Tampereelle on alettu puuhaamaan raitiotietä ensimmäisen kerran vuonna 1907. Raitiotie on ollut vihreiden kärkitavoitteita jo yli kymmenen vuotta. Se on myös yksi pormestari Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelman kärjistä. Olin viime vaalien jälkeen vihreiden neuvottelijana, kun ratikkaa väännettiin osaksi pormestariohjelmaa. Nyt 7. marraskuuta vuonna 2016 saatiin viimein aikaan rakentamispäätös. Äänestystulos oli 41 puolesta, 25 vastaan ja 1 … [Lue lisää…]
Meininki vaalikentillä on ollut positiivinen. Näin ei aina ole ollut, mutta nyt on henki ainakin Pirkanmaalla hyvä ja rakentava. Tietysti joku aina kysyy vaikeita, kuten kuuluukin, mutta suoranaista panettelua emme juuri ole kohdanneet. Voitanee siis todeta, että suhtautuminen vihreisiin on parantunut, varmaankin yhteistyöhakuisen politiikkamme ansiosta. Myös oma kampanjani on saanut positiivista palautetta yli puoluerajojen. Ehkä … [Lue lisää…]
Nämä armeijasta tutut varoitushuudot tulevat välillä mieleen ihan tavallisena arkipäivänä, ihan tavallisella damaskoslaisella kadulla. Vihellys kuuluu lähistölle putoavasta kranaatista. Räjähdyksen jälkeen ihmiset katsovat äänen suuntaan, mutta jatkavat nopeasti toimiaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut; kahvikupit tyhjenevät kahviloissa, ihmiset kävelevät ostoksilla, autot ajavat 80-luvun Suomen tapaan ympyrää löytääkseen parkkipaikan ja niin edelleen. Paniikista ei ole tietoakaan. Vain hälytysajoneuvojen sireenien ääni kertoo, että jossakin räjähti juuri.
Damaskoksen keskustaan kranaatteja ampuvat erilaiset kapinallisryhmittymät. Mitä ilmeisimmin kohteena ovat hallituksen rakennukset, mutta epätarkkuus vaivaa ja monet kranaatit putoavat tavallisen kansan keskelle kaduille ja toreille. Kuolonuhrejakin tulee lähes päivittäin, mutta tarkkoja lukuja emme saane koskaan selville. IS:n nousu saattaa lisätä kranaatti-iskujen määrää, ja monet paikalliset pelkäävätkin heidän saavan jalansijaa Damaskoksen ympäristöstä.
Jatkuvista iskuista huolimatta damaskoslaiset jatkavat elämäänsä. Heidän päivänsä kulkevat suurin piirtein normaalia latua, ja oikeastaan vain armeijan tarkastuspisteiden määrä ja monien rakennusten vahvennettu vartiointi kielivät poikkeustilasta. Olen muutamaan otteeseen ihaillut ihmisten kykyä jatkaa elämäänsä jatkuvasta uhasta huolimatta. Kaupungin puistot ovat iltaisin täynnä leikkiviä lapsia ja käveleviä ihmisiä ja kahviloissa riittää asiakkaita. Onpa kaupungissa muutama todella tyylikäs baarikin.
Kysyttäessä jaksamisesta he sanovat hymy kasvoillaan, että on pakko vain jatkaa ja olla välittämättä uhasta, sillä muuten on toivo mennyttä. Sotaa ei kukaan ole ylistänyt, mutta sen kanssa on opittu elämään. Erään keskustelun jälkeen luulen, että sain kiinni jostakin sellaisesta kollektiivisesta tunteesta, joka Suomessakin saattoi olla sota-aikaan; pelosta huolimatta heillä on uskoa tulevaisuuteen. He elävät ainoata elämäänsä täysillä sodasta huolimatta. He eivät anna toivottomuuden tarttua itseensä.
Tämän opin haluaisin siirtää myös Suomeen. Meillä ei ole mitään syytä toivottomuuteen. Maallamme menee hyvin, vaikka sitä ei aina uskoisi, kun seuraa poliittista keskustelua. Onhan meillä tietysti ongelmia ja epäkohtia, mutta meillä on myös välineet ratkaista ne. Meillä ei ole syytä vaipua epätoivoon. Meidän kannattaisi ehkä opetella kykyä nauttia elämästä ja olla tyytyväisiä. Niin ne syyrialaisetkin koettavat tehdä.