettanut vaikuttaa asioihin, mutta pienenä puolueena ei ole aina kovin hyvin onnistunut.

Kolmantena otan esiin yleisen ihmettelyn siitä miksi Vihreät on mukana tällaisessa hallituksessa. Vihreät on mukana hallituksessa siksi, etteivät edellä mainitut ministerit saisi ajaa omia ympäristövastaisia tavoitteitaan täysin vailla hallituksen sisäistä omaatuntoa. Vihreiden yhtenä periaatteena on kantaa vastuuta. Poliittisen vastuun kantaminen on osaltaan sitä, että ei jätetä hallitusta heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, vaan pyritään edelleen vaikuttamaan asioihin oppositiossa räksyttämisen sijasta. Nytkin olemme koettaneet parhaamme mukaan puhua järkeä ydinvoimaintoilijoille.

Jos Vihreät nyt jättäisivät hallituksen, tulos olisi ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta tuhoisa. Myönnän, että on erittäin houkutteleva ajatus hypätä sivuun räksyttämään ja varmistamaan voittoa seuraavissa vaaleissa, mutta tämä ei olisi vastuullista toimintaa eikä auttaisi ympäristöasioita yhtään. Siksi Vihreiden on pysyttävä hallituksessa, vaikka ydinvoimaa päätettäisiinkin lisärakentaa. Keskusta tässä on takkinsa kääntänyt.

Nykyään tuntuu olevan yleinen sellainen ajatus, että itä ja länsi tulevat törmäämään sivilisaatioiden tasolla lähitulevaisuudessa. Joidenkin mielestä tämä törmäys on jo käynnissä. Teorian tunnetuin esittäjä on varmasti Samuel Huntington. Hänen artikkelinsa “The Clash of Civilizations” vuodelta 1993 pitää yhteenottoa väistämättömänä. Aluksi teoriaa kritisoitiin voimakkaasti jopa pilkattiin, mutta 11.9.2001 jälkeen hänen teoriansa alkoi jälleen saada kannatusta.

Pääajatuksena Huntingtonilla on, että  sivilisaatioiden eli lähinnä lännen ja islamin väkivaltainen kohtaaminen on väistämätön. Kun tällainen teoria saa suosiota, se helposti toteuttaa itsensä. Huntington ei usko islamin ja demokratian sopivan yhteen ja siksi seurauksena on radikalisoitumista ja ennemmin tai myöhemmin yhteenotto läntisen maailman kanssa.

Huntingtonin teoria saattaa tietenkin toteutua, mutta se ei ole minusta ollenkaan väistämätön. Siksi ajatukselle ei saa antaa periksi. Jos ei usko parempia vaihtoehtoja olevan, on helppoa päätyä yritykseen tukahduttaa uhaksi koettua radikaalia islamia voimalla. Minä en usko voimaan ratkaisuna. Voima voi toki joskus olla osaratkaisu, mutta väkivalta yleensä synnyttää vain uutta väkivaltaa.

Huntingtonin teorian suosion voi nähdä vastauksena kylmän sodan loppumisen jättämään tyhjiöön. Kylmän sodan aikana maailma oli helppo nähdä kaksinapaisena. Oli selkeä hyvä ja paha, ja riippui vain näkökulmasta kumpi oli kumpi. Tarvittiin tilalle jokin uusi selkeä malli, joka selittäisi kaiken.

Olipa Huntingtonista mitä mieltä hyvänsä radikaali islam on uhka, kuten kaikki muutkin radikaalit uskonnolliset liikkeet. Mutta se on uhka ennemmin islamilaisen maailman sisällä. Toki vaikutukset ulottuvat myös länteen, mutta suurin osa radikaalista islamista kärsivistä tulee olemaan islamilaisten maiden asukkaita. Aivan samoin radikaalien kristittyjen aiheuttamat kärsimykset koskettavat lähinnä kristittyä maailmaa, kuten vaikkapa Paavin ristiretki perhesuunnittelua vastaan. Sivilisaatioiden väliset konfliktit ovat edelleen selvästi harvinaisempia kuin sivilisaatioiden sisäiset. Siten Huntingtonin teesi sivilisaatioiden välisestä sodasta näyttisi osoittautuvan vähintäänkin liioitelluksi.

