Viikonloppuna sai suurta huomiota Yle:n juttu, jossa joukko talousprofessoreita piti käynnissä olevaa velkakeskustelua pelotteluna ja jopa hysteerisenä. Sitä se keskustelu on ollutkin. Tottakai velan kasvu tulee ottaa vakavasti, mutta rajansa kaikella. Hyvää keskustelussa on se, että sopeutustarve on tullut aika hyvin haarukoiduksi.
Olen ajatellut niin, että velka on talouden työkalu, jonka avulla pyritään johonkin päämäärään. Kotitaloudella se on esimerkiksi asunnon osto, yrityksellä investointi vaikkapa johonkin koneeseen jolla tuotetaan yrityksen tuotetta tehokkaammin ja valtiolla esimerkiksi hyvinvoinnin lisääminen tai valtion talouden kasvattaminen. Tärkeintä ei ole velan määrä, vaan se mihin ja miten velkaa käytetään. Siksi on yksinkertaistavaa tuijottaa velkasummaa.
Velan on tietenkin oltava hallittavissa. Velkaan vaikuttavat myös suhdanteet. Vuonna 2008 Suomeenkin iskenyt finanssikriisi aloitti nykyisen velkaantumisen ja korona heikensi tilannetta. Samaan aikaan kuitenkin työllisyys on parantunut ja talous pysynyt kasvu-uralla. Velka on siis ollut toistaiseksi hallinnassa.
Velan reaalinen määrä riippuu myös esimerkiksi inflaatiosta, joka on juuri nyt korkea ja syö velan pääomaa vauhdilla. Toisaalta nousseet korot lisäävät korkomenoja. Tilanne on kuitenkin toistaiseksi hallinnassa. Vaikka velan suhteen tulee olla hereillä, paniikkiin ei ole syytä. Suuri osa puolueistakin ymmärtää tämän. Tarve sopeuttaa kyllä tunnistetaan laajasti, mutta keinoista ja tilanteen vakavuudesta ollaan eri mieltä. Painotukset leikkausten, veropolitiikan ja kasvun suhteen vaihtelevat paljon.
Minä ajattelen niin, että ensinnäkään sellaisia leikkauksia, joiden pidemmän aikavälin vaikutus nostaa kustannuksia ja heikentää hyvinvointia ei tule tehdä. Esimerkiksi panostuksia soteen ei voida kokonaisuutena ajatellen vähentää, sillä siitä seuraisi esimerkiksi lisää köyhyyttä, heikompaa terveyttä ja siten vähemmän hyvinvointia. Myös kerrannaisvaikutukset pitää huomioida kattavasti. Esimerkiksi jos tulonsiirtoihin, vaikkapa asumistukeen tehdään leikkauksia, leikkaukset voivat aiheuttaa kotimaisen kysynnän kuopan, joka ruokkii konkursseja ja työttömyyttä kaupan ja palveuiden aloille.
Leikkaukset koulutuksesta taas ovat pois tulevaisuudelta. Ne heikentäivät pienen maan oleellisinta pääomaa osaamista ja lisäisivät lopulta kustannuksia myös sote-sektorilla. Koulutukseen menevät rahat pitääkin ajatella investointina. Olemme lapsillemme tämän velkaa.
Vähälle velkakeskustelussa on jäänyt ennaltaehkäisevä työ, esimerkiksi liikkumattomuuden kustannusten leikkaaminen tai kulttuurin hyvää tekevä vaikutus. Kun kansanterveyttä parannetaan, se leikkaa automaattisesti terveydenhoidon kustannuksia. Liikkumattomuuden vähentäminen onkin eräs selkeimpiä keinoja leikata valtion kustannuksia ja samalla parantaa hyvinvointia ja jaksamista. Se vaatii panostuksia arkiliikuntaan, urheiluseuroihin ja myös huippu-urheiluun. Liikunnalla ja urheilulla on myös merkittävä taloudellinen merkitys. Ne parantavat kuntien ja kaupunkien elinvoimaa ja tuovat työtä palvelusektorille. Kulttuurin tukeminen on tässä hieman samanlainen kysymys. Kulttuurin vaikutukset hyvinvointiin, elinvoimaan, työllisyyteen ja niin edelleen ovat täysin selvät. Yhteistä on, että hyvinvointi lisääntyy ja myös turvallisuus paranee, kun yhä useammalla on mielekästä tekemistä ja yhteisö mihin samaistua ja kiinnittyä. Näissä molemmissa pitää osata katsoa tulevaa vaalikautta kauemmas.
Sosiaali- ja terveyssektoreilta olisi myös saatavissa merkittäviä kokonaishyötyjä panostamalla perusterveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan. Vaikutukset näkyisivät kansanterveydessä sairauksien vähenemisenä, jaksamisen paranemisena ja lopulta myös turvallisuuden paranemisena. Kalliin erikoissairaanhoidon kulujen nousu saataisiin myös taittumaan, kun perustaso laitetaan kuntoon.
