Surumarsseja ja hattutemppuja
MATTI WACKLIN Julkaistu alunperin Juhana Suoniemen vaalilehdessä 24.3.2015
Petsamolaisten tummiin pukeutunut surujoukko kerääntyi Kekkosentien rampille paljon keskustelua herättäneen väylän vihkiäisissä vuonna 1989. Ryhmän vähä-äänisestä protestista otettu valokuva päätyi Aamulehden sivulle.
Olin hengessä mukana. Suruun oli aihetta. Persoonaton tie vei mennessään kymmenkunta taloa ja puutarhoja, joita oli hoidettu antaumuksella vuosikymmeniä. Menetyksiin kuului myös maineikkaan Petsamon kentän siirtyminen historiaan. Se oli Tammelan pallokentän ohella minun jalkapallo-akatemiani, jonka perua on kaikki se, millä yhä operoin setien höntsyissä.
Pahimmissa uhkakuvissa maalattiin Petsamon tuhoa. Toisin kävi. Petsamo on tänäänkin sympaattinen kaupunginosa. Rumaan Kekkosentiehenkin suhtaudutaan annettuna suureena. Tosin tänään mokoma piilotettaisiin tunneliin.
Kekkosentien rakentaminen oli minulle ensimmäinen ympäristökeskustelu, jossa joutui vakavasti pohtimaan yleisen ja yksityisen edun välistä ristiriitaa. Nyt sama toistuu Tammelan pallokentän uudistamispyrinnöissä.
Ymmärrän niitä, jotka pelkäävät uuden stadionin haittaavan asumisympäristöä. Silti kuulun niihin, jotka kannattavat kentän uudistamista Hattutemppu-suunnitelman pohjalta. Minulla on siihen historiallisia ja kaupunkikulttuurisia perusteita. Lisäksi arvelen, ettei Hattutempun rakentamisesta koidu kenellekään kohtuutonta haittaa. Yleisen ja yksityisen edun välille voidaan rakentaa kompromissi.
Tammelan pallokenttä eli Paltsu, kuten aikalaiseni ovat tottuneet kutsumaan tätä Tampereen tärkeintä jalkapallopyhättöä, on lapsuuteni ja nuoruuteni mielipaikkoja. Vietin siellä varmasti satoja tunteja. Kun vahtimestari Kanniston silmä vältti, kipusimme velipojan kanssa puuaidan yli tai ryömimme sen ali keskittämään, harhauttamaan ja laukomaan.
Aikuisiällä aloin ymmärtää, kuinka tärkeä kaupunkikulttuurinen kohtaamispaikka Paltsu on. Anniskelupaikkojen määrää tiukasti säädelleen alkoholipolitiikan oloissa se oli jonkinlainen pubin alkoholiton vastine. Tammelan äijät nojailivat lähes päivittäin kentän aitaan ja kommentoivat muutakin kuin jalkapalloa. Nuorimieskin ymmärsi epätavallisen yhteisöllisyyden.
Hattutempun rakentaminen loisi kuningaspelille modernit puitteet, mutta Tammelan stadionin tärkein anti on yhä sen merkitys kaupunkikulttuurille. Se tarjoaa areenan kohtaamisille, tarinoille ja elämyksille, kuten on tehnyt jo yli 80 vuotta.