Radikaalin islamin menestyksen siemen kylvettiin 1980-luvulla, kun länsi Yhdysvaltojen johdolla tuki Afganistanin sodassa Neuvostoliiton vihollisia ja sattuivat valitsemaan sen pahimman fanaatikon eli Gulbuddin Hekmatyarin ykkösmiehekseen. Mujahedinien joukko ei ollut yhtenäinen ja tarjolla olisi ollut monia maltillisempiakin vaihtoehtoja tuettavaksi. Hekmatyar oli kuitenkin loistava puhuja, joka ilmeisesti “hurmasi” amerikkalaiset, jotka eivät tietenkään olleet perillä Afganistanin ja Pakistanin monimutkaisesta heimojärjestelmästä ja poliittisesta sekamelskasta. Yhdysvallat kanavoi Pakistanin silloisen diktaattorin Zia ul-Haqin hallinnon kautta 8 miljardia dollaria tukeakseen Mujahedinien taistelua ja radikalisoitumista Afganistanissa. Neuvostoliitto kaatui, mutta siemen oli kylvetty.

Miten syntynyttä radikalismia sitten torjutaan? Tosiasia on se, että demokraattinen valtio ei hyökkää toisen sellaisen kimppuun. Tulee siis pyrkiä vahvistamaan demokratiakehitystä islamilaisissa maissa.

Miten demokratiaa vahvistetaan? Tuetaan sellaisia poliittisia voimia, jotka eivät pyri itsevaltiuteen tai sotilashallintoon. Malliesimerkkinä itsevaltiaan tukemisesta on Pakistanin Pervez Musharrafin saama tuki terrorismin vastaisen sodan nimissä. Musharraf ja hänen kaltaisensa suitsivat ääriliikkeitä vain sen verran, kun he katsovat itse siitä hyötyvänsä. Pahimmillaan he tukevat ääriliikkeitä omien etujensa vuoksi. Heidän tavoitteensa on valta ei sen jakaminen, josta demokratiassa on kyse.

Paras tapa tukea demokratian kehitystä tapa on tukea talouden kehitystä ja siten synnyttää keskiluokka. Keskiluokalla on tulevaisuus ja heidän lapsillaan on tulevaisuus, toisin kuin rutiköyhillä ja toimettomilla ihmisillä. Siksi he kouluttavat lapsensa, eivät hanki valtavia lapsikatraita ja alkavat tavoitella demokratian tuomaa vakautta. Tällainen vaurastuminen on myös ekologista, kun väestönkasvu hidastuu. Tätä kehitystä voi vauhdittaa esimerkiksi panostamalla naisten koulutukseen. Sukupuolinen tasa-arvo edistää rauhaa ja maltillisuutta.

Musharrafia tuettiin demokraattisten voimien sijasta siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli helppo ja nopea neuvottelukumppani. Oli vain yksi taho, jonka kanssa neuvotella. Ja Bushilla oli kiire. Demokratian kehittyminen voi viedä aikaa ja välillä tulee rankastikin takapakkia. Joskus ei-toivotut ryhmät voittavat vaaleissa, kuten kävi Gazassa. Tämä tulee hyväksyä. Kyllä kansa radikaalit aikanaan hylkää, kun asiat eivät menneetkään parempaan suuntaan heidän johdollaan.

Demokratian juurtuminen islamilaiseen maailmaan ja varsinkin sen köyhimpiin osiin on erittäin tärkeä tavoite. Siihen tulee pyrkiä kaikin voimin ja mukaan kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen täytyy hyväksyä myös radikaalimmat ryhmät.  Muuten ei tavoitteeseen päästä ja radikalismi vahvistuu entisestään. Aseilla ja pakotteilla ei radikalismia estetä. Pyytettömällä avun annolla taasen on kokemusten mukaan suuri vaikutus. Onneksi tämä on alettu hiljalleen ymmärtää sekä Lännessä että Idässä.

Nyt kun keskustelu ydinvoimasta ja turkistarhakohu ovat kuumimmillaan ja kaikki politiikkaan kiinnitetty huomio askartelee niiden parissa, muu maailman meno unohtuu. Tällöin monet tärkeätkin asiat jäävät helposti vähälle huomiolle.

Parhaillaan maakuntien liitoissa valmistellaan turvetuotannon lisäämisen mahdollistavia vaihemaakuntakaavoja. Tämä työ on käynnissä Vanhasen hallituksen Keskustalaisten ministerien Pekkarisen, Lehtomäen ja Anttilan toimesta. Näistä vaihemaakuntakaavoista on ollut hyvin vähän keskustelua vaikka niiden merkitys on erittäin suuri.

Turvetuotannon lisäämistä perustellaan energiaomavaraisuudella, työllisyydellä ja jopa jonkinlaisella uusiutuvuudella. Todellisuudessa turvetuotannon lisäämistä ei voi perustella oikein millään muulla kuin turveteollisuuden eduilla. Ilmastonmuutoksen kannalta turve on erittäin tuhoisa polttoaine hiileen verrattavine hiilidioksidipäästöineen. Puun energiakäytön ja peltoenergian lisäämisen sekä hajautetun ja monimuotoisen tuotannon työllistävä vaikutus olisi selvsti suurempi kuin turpeen. Samoin on näiden vaikutus energiaomavaraisuuteen. Lisäksi näitä käytettäessä voitot menevät useampaan taskuun. Turpeen uusiutuvuus on EU:ssa koeteltu ja olemattomaksi todettu.

