Author: Juhana Suoniemi - Blogi

Miksi hallitus valitsee Putinin ydinmiilun kotimaisen uusiutuvan sijaan?

Tämän julkaisuhetkellä näyttää varmalta, että hallitus menettää Vihreät. Äänestystulos hallituksessa 10-7 Fennovoiman ja Putinin puolesta. 10523969_10154686735900601_1103748027685479590_n.jpg

Vihreät on ainoa Suomen historian hallituspuolueista, joka on yhtenäisenä ja yksimielisenä vastustanut ydinvoimaa sekä hallituksessa ollessaan että eduskunnan käsittelyissä. Vanhasen/Kiviniemen hallituksessa vastustimme ydinvoimaa loppuun asti, mutta se ei riittänyt, koska keskusta käänsi ydinvoimatakkinsa, kun heille tarjottiin aluepoliittista mannaa heidän rintamailleen. Jäimme silti hallitukseen, koska siellä oli saavutettavissa muita hyviä asioita.

Lähdimme Kataisen hallitukseen juuri sillä reunaehdolla, että ydinvoimalupia ei myönnetä. Hallitukseen kannatti lähteä. Saimme aikaiseksi vaikkapa ilmastolain, tuntuvia vähennyksiä ympäristölle haitallisiin tukiin ja onpa tässä Vihreiden hallitustaipaleella onnistuttu muuttamaan verotustakin tuloeroja kaventavaksi Lipposen hallitusten köyhien kyykyttämisen jälkeen. Ja olihan siellä myös tuntuva parannus kaikkein heikoimpien sosiaaliturvaan. Tämä on ollut monessa suhteessa myös hyvä hallitustaival.

Vaikka Vapaavuoren säteilevä järjenvalo riittikin sanomaan ei TVO:n OL4 hankkeelle, varmaankin siksi, että hanke ei ole taloudellista syistä muutenkaan toteutumassa, Fennovoima Kokoomuksen idealistien on saatava. Uskovatko he vastoin lähes kaikkia asiantuntijoita ja johtavia talouslehtiä (kuten Talouselämä, Taloussanomat, Kauppalehti…) sähkön hinnan nousevan ja tekevän ydinvoimasta kannattavaa. He ovat lähes 100% varmuudella väärässä. Pohjoismaissa on nimittäin rakenteellinen ylituotantotilanne eli sähkön tuottaminen uudella kapasiteetilla maksaa millä tahansa tuotantomuodolla enemmän kuin siitä markkinoilla maksetaan. Tässä tilanteessa on perusteltua investoida vain uusiutuvaan, sillä sen muut hyödyt kumoavat taloudelliset tappiot. Kiire ei ole, sillä Suomessa ei ole, eikä Suomea uhkaa sähköpula vuosikymmeniin, vaikka Fennovoima jäisi toteutumattakin.

Kokoomuksen jääräpäistä ydinvoimaintoa ei selitä mikään järkisyy. Lain mukaan ydinvoimasta päätetään yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesti. Fennovoimasta seuraisi korkeintaan se, että Olkiluoto 3:ssa kiinni olevien miljardien lisäksi meillä olisi kohta toinen mokoma kiinni Fennovoimassa. Jotenkin minä olen taipuvainen pitämään miljardien pääomien makuuttamista tuottamattomissa hankkeissa yhteiskunnan kokonaisedun vastaisena. Eritoten siksi, että periaateluvan saanut ydinvoimala jarruttaa muita energiainvestointeja vuosikausia, vaikka sitä ei koskaan edes rakennettaisi.

Fennovoimasta tulee väkisinkin mieleen, että Keskusta on hööpötetty kannattamaan aluepolitiikalla, SDP:n AY-osasto ja PerusS teollisuustyöpaikoilla. Molemmat argumentit on helppoa ampua alas kotimaisen bio- ja uusiutuvan energian monta kertaa paremmilla työllisyys- ja alueellisilla vaikutuksilla, mutta tämä on puhetta kuuroille korville, koska isojahan niiden yksiköiden pitää Neuvostoliiton aikaan jämähtäneiden setien mielestä olla.