Veropottia voidaan kasvattaa nostamalla veroja ja leikkaamalla tukia, tiivistämällä veropohjaa ja parantamalla kasvua ja työllisyyttä. Keinoilla on luonnollisesti omat hyvät ja huonot puolensa. Kaikkia keinoja pitää kuitenkin voida tarkastella. Ajattelen niin, että nyt ei ole aika merkittävästi rukata verotuksen kokonaistasoa, mutta verohelpotuksina jaettavia tukia kannattaa poistaa ja kohdentaa uudelleen. Erityisesti ympristölle haitallisia tukia tulee leikata ja siirtää tukien painopistetta tukemaan uutta vihreän siirtymän tuotantoa. Tällä linjalla on nykyään myös Elinkeinoelämän keskusliitto, jonka eduskuntavaaliteemoissa vihreä siirtymä on ykkösenä. EK on siis hieman hupaillen tullut Satu Hassin linjoille.
Ilmasto- ja ympäristövelka on pahimman lajin velkaa, vaikka sitä ei moni ääneen sanokaan. Ylipäätään vero- ja tukipolitiikan painopistettä tulee siirtää tulojen verotuksesta haittojen verotukseen, jalostusarvon kohottamiseen ja uuden vihreän siirtymän tuotannon synnyttämiseen. Tukipolitiikan tulee jatkossa tukea kestävää ja paremman jalostusarvon tuotantoa. Nykyisin tuet suosivat valitettavan usein matalan jalostusarvon ympäristöhaittoja aiheuttavaa tuotantoa. Velkaa se on ympäristö- ja ilmastovelkakin.
Periaatteena voisi pitää sellaista, että jos joku tukimuoto pitää yllä sellaista tuotannonalaa, jonka tiedetään olevan loppumassa tai hiipumassa lähitulevaisuudessa tai jonka ympäristöhaitat ovat suuremmat kuin sen tuottamat hyödyt, on tämä tuki poistettava reilun siirtymän periaatteita noudatten. Esimerkkinä olkoon turkistarhaus. Se loppuu joko reilusti ja siirtymäajalla tai sitten äkkirysäyksellä aiheuttaen turhaa kärsimystä eläinten lisäksi tuottajille. Huonompi vaihtoehdoista kohtasi turvetuotantoa. Äkkirysäys seurasi, kun ei suostuttu kuuntelemaan heitä, jotka kertoivat alan olevan hiipumassa ja vaativat reilua siirtymää.
Veropohjaa tulee myös tiivistää ja verosuunnittelun parempaa valvontaa ja tehokkaampaa säntelyä tarvitaan. Matalalla riippuvia hedelmiä olisivat esimerkiksi kaivosvero ja nuuskan ja kannabiksen tuominen verojen ja sääntelyn piiriin. Kaivosverolla paitsi saadaan tuloja, niin myös varmistetaan kaivoksen aiheuttamien haittojen kattaminen.
Nuuskan ja kannabiksen tuomisella sääntelyn piiriin olisi tulojen ja työllisyyden kasvun lisäksi myös merkittävä rikollisuutta ehkäisevä vaikutus, kun rikollisilta lähtisi iso osa markkinoista. Molemmat mainitut tuotteet ovat nykyään niin yleisesti ja helposti saatavissa, että negatiiviset vaikutukset jäisivät vähäisiksi ja verottamisen jälkeen meillä olisi myös enemmän varaa keskittyä haittojen ehkäisyyn ja hoitoon. Sanon vielä tähän, että olen kyllä hyvin perillä kannabiksen haitallisuudesta erityisesti nuorten aivojen kehitykseen ja siksi ikärajoja pitääkin valvoa tiukasti. Nykyäänhän valvonta on aika löperöä ja kaikenlaiset harhaluulot kannabiksen haitattomuudesta ovat yleisiä.
Työllisyyden ja talouden kasvu olisi ihan kokonaan oman kirjoituksen paikka, mutta sivutaan sitäkin hieman. Työllisyyskehitys on ollut hyvä ja se näyttäisi jossain määrin jatkuvankin. Jossain vaiheessa kasvu kuitenkin loppuu, kun käytännössä saavutetaan täystyöllisyys. Osana työllisyyden parantamista olisin halukas poistamaan tai vähintään korottamaan opiskelijoiden tulorajoja ja helpottamaan työperäistä maahanmuuttoa poistamalla ainakin tarveharkinnan ja vähentämällä muita maahantulon esteitä, kuten prosessien pitkää kestoa.
Jokainen sopeutustoimi pitää perustella pitkän aikavälin vaikutuksilla. Tavoitteena pitää olla taloudellisen kestävyyden lisäksi hyvinvoinnin lisääminen ja heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Sopeuttamista on monenlaista ja toimien vaikutus voi realisoitua vasta vuosien kuluttua, kuten on esimerkiksi liikkumattomuuden kustannusten kanssa. Säästäminen tai viisas taloudenpito ei siis läheskään aina tarkoita leikkaamista, vaan usein se on vain resurssien suuntaamista eri tavalla. Lapsemme tarvitsevat myös puhtaan ympäristön, jossa tulevaisuuttaan rakentavat. Sellaisen haluan heille jättää.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.