Edellisen lisäksi turvetuotannon negatiiviset vaikutukset suoluontoon ja vesistöihin ovat olleet valtavat. En näe mitään syytä, miksi haitat olisivat jatkossa jotenkin vähäisemmät. Jokainen vastuullinen luonnon ystävä hylkää ajatuksenkin turpeen tuotannon lisäämisestä.

Nyt kun energian kulutus kaiken lisäksi vähenee toivoisin aikalisää ja laajaa keskustelua turvetuotannon asemasta Suomessa. Muutoin on se vaara, että joudumme vielä katumaan nykyisen hallituksen linjausten seurauksia. Käännetään jo katse eteenpäin ja unohdetaan menneeseen aikaan kuuluva turpeen poltto.

Täällä on tänään itsenäisyyspäivä. Päivä näkyy lähinnä niin, että kaikkialla albaanialueilla liehuu Kosovon sinikeltaisia, Albanian punamustia ja Yhdysvaltojen lippuja. Serbialueilla ei lyhyen kiertoajelun perusteella lippuja juuri näkynyt. Minusta tuo Albanian lipun liehuttaminen vaikuttaa lievästi sanottuna oudolta. Sillä ikään kuin alleviivataan kansan jakautuneisuutta. Toisaalta minun tulkintani mukaan etenemistä yhtenäisyyden saralla on lipuista huolimatta tapahtunut. Ehkä Kosovon tulevaisuus on sittenkin valoisa.

Itsenäisyyspäivä myös kuuluu. Ilotulitteiden pauketta ja ns. happy shootingia kuuluu kaikkialla. Se kertoo siitä, että Kosovossa on yhä paljon aseita. Viime aikoina niitä ei ole paljoakaan käytetty. Ei ainakaan sotaisiin tarkoituksiin. Toivottavasti näin on jatkossakin.

Kosovon itsenäisyys on edelleen kiistanalainen ja asia on parhaillaan oikeusoppineiden pohdinnassa. EU:n jäsenistä esimerkiksi Espanja ilmoitti tänään, että se ei tule tunnustamaan Kosovon itsenäisyyttä. Espanjalla on oma lehmä ojassa. He pelkäävät, että jos Kosovon itsenäisyys lopulta hyväksytään, Katalonia tai Baskimaa saattaisivat tosissaan innostua vaatimaan itsenäisyyttä. Siinä menisi kaksi taloudellisesti erittäin tärkeätä aluetta tuottamasta verotuloja. Samantapaisia huolia on ainakin Venäjällä.

En ihmettelisi, jos katalaanit tai baskit päätyisivät tavoittelemaan itsenäisyyttä. Nyt heiltä kupataan verotuloja köyhempien Espanjan alueiden tukemiseen. Juuri samanlaista aluepolitiikkaa tekee Suomessa Keskusta. Ainakin minua tuo iänikuinen tulonsiirto menestyviltä alueilta taantuville korpeaa. Varsinkin, kun se tukee lähes suoraan maan taantumuksellisimman puolueen kannatusta. Siten en yhtään hämmästyisi, jos katalaanit tai baskit innostuisivat Kosovon esimerkistä.

Demareiden puoluesihteeri Ari Korhonen syyttää vihreitä vallanhimosta Verkkouuutisten haastattelussa. Demareille itselleen valta on aina kelvannut, kuten poliittiselle puolueelle toki kuuluukin. Nyt, kun vihreät haluavat kantaa osansa vastuusta, se ei olekaan enää demareiden mielestä kivaa. Syyttelyn motiivi on helppo paljastaa. Se on pettymys siitä, että Vihreät eivät ole lupautuneet Demareiden apupuolueeksi seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Miksi eivät lupautuneet? Siksi, että vihreät eivät ole demareita vaan vihreitä ja siksi, että SDP on SAK:n avulla järjestelmällisesti teilannut kaikki vihreiden tavoitteet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi ja pienipalkkaisten auttamiseksi. Demareiden ajatteluun mahtuvat kyllä suurten ammattiliittojen jäsenet, mutta palvelualat, pätkätyöläiset ja aidosti pienipalkkaiset eivät heitä kiinnosta.