Vakavasti puhuen kaikkien on jo pakko tajuta Fennovoiman taloudellinen mielettömyys. Järkeenkäyvin ajatuskulku on se, että kasvoja ei haluta menettää, ja sitten tulee väkisinkin mieleen EK:n setien nerokas 80-luvun lopun pankkipuhalluksen veroinen salajuoni tehdä reipas tulonsiirto veronmaksajien taskuista teollisuudelle, Fennovoiman tappiothan maksetaan isolta osin kuntien omistamien energiayhtiöiden kukkaroista. Siinä jää monelta kunnalta vuotuinen tuloutus saamatta, kun rahaa kannetaan vuosikymmeniä Fennovoimalle kattamaan tappioita. Siinä sivussa raskas teollisuus kiittää sähkön hinnan alenemista, ja sen voitot kupataan sähköntuottajilta, Fennovoiman osalta suurelta osin kunnilta. Ja laskisipa Fennovoima myös siihen osallistumattomien ja valmiiksi halvan sähkön kuristamien sähköyhtiöiden tulosta. Älkää tulko seuraavilta hallituksilta itkemään lisää korotuksia kuntienne valtionosuuksiin Fennovoiman tappioiden vuoksi.

Alunperin Fennovoiman piti olla saksalaisvetoinen ja vahvasti paikallinen yksityinen hanke, jossa on toki mukana kuntien energiayhtiöitä. Myös ruotsalaista omistusta oli. Ei ole enää sen paremmin saksalaisia kuin ruotsalaisiakaan (no vähän on suomalaisten osakasyhtiöiden ruotsalaisomistusten kautta). Ei ole koska he osaavat lukea ennusteita ja ovat omista energiamarkkinoidensa muutoksista tajunneet, että ydinvoima ei kannata. Vai luuletteko, että heillä on yritysten hallituksissa lauma viherpiiperöitä, jotka vastustavat atomimiiluja ideologisesti? En arvellutkaan.

Fennovoima on kaatunut pääosin kunnallisten yhtiöiden harteille. Venäjän valtion omistama entinen energiaministeriö Rosatom löydettiin hätiin, kun koko hanke olisi muuten mennyt nurin ja Kokoomukselle tämä olisi merkinnyt arvovaltatappiota ja Keskustalle aluepoliittisen hunajan päätymistä mesikämmenen suihin. Samalla EK olisi menettänyt vuosikymmenen tilaisuuden siirtää rahaa veronmaksajien taskusta teollisuudelle. Työpaikkoja sanovat, unohtaen, että paljon enemmän tulisi uusiutuvasta, mutta uusiutuvastapa ei tule isoihin yksiköihin, kuten heidän neuvostoaikainen maailmankuvansa edellyttää. Uusiutuvassa on muuten sekin hyvä puoli, että esimerkiksi bioenergialla voidaan tuottaa myös kaukolämpöä, jolloin päästään vähentämään myös lämmöntuotannon päästöjä, kun ydinvoima tuottaa vain sähköä, jonka tuotanto on jo nykyisin melko puhdasta lämmön ja sähkön yhteistuotantoa lukuun ottamatta.

Kaiken edellisen lisäksi Venäjä on toistuvia valloitussotia käyvä oligarkkien kleptogratia, rosvovaltio, joku voisi sanoa. Venäjää vastaan on laajat talouspakotteet, jotta maan häikäilemätön laajentumispolitiikka saataisiin kuriin. Valloittaja Putin on tällä hetkellä kaikkein suurin uhka maailmanrauhalle, mutta tämä ei tunnut hallitustamme huolettavan.

Mitä tekee tässä ulkopoliittisessa murroskohdassa Suomen hallitus? Suomen hallitus vähättelee pakotteita ja haistattaa kivasti pitkät Ukrainalle. Suomen hallitus kääntää karvaisen ahterinsa suoraan päin Euroopan kasvoja veljeilemällä Kremlin ydinvoimayhtiön kanssa vain, että Kokoomuksen ei tarvitsisi menettää sisäpoliittisia kasvojaan, ja SDP:n eduskuntaryhmä komppaa vieressä. Ne taloudelliset tappiot voi sitten aikanaan selittää muuttuneilla markkinoilla tai jollain, jota ei vain voitu ennustaa, vaikka oikeasti voitiinkin. Miksi Vihreät eivät sanoneet? Tai jotain…

Venäjän hallitus kontrolloi Rosatomia, joka muuten puuhaa ydinmiilujen lisäksi ydinaseiden parissa. Jo tämä olisi minusta riittävä syy ilmoittaa heille kohteliaasti, että emme ole kiinnostuneet palveluksistanne, vaan etsimme toisenlaista tuotetta. Suomen hallitusta ei kuitenkaan mokoma rauhanaate tai kansainvälinen solidaarisuus kiinnosta. Kasvot eivät saa mennä. Venäjä on tunnettu energian käyttämisestä valtapolitiikan välineenä, miksi se ei toimisi niin Suomen suhteen, jos kokevat syystä tai toisesta tarpeelliseksi? Eipä tämäkään mitään, ydinmiilu on nyt tärkeä, etteivät Kokoomuksen kasvot mene. Ja mitähän SDP:n eduskuntaryhmän ja ministerien mielissä oikein liikkuu? Työpaikkojako? Jaa niitä, joita tulisi tukuittain enemmän, jos Fennovoiman sijaan investoitaisiin uusiutuviin.

