Maailmaa pitää muuttaa – siksi olen ehdolla 2019 eduskuntavaaleissa
Maassa, jossa on jo pitkään ollut erityisen vakaa työmarkkinatilanne, konservatiivihallituksen pääministeri on käyttänyt hallituskautensa lähinnä tappelemiseen ammattiyhdistystä vastaan. Maassa, joka on vuosikymmeniä ylpeillyt hyvinvointivaltiollaan ja koulutuksella, valtiovarainministerin nelivuotinen muistetaan lähinnä kaikkein heikoimmilta leikkaamisesta, koulutuslupauksen pettämisestä ja pyrkimyksistään siirtää julkisen terveydenhuollon rahapotista mahdollisimman suuri osa yksityisiin taskuihin. Maassa, joka kaikkialla ylpeilee tasa-arvollaan ja naisten oikeuksillaan, on ulkoministeri aborttikantoineen keskittynyt juoksemaan kristillisen oikeiston asialla vastustamassa naisten oikeuksia ja jakamassa turkkilaisen diktaattorin arvoja. Keskustavetoinen hallitus on ollut vakauden ja ihmisoikeuksien kannalta historian ehkä huonoin hallitus.
Maassa, jossa maa- ja metsätalousministerimme jarruttaa eläintensuojelua ja puolustaa tehonavettoja laidunten hiilensidonnalla. Maassa, jota myydään maailmalle maailman puhtaimmalla luonnolla, ympäristöministerin vihreys rajoittuu setelinvihreyteen ja tämän seurauksena metsiä hakataan kiihtyvällä tahdillla biotaloudeksi ja ympäristövalvontaa ajetaan alas ja kaivosyhtiöt nauravat lähettäessään kansallisvarallisuuttamme veroparatiiseihin. Kaikki edellinen jarruttaa ilmastotyötä, vaikka kaikki periaatteessa myöntävät ilmastotyön kiireellisyyden ja tärkeyden. Ero on siinä, että konservatiivipuolueet eivät uskalla muuttua nyt, vaan ovat ulkoistaneet ilmastotavoitteidensa toteuttamisen seuraaville hallituksille ja yksityisille ihmisille ja yrityksille. Sitoudutaan, mutta ei tehdä mitään. Keskustavetoinen hallitus on ollut ympäristön kannalta ehkä historian huonoin hallitus.
Neljän vuoden pitkän odottelun jälkeen on taas vaalit. Näissä vaaleissa tarvitaan muutos. Nyt tarvitaan vihreitä ehkä enemmän kuin koskaan. Tarvitaan järjen ääntä, joka ymmärtää luonnon ja ympäristön olevan muutakin kuin rahantekokone. Vähiä luonnonvarojamme ei kannata polttaa taivaan tuuliin eikä jakaa ilmaiseksi kaivosjäteille. Luonto ja ympäristö ei saa automaattisesti jäädä talouden jalkoihin. Ei vaikka se vaatisi luopumista jostakin. Turvetuotannosta on luovuttava pikaisesti, alettava nopeasti ennallistaa soita hiilinieluiksi ja luonnon monimuotoisuuteen pitää kiinnittää erityistä huomiota. Ilmastokriisi on koko maailman tärkein yksittäinen asia ratkaistavaksi nopeasti.
Joissakin maissa valtaan noussut äärioikeisto tekee ilmastolle ja ihmiskunnalle haitallista politiikkaa. Samaan aikaan monessa muussa maassa konservatiivit eivät muuten vaan halua ottaa ilmastonmuutosta tosissaan. Tarvitaan uskallusta toimia niin, kuin järki ja tiedeyhteisö sanovat. Pitää uskaltaa sanoa, että jos emme nyt luovu vapaaehtoisesti, maailma laittaa meidät luopumaan pakolla. Vihreille ilmasto ei ole muusta politiikasta irrallinen kysymys, josta tilanteen tullen joustetaan jonkun muun tavoitteen eteen.
Lihantuotanto on iso kysymys paitsi ilmastosyistä myös eläintenoikeuksien ja lihansyöjien terveyden vuoksi. Kysymys on niin iso, että sitä ei voi jättää henkilökohtaisten valintojen varaan, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Eläinten kohtelu pitää saada paljon paremmaksi. Syömme liikaa lihaa ja tuotamme sitä eläimet unohtaen. Eläintehtaista pitää alkaa luopumaan eläintenoikeuksien, ilmaston ja myös kansanterveyden vuoksi. Tämä pitää uskaltaa sanoa ääneen.
Kaupunkipolitiikkaa pitää alkaa tosissaan tekemään. Valtiota tarvitaan auttamaan ja ohjaamaan. Kaupunkien autoilua pitää uskaltaa rajoittaa. Tämä on varmasti epäsuosittu tavoite, mutta välttämätön. Ilmastopäästöt, pienhiukkaset, melu, tilantarve…. Autoilun haittoja ei pääministeri Sipilän kannustuksilla vapaaehtoisista puunistutuksista juuri vähennetä. Tarvitaan suuria panostuksia muihin liikkumismuotoihin, kuten raiteisiin, jalankulkuun ja pyöräilyyn.
Tarvitaan myös uskallusta sanoa, että tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat sellaisia perusarvoja, joita ei sovi loukata. Naisten ja vähemmistöjen vähättely, ahdistelu ja pilkkaaminen eivät kuulu sivistyneeseen valtioon. Tämä pitää tehdä kaikille selväksi, vaikka miten saisi vaihtoehto-oikeiston trollien tappouhkaukset niskaansa. Nykyhallitus ei ole tätä uskaltanut tehdä, vaan on höperehditty ääripäistä.