Pienituloisten tilannetta voidaan helpottaa parhaiten perustulolla. Tätä demarit vastustavat jyrkästi. Toiseksi paras keino on laskea alimpien tuloluokkien veroja ja veronkaltaisia maksuja. SDP haluaa tämän sijaan nostaa heidän palkkaansa, jolloin vaikutus nettotuloihin olisi sama, mutta heidän työllistymisensä varsinkin palvelualoilla olisi entistä vaikeampaa. Tällaista iskua työttömien ja yrittäjien kasvoille en voi ymmärtää.

Sosiaalista oikeudenmukaisuutta voidaan lisätä myös siirtämällä verotusta työn verotuksesta raaka-aineiden ja kulutuksen verottamiseen. Tämä ns.ekologinen verouudistus toisi tuotteiden koko elinkaaren vaikutukset verotuksen piiriin. Tällöin tuotteiden laatu ja kestävyys paranisivat ja palvelujen hinnat laskisivat sekä niiden saatavuus paranisi. Ekologisella verouudistuksella olisi erittäin suuri suomalaista työtä suosiva vaikutus, sillä palveluja ei voi tuoda Kiinasta. Tämä positiivinen vaikutus auttaisi melkein suoraan työttömiä ja pienituloisia.

SDP:ssä tulee jo viimein ymmärtää, että maailma muuttuu ja Suomi siinä mukana. Heidän kannattaisi kiivetä ylös poteroistaan ja hyväksyä teollisuusyhteiskunnan käynnissä oleva muuttuminen palveluyhteiskunnaksi. Ei teollisuus kokonaan mihinkään häviä, mutta muutos tulee olemaan suuri. Sitä ei demareilla ole keinoja estää, ei vaikka itkisivät.

Lama ja markkinoiden hallitsemattomat muutokset näyttävät purevan erityisen voimakkaasti tuettuun tai erityisistä eduista nauttiviin toimialoihin. Idänkaupan romahdus 80-90-lukujen vaihteessa oli hallitsematon muutos markkinoilla, johon Suomi ei ollut valmistautunut juuri lainkaan, vaikka ei olisi tarvinnut olla kummoinen ennustaja arvatakseen vaikeuksien tulevan ennemmin tai myöhemmin. Ilmeisesti oli niin, että Neuvostoliitto oli arvostelun ja negatiivisten arvioiden ulkopuolella. Tästä munien pitämisestä yhdessä korissa seurasi vakava talouden taantuma ja paljon inhimillistä epätoivoa. Lama oli pääosin kotikutoinen.

Nyt meillä on käsissämme erilainen lama. Se on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista. Omilla teoillamme ei ole ollut samanlaista vaikutusta. Vai onko sittenkin? Runsas kaksikymmentä vuotta sitten liturgia vakuutti Neuvostoliiton olevan ikuinen ja luotettava kauppakumppani, joten ei tarvitse panostaa muuhun. Nyt liturgia on julistanut suomalaisen vientiteollisuuden olevan ikuista ja luotettava tulonlähde, koska Suomessa kaikki tehdään paremmin ja ympäristöä kunnioittaen. Laivat, paperi, sellu, kännykät ja kaikki muu ovat parasta juuri suomalaisina. Lukuisat suomalaiset tuotteet ovat toki olleet hyviä, mutta myös kalliita tuottaa tai jalostusasteeltaan alhaisia. Eivätkä ne ympäristöasiatkaan ole aina olleet kovin hyvin hallinnassa. Osin tämän vuoksi monet suomalaiset yhtiöt ovat siirtäneet tuotantoaan muualle. Tätä estääkseen Suomi on tukenut monia teollisuuden aloja, esimerkiksi verohelpotuksilla, löperöillä ympäristölaeilla ja tuetulla halvalla energialla.

Nyt meillä on tukiaisista huolimatta käsissämme maailmanlaajuinen lama, joka jostakin syystä puree erityisen kovasti juuri Suomeen. Muualle siirtyvistä tehtaista ja erilaisten tukiaisten tarpeesta olisi pitänyt osata tehdä johtopäätöksiä. Olisi pitänyt investoida tukiaisten ja verohelpotusten sijaan tutkimukseen, jalostusasteen nostoon ja uusiin teollisuuden aloihin sekä tosissaan ympäristön tilaan. Jo vuosia on ollut selvää, että esimerkiksi paperiteollisuudessa on suuri ylikapasitetti ja tehtaita tullaan ennemmin tai myöhemmin sulkemaan. Suomen teollisuuden tuotantorakenne on muuttumassa peruuttamattomasti. Nyt tämä on viimein hyväksyttävä.