Rosatom ei ole saanut yhtäkään voimalaansa ajoissa valmiiksi, saati budjetin puitteissa, Fennovoiman budjetti on muuten noussut alkuperäisestä varsin suurpiirteisestä 4-6 miljardista seitsemään jo nyt. Rosatom ei ole tehnyt yhtäkään länsimaisten turvallisuusvaatimusten mukaista voimalaa. Uskotteko todella, että homma onnistuu kivuttomasti? Viivästyksiä voin luvata, ja ne maksavat. Miksi hallitus ajaa Suomea ihan ehdoin tahdoin entistä tiukempaan taloudelliseen kurimukseen? Miksi emme valitse parempaa ympäristöä, enemmän työtä, elävämpää maaseutua ja kotimaista osaamista uusiutuvien parissa? Miksi valitsemme venäläisen taloudellisesti järjettömän ydinmiilun? Kokoomuksen kasvojen takiako?

Aloitteeni delfinaarion hallitusta alasajosta haudattaneen elävältä – aloite on silti ollut voitto eläinten oikeuksille

YLE ennakoi, että kaupunginhallituksen esitys jää voimaan, ja aloitteeni delfinaarion hallitusta alasajosta ei anna aihetta mihinkään toimiin. YLE:n otsikoinnin mukaan delfinaarion tulevaisuudesta ei haluta keskustella.

Tiedän, että kaupunginhallituksessa peräänkuulutettiin vihreiden ja vasemmiston suilla kunnollista vastausta aloitteeseeni. Sitä ei tälläkään kertaa saatu, vaan vastauksen laatinut Särkänniemi ja esittelevä virkamies tyytyvät jaarittelemaan hyvästä hoidosta, mitoitusten mukaisista altaista, puhtaasta vedestä, delfiinien vapauttamisen mahdottomuudesta ja muusta sellaisesta. Näitä mitään ei aloitteessa kuitenkaan esitetä tai kyseenalaisteta. Kaupunginhallituksen vastaus ei siis vastaa aloitteeseen. Puolivillainen vastaaminen on muuten ollut ennenkin valtuutettujen hampaissa. Minäkin olen valtuustosalissa hämmästellyt suorastaan välinpitämättömiä vastauksia. Tämä on ollut niitä harvoja asioita, joista minulla ja perussuomalaisilla on ollut yhtenevä näkemys.

Huolimatta kaupunginhallituksen kehnosta vastauksesta ja aloitteeni todennäköisestä tappiosta valtuustosalissa, on aloitteeni ollut menestyksekäs. Delfiinien pitäminen vankina ja sitä myötä eläintenoikeudet laajemmin ovat saaneet paljon huomiota kesän aikana. Tampereella on pitkästä aikaa keskusteltu asiasta paljon. Myös saamani palaute on ollut runsasta, ja suurelta valtaosaltaan positiivista. 

Kun asia on tänään valtuuston käsittelyssä toivon vilkasta keskustelua ja tiukkoja äänestyksiä. Pelkään vain, että ryhmäkuri jättää asian ihan liikaa vihreiden ja vasemmiston kontolle. Toivon myös menestystä kuntalaisaloitteelle delfinaarion tulevaisuuden selvittämisestä. Kyllä Särkänniemen on kohta pakko tehdä jotakin, vähintään vastata kysymykseen, miten toimintaa aiotaan jatkaa, jos aiotaan? 

Viheltää! Räjähti!

Nämä armeijasta tutut varoitushuudot tulevat välillä mieleen ihan tavallisena arkipäivänä, ihan tavallisella damaskoslaisella kadulla. Vihellys kuuluu lähistölle putoavasta kranaatista. Räjähdyksen jälkeen ihmiset katsovat äänen suuntaan, mutta jatkavat nopeasti toimiaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut; kahvikupit tyhjenevät kahviloissa, ihmiset kävelevät ostoksilla, autot ajavat 80-luvun Suomen tapaan ympyrää löytääkseen parkkipaikan ja niin edelleen. Paniikista ei ole tietoakaan. Vain hälytysajoneuvojen sireenien ääni kertoo, että jossakin räjähti juuri.

