Kun esikoisemme syntymä vuosi sitten lähestyi, elämämme oli suuren muutoksen kynnyksellä. Muutoksessa olivat suurena apuna yhteiskuntamme tarjoamat neuvolapalvelut. Vaikka puolisoni on lääkärinä tehnyt neuvoloiden lääkärintarkastuksia, oli äitiysneuvolan palveluista paljon hyötyä ja iloa jo raskausaikana. Saimme seurata lapsemme kehitystä jo ennen syntymää ja ennen kaikkea olimme lähes varmoja, että vielä syntymätön lapsi on terve. Kaikkea ei tietysti pysty varmaksi tietämään, mutta neuvolassa vakuutuin, että kaikki mahdollinen apu olisi ollut tarjolla, jos jotakin olisi ollut pielessä.
Synnytyssairaalassa kaikki hoitui erinomaisesti ja henkilökunnan ammattitaito ja omistautuminen olivat huipputasoa. Kaiken kaikkiaan olimme erittäin tyytyväisiä saamaamme palveluun. Sama on sittemmin jatkunut lastenneuvolassa.
Neuvolamme sijaitsee Tipotiellä, jonne on meiltä noin 25 minuutin kävelymatka. Lähipalvelua parhaimmillaan. Keskustassa asuvina emme kulje autolla ja 25 minuuttia on varsin kohtuullinen matka-aika. Pirkanmaalla pitää tavoitella sitä, että juuri kenelläkään automatka neuvolaan tai ylipäätään sotekeskukseen ei ylittäisi tuota noin 25 minuuttia.
Lastenneuvolasta on ollut paljon hyötyä ja ennen kaikkea tukea vanhemmuuteen. Lapsen kasvua ja kehitystä seurataan ja tarvittaessa voimme kysyä mieltämme askarruttavia asioita ammattilaiselta ja neuvovatpa ystävälliset työntekijät tarvittaessa pyytämättäkin. Neuvolapalvelut ovat hyvä esimerkki sellaisesta julkisesta palvelusta, joka on satsaus tulevaisuuteen. Tästä vientituotteeksikin kehutusta yhteiskuntamme saavutuksesta voi olla ylpeä ja siitä pitää pitää kiinni.
Aikanaan lapsi menee kouluun. Kouluterveydenhoito siirtyy hyvinvointialueen vastuulle. Kouluterveydenhoito on toinen esimerkki sellaisesta vanhemmuutta ja lapsen kehitystä tukevasta palvelusta, johon jokaisella lapsella tulee olla oikeus. On selvää, että pienimmissä kouluissa terveydenhoitaja ei voi olla kaiken aikaa paikalla, mutta hänen tulee olla aina tavoitettavissa. Yhteistyö koulujen kanssa pitää saada toimimaan.
Lapset ja nuoret myös oireilevat monella tapaa. Kouluterveydenhoito on usein se ensimmäinen kontakti terveydenhuoltoon. Ja kun apua tarvitaan enemmän, on tärkeätä, että lasten, nuorten ja perheiden psykiatriset ja sosiaalipalvelut ovat helposti saatavilla. Ei ole inhimillisesti oikein eikä edes taloudellisesti kestävää, että lapset, nuoret ja perheet jäävät vaille tarvitsemaansa oikea-aikaista apua.
Monet kunnat ovat valitettavasti laiminlyöneet nuorten mielenterveyspalveluja ja päihdehoitoa. Joskus lapsia on jouduttu jopa ottamaan väliaikaisesti huostaan, kun mielenterveyspalvelua ei ole ollut kohtuullisessa ajassa tarjota. Kannatan myös lämpimästi ilmaista ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille. Ilmainen ehkäisy vähentää selvästi ei-toivottuja raskauksia ja siten abortteja.
Nyt kun sosiaalitoimi ja terveydenhuolto yhdistyvät saman järjestäjän alle, on pidettävä huolta, että niiden yhteistyö toimii ja kaikki lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa avun. Vaikka hyvinvointialue ei ilman verotusoikeutta voi tuloihinsa juuri vaikuttaa, on näihin palveluihin tarvittavat resurssit pakko löytää jostakin. Nyt ne ovat monessa kunnassa hukassa.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022.
Lisää minusta ehdokkaana voit lukea täältä.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.