Erityisen selvästi väärillä raiteilla on ollut suomalainen metsänjalostus. Selluteollisuuden ikuiseen menestykseen uskoen on panostettu huonolaatuista kuitupuuta kasvaviin risukkoisiin puupeltoihin, joiden puut eivät oikein kelpaa rakennuspuuksi, mutta ovat liian hyvää ja kallista pelkäksi energiapuuksi. Nyt kun kuitupuun tarve vähenee, metsistämme ei tule enää tuloja entiseen tahtiin. Tämä asiantila korjaantuu hitaasti. Seurauksena on taas inhimillistä kärsimystä ja metsäteollisuuspaikkakuntien kuihtumista sekä puunmyyntitulojen romahtaminen. Samalla metsätkin ovat pilalla kymmeniksi vuosiksi, sillä niiden biodiversiteettiä on metsänhoitotoimilla vaurioitettu vakavasti.

Samalla on huonoa metsänhoitoa yritetty selitellä kestäväksi ja laadukkaaksi sertifioimalla lähes kaikki Suomen metsät ympäristöministeri Lehtomäenkin mainostamalla PEFC -sertifikaatilla. Tämä metsäteollisuuden itsensä perustama kansainvälinen sertifikaatti on kehitetty kilpailijaksi ympäristöjärjestöjen FSC -sertifikaatille. Kaikki Suomen metsät täyttävät PEFC -sertifikaatin vaatimukset ja se lisätään automaattisesti suomalaiseen puuhun, ellei metsän omistaja sitä erikseen kiellä. Metsäyhtiö UPM:n teettämän auditoinnin mukaan PEFC kiinnittää huomioita metsienhoidon taloudelliseen puoleen, kun taas FSC ottaa huomioon metsienhoidon ympäristölliset ja sosiaaliset vaikutukset. Sanomattakin on selvää mitkä ovat eri sertifikaattien vahvuudet ja heikkoudet. Suomen metsäteollisuudelle kestävä metsätalous on ollut vain taloudellisten arvojen maksimointia. Tämä on nyt paperiteollisuuden vähenemisen myötä osoittautunut erittäin lyhytnäköiseksi valinnaksi.

Huonon metsänhoidon lisäksi metsä- ja energiateollisuus on tuhonnut suomalaista suoluontoa ja vesistöjä kuivattamalla soita turpeenottoon ja uusien puupeltojen pohjaksi. Seurauksena on ollut suuria tappioita kalastukseen, metsästykseen, marjastukseen, mökkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen. Näiden toimintojen arvoa ei voi mitata rahalla. Tästä huolimatta turpeen tuotantoa aiotaan Pirkanmaallakin lisätä vaikka kuitupuuksi tarkoitettua puuta riittäisi poltettavaksi ja uusien tekniikoiden myötä turve voidaan voimalaitoksissa korvata puulla.

Mantran mukaan Suomi elää metsästä. On hämmentävää miten huonosti elämän edellytyksiä on Suomessa kohdeltu. Nyt pitäisi nopeasti luopua uusien turvesoiden kuivattamisesta ja suojella loput jäljellä olevat vanhat metsät. Suojelua voidaan sitten aikanaan lieventää, kun osa nykyisistä puupelloista ja hakkuuaukeista on palautunut riittävän monimuotoisiksi ja muistuttavat taas oikeata metsää.

Metsien palautumista odotellessa Suomen tulee panostaa voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Vetovoima-aloina ovat esimerkiksi monimuotoisen energiantuotannon sovellukset, jotka työllistävät myös perinteistä konepajateollisuutta ja sähköautoteknologia, joka on jo rantautunut Suomeen. Edessä oleva työ on raskas, sillä meillä on monilla aloilla edessämme melkoinen takamatka kilpailijoihin nähden. Onneksi meillä on edelleen paljon osaamista ja ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella uudella tavalla. Heidän ansiostaan meillä ollaan sentään joillakin aloilla jopa kehityksen kärjessä. Tarvitsemme uskallusta ja näkemystä panostaa näihin uusiin aloihin. Nykyisillä lamalääkkeillä halvalla energialla, siltarumpujen rakentelulla ja teiden leventelyllä emme lamasta nouse.

 6.10.2009. Laillisuus ja oikein tekeminen

Vaalirahoituskohussa ja muissa poliittisissa skandaaleissa syytettyjen penkille istutetut vetoavat yleisesti toimintansa laillisuuteen. Juuri kukaan ei ole arvioinut toimiensa oikeutusta muusta näkökulmasta. Ihan kuin kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä tai laitonta olisi automaattisesti sallittua, oikein tai hyvien tapojen mukaista.

Ilman laajempia filosofisia pohdintoja on helppo sanoa, että pelkkä laillisuus ei riitä oikeutukseksi sen paremmin poliitikkojen kuin muidenkaan ihmisten tekemisille. On sallittua vuokrata yksityinen suihkukone ja lentää sillä toiselle puolelle maapalloa, mutta tyylikästä se ei ole, eikä kohtuullista. Erityisesti poliitikkojen tulee kantaa vastuuta tekojensa laajoista seurauksista.