Damaskoksen keskustaan kranaatteja ampuvat erilaiset kapinallisryhmittymät. Mitä ilmeisimmin kohteena ovat hallituksen rakennukset, mutta epätarkkuus vaivaa ja monet kranaatit putoavat tavallisen kansan keskelle kaduille ja toreille. Kuolonuhrejakin tulee lähes päivittäin, mutta tarkkoja lukuja emme saane koskaan selville. IS:n nousu saattaa lisätä kranaatti-iskujen määrää, ja monet paikalliset pelkäävätkin heidän saavan jalansijaa Damaskoksen ympäristöstä.

Jatkuvista iskuista huolimatta damaskoslaiset jatkavat elämäänsä. Heidän päivänsä kulkevat suurin piirtein normaalia latua, ja oikeastaan vain armeijan tarkastuspisteiden määrä ja monien rakennusten vahvennettu vartiointi kielivät poikkeustilasta. Olen muutamaan otteeseen ihaillut ihmisten kykyä jatkaa elämäänsä jatkuvasta uhasta huolimatta. Kaupungin puistot ovat iltaisin täynnä leikkiviä lapsia ja käveleviä ihmisiä ja kahviloissa riittää asiakkaita. Onpa kaupungissa muutama todella tyylikäs baarikin.

Kysyttäessä jaksamisesta he sanovat hymy kasvoillaan, että on pakko vain jatkaa ja olla välittämättä uhasta, sillä muuten on toivo mennyttä. Sotaa ei kukaan ole ylistänyt, mutta sen kanssa on opittu elämään. Erään keskustelun jälkeen luulen, että sain kiinni jostakin sellaisesta kollektiivisesta tunteesta, joka Suomessakin saattoi olla sota-aikaan; pelosta huolimatta heillä on uskoa tulevaisuuteen. He elävät ainoata elämäänsä täysillä sodasta huolimatta. He eivät anna toivottomuuden tarttua itseensä.

Tämän opin haluaisin siirtää myös Suomeen. Meillä ei ole mitään syytä toivottomuuteen. Maallamme menee hyvin, vaikka sitä ei aina uskoisi, kun seuraa poliittista keskustelua. Onhan meillä tietysti ongelmia ja epäkohtia, mutta meillä on myös välineet ratkaista ne. Meillä ei ole syytä vaipua epätoivoon. Meidän kannattaisi ehkä opetella kykyä nauttia elämästä ja olla tyytyväisiä. Niin ne syyrialaisetkin koettavat tehdä.  

Mitä kaipaan Tampereen kesästä?

Pyöriminen muilla mailla vierailla antaa ihmiselle perspektiiviä elämään. Olen tällä erää ollut kolme kuukautta Libanonissa sotilastarkkailijana. Huomenna (11.7.) on edessä siirto Damaskokseen Syyriaan yhteysupseeritoimiston varapäälliköksi. Komennus Syyriassa kestänee 9 kuukautta. Työskentely sodan repimässä maassa on varmasti kiinnostava kokemus, mutta miellyttävä se tuskin tulee olemaan. Libanonin suhteellisen rauhallinen tilanne on Syyriassa valitettavan kaukainen haave, kuten olemme uutisistakin joutuneet lukemaan.

Seurauksena muilla mailla olemisesta on helposti koti-ikävä. Taukoamatta on ikävä tärkeitä ihmisiä ja tärkeitä paikkoja. Ihmisiin voi onneksi pitää yhteyttä puhelimella, s-postilla tai netin kuvapuhelimella. Ja uskokaa pois, sain tänne yhden ihan oikean kirjeenkin. Se oli ehdottomasti sen viikon kohokohta. Paikkoja ja niihin liittyviä ääniä, hajuja, värejä ja tunnelmia onkin sitten vaikeampi kaukosiirtää verkon välityksellä. Oleminen Lähi-idässä laittaa toden teolla kaipaamaan Tampereen kesää.

Laukontori ja erityisesti Munkkikahvila kuuluvat tavallisiin kesärutiineihini. Siinä on mukava lukea lehti ja jutella ohikulkijoille. Tänä kesänä Laukontoria tulee todella ikävä, sillä kesäkuun lomallani ilma oli niin kylmä ja sateinen koko ajan, että torilla ei paljoa tullut käytyä. Toivon onnistumista myös iltatorille, sellaista todella tarvitaan.

Rauhaniemi ja Sorsapuisto ovat minulle paikkoja maata auringossa, juoda kahvia, lukea kirjaa ja höpötellä joutavia ihmisten kanssa. Siis juuri kesää parhaimmillaan. Rauhaniemen sauna menee minun makuuni hieman liian aikaisin kiinni, joten käynnit siellä ovat ihan liian harvinaisia. Muuten sauna on toki erinomainen. Sorsapuistossa kaupunki elää aina auringonlaskuun saakka. Loistava paikka, kunhan saataisiin siihen hiekkakentän paikalle vielä tekonurmi, skeittiparkki ja muuta sellaista.

