Tällä kertaa listalla ei näyttäisi olevan isompia kiistakapuloita, mutta joitakin kokokohtia kannattanee nostaa esiin. Linkki esityslistaan.
Ojalan ensimmäinen kaava nähtäville
Asetetaan nähtäville Ojala-Lamminrahkan kokonaisuuden ensimmäinen kaava. Alueelle on kaikkinensa tulossa asuntoja noin 11 000 asukkaalle, joista nyt nähtäville asetettava Ojala I noin 2000 asukasta. Alueelle tulee niin omakoti, pienkerrostalo kuin kerrostalokotejakin. Omakotitontteja syntyy 98. Ojala-Lamminrahka on yhteisprojekti Kangasalan kanssa ja jos kaikki menee suunnitellusti, alueelle tulee hyvinkin kaupunkimainen keskusta. Pääosa kaava-alueesta säilyy viheralueena. Minusta oikein asiallinen kaavaehdotus. Linkki esittelyaineistoon.
Viinikan rullakioskin ja muuntamon suojelukaavan hyväksyminen
Hyväksytään suojelukaava, joka mahdollistaa rakennusten monipuolisen käytön. Tontin käyttötarkoitus muuttuu katualueesta liike- ja toimistorakennusten sekä kulttuuritoimintaa ja huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Mukava välillä suojellakin jotain. Kunnostusta kioski toki vaatii. Linkki esittelyaineistoon.
Vuores, Isokuusi III kaavan hyväksyminen
Vuoreksen Isokuusi rakennetaan pääosin puusta. Alue on teollisen puurakentamisen pilottikohteita. Sinne tulee noin 900 asukasta ja noin 90-100 työpaikkaa. Alueen ominaispiirteenä ovat korkeuserot ja vaihteleva maasto. Myös rakennuskannasta tulee monimuotoista. Torin ympäristö rakentuu tiiviisti ja mentäessä kauemmas väljyys kasvaa. Pisin etäisyys torille on noin 400 m, joten alueelle tulee hyvät edellytykset joukkoliikenteen käytölle. Omakotitalotontteja tulee 84. Kaava toteuttaa hyvin Vuoreksen alueelle asetettuja tavoitteita, ja toimii ikään kuin Vuoreksen porttina. Jokunen oikea korttelikin on tulossa. Linkki esittelyaineistoon.
Viranomaispäätöksissä pari kiinnostavaa kohtaa
Tampereen pyöräliikenteen tulevaisuuskuvan tilaaminen Sitolta ja Rongankadun yleissuunnitelman päivityksen tilaaminen WSP Finlandilta. Hyvä juttu, että Rongankatu etenee ja päivittyy. Samoin pyöräliikenteen kokonaisuuden tulevaisuutta on hyvä miettiä aiempaa laajemmin.
Tässä tärkeimmät tällä kertaa.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.