Outoa on se, että Audimies joutui eroamaan varomattomien lausuntojensa takia, mutta Uuniperunamiehellä tai Kelmillä ei ilmeisesti ole ollut aikomustakaan jättää tehtäväänsä. Ilmeisesti tarvitaan joku selkeä laittomuus, josta kyseiset herrat ovat suoraan vastuussa, ennen kuin eroamista edes aiotaan harkita. Ongelmalliseksi asian tekee osaltaan myös se, että Kepulla ei taida olla ketään parempaakaan tilalle.

Toinen oleellinen ongelma koko vaalirahakohussa on se, että se on kääntänyt huomion tehokkaasti pois monista oleellisista asioista. Tällaisista mainittakoon vaikkapa Maalaisliiton lempilapsi turvetuotannon lisääminen, jonka ympäristövaikutukset olisivat katastrofaaliset. Juuri nyt ympäri Suomea valmistellaan vaihemaakuntakaavoja turvetuotannon lisäämiseksi. Vaihemaakuntakaavoja siksi, että varsinaisten maakuntakaavojen laatiminen on aivan liian hidasta ja demokraattista Kepun tarpeisiin. Turvetuotanto tulee heidän mielestään varmistaa ja he tietävät, että aikaa on todennäköisesti vain seuraaviin vaaleihin.

4.10.2009. Mietteitä Afganistanin tilanteesta

Afganistanin tilantessa on selvää vain muutama asia. Kriisi on kestänyt pitkään ja sen historia on erittäin sekava ja olosuhteet maassa ovat kaikilla mittareilla kurjat. Lisäksi on selvää vain se, että maa tarvitsee ulkopuolista apua tai muuten se luisuu nykyistäkin suurempaan kurjuuteen.

Luettuani Khaled Hosseinin mainion A Thousand Splendid Suns, huolestuin erityisesti naisten asemasta Afganistanissa. Halusin auttaa edes jotenkin ja etsin mikrolainoja välittävän KIVA:n sivulta lainoitettavaksi afganistanilaisia naisia. Lähes jokainen tarjokas halusi lainata rahaa miehensä liiketoimintaan. Päätökseni olla lainaamatta miehille esti siten heidän auttamisensa.

Pitää ehkä harkita periaatetta uudestaan, mutta yhdestä asiasta mainitsemani ilmiö kertoo. Afganistanistanissa naisten aseman parantaminen on todella hankalaa. Tämä on ikävää, sillä esimerkiksi Hosseinin kirjan perusteella suurimmissa kaupungeissa monet naiset opiskelivat ja kävivät töissä aina Talebanien valtaan nousuun asti. Takapajuisella heimoalueella asiat olivat toisin ja Taleban pakotti valtakaudellaan kaupungit taantumaan näihin vanhoillisiin tapoihin. Luulisi valmiuksien naisten aseman parantamiseen olevan edelleen olemassa, sillä Taleban oli vallassa vain melko lyhyen ajan. Vai onko niin, että uudistusten voima oli alunperin niin heikko, ettei siitä ole enää paljoa jäljellä.

Toinen Afganistanissa askarruttava asia on paljon keskusteluissa ollut Suomen osallistuminen Afganistanin rauhanturvaamiseen. Yleinen ajatus on, että ei siellä oikein haluttaisi olla, mutta ei sieltä voi poiskaan tulla koska muutoin maa ajautuisi entistä pahempaan tilaan. Tänän kuulimme uutisen suomalaisten rauhanturvaajien loukkaantumisesta tienvarsipommi-iskussa. Suomalaisesta näkökulmasta Afganistanin operaation ehkä oleellisin ero vaikkapa Kosovoon on se, että Afganistanissa rauhanturvaajat ovat selvästi iskujen tarkoituksellinen kohde. Näitä tarkoituksellisia iskuja rauhanturvaajia kohtaan tehdään jatkuvasti ja siinä mielessä tilanne muistuttaa sissisotaa. Esimerkiksi Kosovossa tällaisia iskuja ei juurikaan ole ollut.