Pyöräily ympäri kaupunkia ja naapurikuntia kuuluu kesäisiin puuhiini. Tekosyy polkea toisiin kaupunginosiin tai naapurikuntiin keksitään kyllä; Hervannassa on hyvä turkkilainen ravintola ja vesitornilta näkee yli kaupungin, Soho Sporting Society pelaa kuudetta divisioonaa Ikurissa, Kujakollissa voi ottaa välioluen eksentrisessä tunnelmassa, voi tykittää seutukunnan nopeinta pyöräbaanaa Saarenmaantietä Kangasalan Pajutilalle kahville tai polkea Lempäälään ihailemaan Kuokkalankoskea. Tulipa viime kesänä käytyä pyörällä Valkeakoskellakin katsomassa kun Haka voitti Ilveksen.

Myös jalkapallo kuuluu kesään. Jos en ole itse pelaamassa, käyn katsomassa pelejä. Joukkueista minua kiinnostavat erityisesti Ilves, Ilves-Kissat, TamU-K ja jo mainittu Soho, jonka ikämiesjoukkueessa pelaisin, jos en olisi Lähi-idässä. Tammelan stadion on ihan paras paikka. On toki myönnettävä, että se on elinkaarensa päässä, ja uusi stadion tulee todella tarpeeseen. Toivottavasti hanke saa positiivista tuulta siipiensä alle.

Odotan todella innolla sitä päivää, kun hiljainen ratikka ajaa Hämeenkatua ja Keskustorista on tehty arvoisensa tori, eikä nykyisenkaltainen meluisa ja epäviihtyisä liikennesolmu kaupunkikuvallisesti kammottavine kioskeineen. Muuten sitä istuisi mielellään kirja kädessä vaikka Tampereen Teatterin kivipaasilla, mutta paikka on auttamatta liian meluisa. Siksi varmaan laitapuolen kulkijat ovat ottaneet omakseen juuri Keskustorin. Ilmiön taustalla oleva syrjäytyminen ja kodittomuus muuten vaatisivat nopeita toimia. Kiellot, valvonta ja penkkien poisto eivät ole minusta oikeita ratkaisuja, päinvastoin niillä vain ankeutetaan vielä vähän lisää.

Tänä vuonna Tampereella pelataan perinteinen Rock-Futis SM-turnaus. Noin tuhannen pelaajan tapahtuma järjestetään Kaupissa 30.-31. elokuuta. Turnauksessa voi nähdä keskinkertaista jalkapalloa, mutta paljon kiinnostavia persoonia. Tänä vuonna ennakkosuosikin viitta taitaa olla Klubin suojiin siirtyneellä entisellä YO-Talolla. Yritän parhaani mukaan päästä kotilomalle tuolloin, sillä olen ollut mukana järjestämässä turnausta, ja kai sitä vähän pelatakin pitäisi. Olisi sääli joutua jäämään pois. Varsinkin, kun kesän toinen kohokohta Tampereen Teatterikesä elokuun 4.-10. jää tänä vuonna väliin.

Nauttikaa hyvät ihmiset kesästä, teatterista, jalkapallosta, järvistä, puistoista ja toreista. Nauttikaa Tampereesta, maailman parhaasta paikasta. Minä aion ottaa vahingon takaisin ensi kesänä. 

Mukavaa kesää! Olkaa kilttejä toisillenne!

Käykö ISIS jihadia Irakissa ja Syyriassa?

Sunnimuslimien vaarallinen ääriliike ISIS on ollut paljon uutisissa viime aikoina. He ovat olleet aktiivisia sekä Irakissa että Syyriassa. Ovatpa suuruudenhulluudessaan julistaneet Irakiin islamilaisen kalifaatinkin. ISIS eroaa lähes kaikista aikaisemmista ääriliikkeistä siinä, että väkivalta on erityisen pidäkkeetöntä ja kohdistuu oikeastaan ihan kaikkiin. Erityisen makaaberi on libanonilaisten lehtitietojen mukainen ISIS:n tulkinta, joka sallii sekä raiskaukset että kehottaa perheitä luovuttamaan tyttöjä sotureiden seksiorjiksi, sillä se takaa heidän mukaansa tytöille paikan paratiisissa.