Maassamme tarvitaan oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden ääntä, joka ymmärtää sen, että yhteiskuntamme heikoimmilla olevia ei saa unohtaa. Leipäjonot eivät tarvitse lisää rahaa, niiden tarpeesta pitää päästä eroon. Mielenterveyden ongelmista kärsiviä ei saa enää pitää heitteillä, eikä lapsi- ja vanhusköyhyys katoa muutamilla silmänkääntötempuilla, varsinkaan kun aina toisen käden antaessa fanfaarien säestämänä jotakin, toinen on samalla ottanut jotakin pois. Hallitus väittää auttaneensa kaikkia lisäämällä työpaikkoja. Se onkin varmaan ainoa asia, joka meni lähestulkoon tavoitteen mukaan. Todellisuudessa isokaan määrä työpaikkoja ei paljoa lämmitä niitä, joiden kuoppa kaivettiin yhä syvemmäksi, vain että saataisiin budjetti näyttämään paremmalta, velkaa vähän lyhennettyä ja siirrettyä vähän lisää parhaiten tienaavien taskuihin. Samalla lisättiin sitä valtavaa velkaa, jonka pahoinvointi ja köyhyys aiheuttavat.
Työllään ei nykyään välttämättä tule toimeen ja sen jatkuvuus on usein hyvin epävarmaa. On suuri vaara, että ihmiset lakkaavat luottamasta yhteiskunnan kykyyn tarjota heille mahdollisuuksia. Sosiaaliturva pitää tämän vuoksi uudistaa nopeasti. Oikeudenmukaisin, parhaiten hyvinvoinnin kokemusta lisäävä ja kannustavin tapa uudistaa sosiaaliturvaa on vastikkeeton perustulo.
Koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen. Suomi on pieni ja luonnonvaraköyhä maa, jonka pärjäämisen perusedellytys on koulutus. Nykyinen hallitus on säästöjen nimissä yrittänyt väkisin rajata varhaiskasvatusta, amisuudistus on johtanut siihen, että ammattikoulussa ei opita tarvittavia työelämävalmiuksia, yliopistojen koulutuspaletti supistuu leikkausten edessä, vuosittain 1500 tutkijaa on etsinyt työtä muualta. Erityisen paljon supistuspainetta on ollut yhteiskunnallisilla-, taide- ja humanistisilla aloilla. Ei olla ymmärretty, että taide kuuluu hyvinvointiin ja maamme vetovoimaisuuteen, eikä uusia esa-pekka salosia, helene schjerfbeckkejä tai karita mattiloita saati laajempaa kulttuurista vetovoimaa kohta synny, jos taideopetus ajetaan alas. Samoin ei olla tajuttu, että suppea kielivalikoima, alkaa jo jarruttaa ulkomaankauppaamme. On selvää, että saksalaiselta tai ranskalaiselta voi ostaa englanniksi, mutta myyminen sujuu paljon paremmin hänen omalla kielellään.
Seuraavan hallituksen on vahvistettava äitien asemaa työmarkkinoilla, isien roolia kotona sekä molempien joustomahdollisuuksia kodin ja työelämän välillä. Näin lisätään lasten, aikuisten ja perheiden hyvinvointia, tuetaan työllisyyttä ja edistetään tasa-arvoa.
Soteuudistus pitää saada onnistumaan viimeistään seuraavalla hallituskaudella. Yksinkertaistettuna on käynyt niin, että Sipilä ei pystynyt vastustamaan kiusausta saada läpi keskustan ikiaikainen tavoite maakuntien vahvasta itsehallinnosta. Samalla kokoomus näki tilaisuutensa saada läpi valinnanvapaudeksi kutsutun tulonsiirron julkisesta terveydenhuollosta yksityisille yrityksille. Sipilää ei haitannut sekään, että maakunnille ei oikeata itsehallintoa ollut tulossa, vaan vahva valtion ohjaus ja kyvyttömyys hallita tuottajakenttää. Sipilän maakunnista oli tulossa läpilaskutusorganisaatioita. Eipä pääministeriä haitannut sekään, että kovimmin vähävaraisia kirpaisevia asiakasmaksuja ja maksukattoja on oltu nostamassa rajusti samalla, kun haja-asutusalueen lähipalvelut olisi jouduttu keskustan maakuntarahoitusmallissa lähes varmasti ajamaan alas. Kliseisesti voisi pääministeriltä kysyä, miten meni omasta mielestä? Onneksi Sipilän mallin mukainen soteuudistus kariutui. Seuraavalle hallitukselle jää kuitenkin iso työ korjata Sipilän jälkiä.
Tämän kaiken vuoksi olen ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Nyt jos koskaan tarvitaan vastavoima sekä oikeiston että vasemmiston konservatiivipuolueille että isojen puolueiden takana kärkkyvälle nurkkakuntaiselle vaihtoehto-oikeistolle. Tarvitaan myös ratkaisuja yhdistää ilmastonmuutoksen torjunta ja hyvinvointi. Vihreät tarjoaa ratkaisuja ja on tällainen vastavoima. Meillä on vuoria kiivettäväksi, mutta olen valmis ottamaan haasteen vastaan.
Lahjoituksia kampanjalleni en pyydä, vaan toivon, että ohjaat mahdollisen lahjoituksesi joko Naisten linjalle tai Suomen luonnonsuojeluliitolle.