En tiedä, mitä Afganistanille pitäisi tehdä. Mutta sen tiedän, että mitä tahansa siellä tehdäänkin se maksaa erästä kuuluisaa sotaa käynyttä miestä lainaten verta, hikeä ja kyyneleitä. Lisäksi se maksaa paljon rahaa. Afganistanin historia on pitkä kavalkaadi epäonnistuneita valloitusyrityksiä sekä sisäistä etnistä ja uskonnollista eripuraa. Monet sunnalaiset esimerkiksi pitävät shiioja kirottuina kerettiläisinä ja luonnollisesti toisin päin. Tähän kun yhdistää etniset ongelmat ja erilaisten sotalordien ja rikollisten keskinäiset valtataistelut, ollaan sellaisessa sopassa jonka kokkien määrä on lukematon. Ainoana neuvona voin sanoa, että pysytään mukana Afganistanin rauhanturvaamisessa vain jos olemme valmiita koviinkin uhrauksiin ja pitkään sitoutumiseen. Voittoja ei ole tälläkään kvarttaalilla tulossa.

3.10.2009. Ay-vaaliraha nostaa sisäisen moralistini esiin

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan noin joka kolmas suomalainen hyväksyy ay-vaalirahan. Tämä tarkoittaa, että noin kaksi kolmesta ei hyväksy ay-vaalirahaa. Tulos ei yllätä, sillä suuri osa liittojen jäsenistä kuuluu ammattiyhdistykseen lähinnä työttömyysturvan takia. Heillä ei ole välttämättä minkäänlaista ideologista ajattelua jäsenyytensä taustalla. Päinvastoin heillä saattaa olla hyvinkin päinvastaisia ideologisia näkemyksiä, kuin juuri heidän liitoltaan tukea saaneilla puolueilla ja ehdokkailla.

Ammattiyhdistykseen kuuluminen on tietysti periaatteessa vapaaehtoista ja työttömyysturvansa voi hoitaa kuntoon liittymällä pelkkään kassaan. Mutta tämä ei ole koko totuus. Ennen maan tapa oli sellainen, että liittoon piti kuulua, muutoin työpaikalla seurasi hankaluuksia työtovereiden toimesta. Tästä “pakkojäsenyydestä” on onneksi yleisesti päästy eroon, mutta jäänteitä tällaisesta pakottamisesta on jäljellä edelleen.

Pelkkä ajatuskin jäseneksi pakotettujen jäsenmaksurahojen ohjaaminen vaalityöhön on minusta sietämätön. Nyt on keskusteltu lähinnä jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuudesta, jolloin voidaan ajatella vaalityötä tehdyn kaikkien suomalaisten yhteisillä rahoilla. “Pakkojäsenten” kohdalla vääryys on ollut kaksinkertainen ja siten erityisen tuomittava. Mikäli ay-vaalirahaa vielä tulevaisuudessa jaetaan, toivottavasti sita jaetaan jäsenten puoluekantojen suhteessa.

10.9.2009 EU:n tukirahoilla uusi voimala Kosovoon

Eilen uutisoitiin, että EU aikoo tukea kehitysmaiden ilmastopyrkimyksiä 15 miljardilla eurolla. Minulla on silmissäni ja usein myös nenässäni havainto erittäin hyvästä kohteesta. Obilicin ruskohiilivoimala Kosovossa Pristinan lähellä tuottaa pääosan Kosovon tarvitsemasta sähköstä.  Voimala on erittäin vanhanaikainen ja huonokuntoinen. Sen prosessin hyötysuhde on alhainen, hiukkassuodattimet kehnot ja lisäksi sähkön toimituksessa on usein pitkiäkin katkoksia. Ainakin norjalaiset ovat tutkineet voimalan päästöjä ja kuolleisuutta lähistöllä. Tutkimustuloksia en ole nähnyt, mutta niihin perustuvan raportin mukaan voimalan negatiiviset vaikutukset ovat selvät.

Kosovo on selvästi kehitysmaa, joten siinä mielessä tänne voisi näitä rahoja sijoittaa.  Samoin sijoittamalla juuri tänne vaikutettaisiin myös muiden Balkanin maiden ilmanlaatuun. Varsinaiset hiidioksidipäästöt vähenisivät lähinnä parantuneen hyötysuhteen ansiosta. Polttoaineiden vaihto ei täällä liene realistinen vaihtoehto, sillä Kosovossa on paljon ruskohiiltä. Pointtina on siis uusi voimala, jonka hyötysuhde voisi uudella tekniikalla olla noin kaksinkertainen.

12.9.2009 Vanhasen hallitukset ja työllisyys

Tänään julkaistiin Helsingin Sanomien Pellervon taloudellisella tutkimuslaitoksella teettämä selvitys Vanhasen hallitusten onnistumisesta työllistämisessä. Vanhasen ensimmäinen punamultahallitus ei Kepua lähellä olevan tutkimuslaitoksen mukaan vaikuttanut työpaikkojen lisääntymiseen vaan kasvu johtui talouskasvusta. Luonnollisesti hallitus paistatteli julkisuudessa kasvavien työllisyyslukujen johdosta.