ISIS julistaa pyhää sotaa, jihadia, ja siksi heitä kutsutaan yleisesti jihadisteiksi. Sen ymmärtää, että eurooppalaisilla journalisteilla tai lehtien lukijoilla ei ole jihad-kirjallisuus hallussa, mutta tuntuu, että kirjat ovat jääneet lukematta myös ISIS:n ”oppineilta”. Militantin maallikon Osama Bin Ladenin ja hänen kaltaistensa esimerkiksi 9/11 iskut mahdollistaneet tulkinnat jihadista elävät ja voivat hyvin, vaikka rikkovat räikeästi lähes kaikkien tärkeimpien jihad-käsikirjojen sääntöjä.

Sanana arabian kielen sana jihad merkitsee kilvoittelua, vaivannäköä, pyrkimystä ja kamppailua. Koska edelliset kuuluvat usein sodankäyntiin, ainakin keskiajalla, voidaan sanaa käyttää myös sotimisen yhteydessä. Sanan uskonnollinen merkitys on suunnilleen sama kuin kristittyjen kamppailu syntiä vastaan. Merkitystä pyhänä sotana on kritisoitu, mutta se on silti kohtuullisen kuvaava, sillä jihadilla tarkoitetaan myös islamin puolesta taistelua tarkkojen uskonnollisten sääntöjen mukaan. Tässä viitekehyksessä jihad merkitsee siis suunnilleen samaa, kuin oikeutettu sota. Jihadia on myös saarnaaminen islamin levittämiseksi.

Terminä jihad juontaa juurensa 700- ja 800-luvuille jolloin uusi islamilainen valtio haki paikkaansa muiden valtioiden joukossa. He kävivät ajalle tyypillisiä valloitus- ja ryöstelysotia sekä kahakoita naapureidensa kanssa, kuten muutkin alueen valtiot ja mm. kristitty Bysantti. Kuten tiedämme, tuolloin rajat elivät ja sodilla oli taipumus muuttua asemasodiksi, jolloin tuli tarpeen käsittää jihad saavutettujen asemien puolustamisena. Koraanin syntyaikoina termi ei vielä ollut käytössä.

Jihadin säännöt ovat monimutkaiset ja paikoin ristiriitaiset, mutta yksinkertaistettuna selkeät. Sotaa voidaan käydä ei-islamilaisia naapurivaltioita vastaan, tällöin omalla esimerkillä tulee osoittaa islamin paremmuus. Erityisesti johtajien tulee olla esikuvallisia. Ja koska perimätiedolla on islamissa suuri merkitys, profeetta Muhammadin käymät sodat ovat esimerkkejä esikuvallisesta toiminnasta.

Jihadin yksi peruskivi on, että se pitää aina julistaa, ja julistusta tulee edeltää uhka islamia vastaan. Samoin sotatoimet eivät saa suuntautua muita kuin sotilaita vastaan. Tämä oli varsin hankala kysymys keskiajalla, kun ajan keskeinen piiritystekniikka edellytti heittokoneen käyttöä, ja sehän ei tietysti uhrejaan valinnut. Tässä voidaan ottaa vertailukohdaksi liittoutuneiden toisessa maailmansodassa suorittamat massapommitukset.

Merkittävä sääntö on myös se, että viholliselle tulee aina antaa mahdollisuus antautua ja alkaa maksamaan veronsa uudelle hallitsijalle. Tämä Euroopastakin tuttu periaate säästi monilta sodilta keskiajalla, kun usein vihollinen antautui ilman taistelua, kun sai sovittua kohtuulliset ehdot, joskus jopa edullisemmat, kuin aikaisemman valtiaan kanssa. Jihadin sääntöjä pohdiskeleva kirjallisuus on itseasiassa aloittanut sodan sääntöjen pohtimisen jo 700-luvulla, kun lännessä sama työ alkoi vasta 1500-luvulla.

Jihad-kirjallisuudessa on toki myös radikaalimpia tekstejä. Esimerkiksi radikaali espanjalainen Ibn Hamz (k.1064) kirjoitti, että jokainen mies on potentiaalinen islamin vihollinen, joten hänet saa tappaa, naisia ei keskiajalla mielletty sotilaiksi. Hänen tekstinsä syntyi islamilaisen Espanjan ollessa luhistumassa.

Toinen, nykyisin fundamentalistien suosima, jihad-teoreetikko Ibn Taymiyya (k. 1328) kirjoitti tekstejään maanpaossa Egyptissä mongolien ajettua hänet asuinseuduiltaan. Hän julisti pyhän sodan olevan oikeutettua myös toisia muslimeja vastaan, jos nämä antavat siihen aihetta. Vaikka Taymiyyankin teksteissä on selvät säännöt jihadille, hänen tekstiensä ajattelu mahdollistaa esimerkiksi shiiojen ja sunnien välisen vihanpidon, kunhan niistä poimitaan sopivat osat ja jätetään epäsopivat huomiotta.

Myös maltilliset oppineet käyvät keskustelua jihadista. Heidän puheensa vain ylittävät uutiskynnyksen varsin harvoin. Suuri enemmistö heistä korostaa jihadin puolustusluonnetta. Heidän mukaansa kansainväliset sopimukset takaavat ei-islamilaisen maailman ”rauhan alueeksi”, jota tulee kunnioittaa. Näin toimiikin valtaosa islamilaisesta maailmasta.

Käytännössä on aina ollut niin, että kaikki hallitsijat ja päälliköt eivät ole piitanneet oppineiden viisasteluista, jos heillä on ollut sota voitettavanaan. Reaalipolitiikka on ohittanut periaatteet. Tämä toimintamalli on ollut sama kaikissa kulttuureissa, jotka suinkin ovat sotaa käyneet. Radikaali islam ei siis eroa juurikaan eurooppalaisista edeltäjistään. He ovat vain vieneet retoriikan ja toimintatavat uudelle tasolle.

Oleellisia ongelmia on kolme. Ensinnäkin islamilaisessa maailmassa on paljon köyhyyttä ja oppimattomuutta, jolloin polttoainetta ääriliikkeille on riittämiin. Tämän ongelman ratkaisulla saisimme nopeasti tuloksia. Työ vain on valtava.

Toinen merkittävä ongelma on, että islamilla ei ole selkeää uskonnollista valtarakennetta, vaan sen auktoriteetteina toimivat vanhat tekstit, joita sitten tulkitaan ja valikoidaan poliittisten vaikuttimien mukaan.

Ja kolmanneksi jihad-käsikirjojen ohjeet ovat jääneet ajastaan jälkeen. Sodan moraalikoodi on muuttunut paljon sitten keskiajan, jolloin jihad-kirjallisuus oli edistyksellisintä sodankäynnin moraalia pohtivaa kirjallisuutta.

Länsimaat ovat myös vaikeassa raossa. Jos auttaa yhtä osapuolta, suututtaa toisen, mutta kuitenkaan ei oikein voisi vierestäkään katsoa, kun ihmiset tappavat toisiaan. Syyrian suhteen tämä on nähty lännen päättämättömyytenä. Pelko radikaalien ainesten noususta on osoittautunut todelliseksi.

Todellinen kärsijä nykytilanteessa on maltillinen muslimi. Heillä ei ole halua osallistua, mutta monesti heidät vedetään mukaan ääriainesten toimiin joko uhreina tai tekijöinä. Eurooppa kokonaisuutena on turvassa, Eurabia fantasioista huolimatta.

Valtuustoaloite Särkänniemen delfinaarion hallitusta alasajosta

Jätin yhdessä noin 20 allekirjoittaneen kanssa 25.5. kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen Särkänniemen delfinaarion hallitusta alasajosta. Asia kuumensi tunteita niin paljon, että lupasin olla julkaisematta aloitetta. Aloite herätti kuitenkin niin paljon huomiota mediassa, ja siitä on ollut niin paljon epätotta informaatioita liikkeellä, että päätin nyt julkaista sen, kun kohu on laantunut.

Valtuustoaloite Tampereen Särkänniemen delfinaarion hallitun alasajamisen selvittämisestä asiantuntevien kansalaisjärjestöjen kanssa siirtymäajan jälkeen – Juhana Suoniemi ja muut allekirjoittaneet

Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että delfiinit eivät ole osa nykyaikaista ja eläimiä kunnioittavaa huvipuistoa.

Tampereen Särkänniemen delfinaario avattiin yleisölle vuonna 1985. Delfinaariossa elää tällä hetkellä viisi pullonokkadelfiiniä, joista kaksi on syntynyt delfinaariossa, muut delfiinit on vangittu Meksikonlahdesta. Nyt, lähes kolmekymmentä vuotta delfinaarion perustamisen jälkeen, tiedämme paljon enemmän delfiineistä. Myös eläinten hyvinvointi ymmärretään nykyään eri tavalla. Nykyisten tietojen ja eläinoikeusajattelun näkökulmasta olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että Särkänniemen delfinaarion lopettamisen selvittäminen on tullut ajankohtaiseksi. Muualla maailmassa vastaavia ”merimaailmoja” suljetaan ja on jo suljettu.