Paremmin on Pellervon mukaan onnistunut Vanhasen toinen hallitus, joka Vihreän työministerin johdolla on onnistunut säilyttämään työpaikkoja enemmän, kuin olisi talouslukujen valossa ollut ennustettavissa. Johtuupa tämä tilanne sitten mistä hyvänsä, ensimmäinen ajatus, joka minulle tulee on se, että kaksi patavanhoillista puoluetta eivät ole hyvä pohja hallitukselle. Kaikissa puolueissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta näyttäisi siltä, että Kepun ja Demareiden yhdistelmä tuottaa jäykkää ja byrokraattista päätöksentekoa, joka johtaa sisältä mätänevään ja pysähtyneeseen hallintoon.

Tämä on harmi, sillä nyt ei ajattelevalle äänestäjälle juuri ole vaihtoehtoja. Toivon todella, että Demarit onnistuvat uudistumaan, katkaisemaan ukkoutumisensa ja lopettamaan riitelynsä, mutta nyt ei juuri siltä näytä. Kepulta uudistumista on melko turha odottaa, siitä pitävät huolen puolueen vanhoilliset voimat, jotka sotkevat uskontoa politiikkaan, syyttävät kaikesta EU:ta ja “etelän metiaa” tai keskittyvät vihaamaan susia. Tällainen yksisilmäisyys estää terveen ajattelun sekä tekee monimuotoisuuden hyväksymisen mahdottomaksi.

13.9.2009 Jauhaminen turpeen uusiutumisesta lopetettava heti

Turpeen käytön lisäämistä vaativiin kannanottoihin törmää usein. Viimeksi Savon Sanomien Jukka Patrakka puolustaa turvetta sen nopeahkon uusiutumisen ja kotimaisuuden takia. Hän sanoo turpeen uusiutuvan noin 2000 vuodessa ja vertaa sitä 300 miljoonaa vuotta vanhaan uusiutumattomaan kivihiileen. Turpeen hiilidioksidipäästöjen hän sanoo olevan “kivihiilen ja puun välissä”.

Patrakan lukujen oikeellisuutta en ole tarkistanut, mutta ne lienevät oikean suuntaisia. Ajattelussa on vain kaksi vakavaa puutetta. Ensinnäkin “kivihiilen ja puun välissä” on totta, mutta antaa asiasta väärän kuvan, sillä todellisuudessa turpeen päästöt ovat erittäin lähellä kivihiilen päästöjä. Toinen oleellinen virhe on uusiutumisen korostaminen. Ilmastonmuutoksen kannalta puukaan ei uusiudu tarpeeksi nopeasti. Päästövähennyksiä tarvittaisiin nyt heti. Puuta polttamalla niitä saadaan aikaiseksi aikajanalla 0-100 vuotta. Olemme päästäneet pallomme siihen tilaan, että 20-30 vuottakin voi olla liikaa.

Johtuen ilmastonmuutoksen monimutkaisuudesta ja lukuisista pääosin epäedullisista takaisinkytkennöistä päästövähennyksiä tarvitaan heti. Pitäisi lopettaa toiveajattelu siitä, että voisimme jatkaa eteenpäin vain vaihtamalla polttoaineita tai lisäämällä tuulivoimaa tai jotakin muuta hiilivapaata energiaa. Todellisuudessa ainoa vaihtoehto on vähentää kulutusta. En minäkään siitä pidä, mutta niin se vain on.

Savossa on ilmeisesti kinasteltu turvetuonnon lisäämiseen tähtäävästä maakuntakaavasta. Pirkanmaalla sama on edessä tänä syksynä, sillä asiaa koskeva vaihemaakuntakaava on valmisteilla. Minusta turvetuotannon lisäämistä tulee vastustaa paitsi ilmastonmuutoksen takia niin myös perinteisen luonnonsuojelun takia. Turvetuotanto aiheuttaa lukuisia haittoja joista mainitsen tässä vain vesistöjen pilaamisen, jossa suomalaisella turveteollisuudella on vahvat perinteet.

25.9. Keskusta konkurssissa?

Tänään pääkepuli Jarmo Korhonen vaati vaalirahoituslakiin aikaisempaa alempia kampanjakattoja. Tämä on tekopyhintä, mitä olen nähnyt tai kuullut aikoihin. Ei ole mikään salaisuus, että Kepu on ollut jo kauan lähes “konkurssissa”. Parit viime vaalit puolue on sinnitellyt nyt julkisuudessa olleilla epämääräisillä tuilla. Nyt rahahanat menevät kiinni.

Tähän Korhonen reagoi vaatimalla kattoa kampanjoille. Onneksi suurin osa ihmisistä on tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen tuon pakon sanelemaksi yritykseksi pelastaa uppoava laiva.