Delfiinit eivät tutkimusten mukaan sopeudu vankeuteen kovinkaan hyvin. Pullonokkadelfiini on yksi maailman älykkäimpiä nisäkäslajeja, joiden on todistettu olevan tietoisia itsestään sekä elinympäristöstään. Tämän vuoksi pullonokkadelfiinit ovat alttiita myös psykologiselle kärsimykselle. Luonnossa pullonokkadelfiini voi uida jopa 150 kilometriä päivän aikana, kun taas Särkänniemessä delfiinit elävät neljässä pienessä altaassa, joiden syvin kohta on ainoastaan kuusi metriä ja pinta-ala yhteensä 648 neliömetriä. Delfiinit eivät tällaisessa altaassa pääse toteuttamaan luontaista käyttäytymistään tai liikunnantarvettaan.

Eläviä delfiinejä ei ole saanut tuoda Suomeen vuoden 1998 jälkeen. Siksi Särkänniemi on aiemmin yrittänyt kasvattaa itse omat delfiininsä huonolla menestyksellä; syntyneistä 11 delfiinistä vain kaksi on jäänyt henkiin. Tämä osoittaa, että delfiinit eivät voi hyvin vankeudessa. Geenipoolin laajentamiseksi delfinaariolle on vuonna 2012 myönnetty lupa tuoda maahan delfiinien spermaa. Tämä kertoo siitä, että delfinaariossa halutaan vastoinkäymisistä huolimatta jatkaa epäonnistunutta delfiinien lisääntymisprojektia.

Ongelmallisten eläinoikeuksien lisäksi delfinaariosta on Särkänniemelle ja Tampereelle vakavaa imagollista haittaa. Jotkut matkatoimistot kieltäytyvät tekemästä matkoja kaupunkeihin, joissa vastaavia ”merimaailmoja” on, esimerkiksi Tui on tällainen. Nykyajan vanhemmat kantavat entistä enemmän huolta myös eläinten hyvinvoinnista. Valistunut vanhempi tai opettaja kyllä kertoo lapselle, että delfinaario lopetettiin delfiinien parhaaksi. Lapsi kyllä ymmärtää, että delfiini kuuluu luontoon eikä sirkusklovniksi.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Tampereen Särkänniemi ei kasvata lisää delfiinejä delfinaarioon, ja että delfinaarion sulkemista ryhdytään selvittämään asiantuntevien kansalaisjärjestöjen kanssa, ja että delfinaario suljetaan nykyisten delfiinien luonnollisen poistuman myötä. Samalla selvitetään ja ideoidaan delfinaariorakennuksen uusi käyttö.

Tampereella 26.5.2014

Juhana Suoniemi ja muut allekirjoittaneet

Ratikka etenee selvin luvuin ja valtuustoaloite koirien uimapaikoista

Tampereen valtuusto päätti tänään selvin 48-18 luvuin siirtyä ratikan suunnitteluvaiheeseen. Vihreiden noin kymmenen vuoden tärkein tavoite etenee viimein suunnitteluvaiheeseen.

Pidin kaksi puheenvuoroa ratikan puolesta. Toisessa keskityin ratikan seudullisuuteen ja positiivisiin vaikutuksiin kaupunkimme kehitykseen, ja toisessa keskityin vastailemaan päättömimpiin keskustelussa esitettyihin väitteisiin, kuten puheisiin ratikan vanhanaikaisuudesta ja epäekologisuudesta.

Kokouksen lopuksi jätin valtuustoaloitteen koirien uimapaikkojen osoittamiseksi Tampereelle. Sen allekirjoitti noin 30 valtuutettua ja se kuuluu näin:

Aloite koirien uimapaikkojen osoittamiseksi Tampereella

Kaupungin koirapalveluohjelman (2011) mukaan joka viidennessä tamperelaiskodissa asuu koira. Tampereen koirapuistojen uudistustyö piti aloittaa kuluvana vuonna, mutta näyttää siltä, että työ viivästyy parilla vuodella kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi. Santalahden koirapuiston ja sen yhteydessä olevan koirien uimarannan jäätyä Rantaväylän tunnelin rakennustyömaan alle, Tampereella ei ole yhtään koirille osoitettua uimapaikkaa.

Koirien uimapaikka on edullinen perustaa ja palvelee suurta joukkoa kaupunkilaisia. Mikäli koirilla olisi omia merkittyjä uimapaikkoja, niiden uittaminen yleisillä uimarannoilla vähenisi.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki selvittää mahdollisia koirien uimapaikkoja kaupungin alueella, ja että koirille merkitään uimapaikkoja tasaisesti ympäri kaupunkia.

Tampereella 16.6.2014

Olen ehdolla kevään 2015 eduskuntavaaleissa

Pirkanmaan politiikka tarvitsee uusia kasvoja. Samoin vihreät tarvitsevat uusia kasvoja. Siksi olen päättänyt astua seuraavan askeleen ja pyrkiä eduskuntaan ensi kevään eduskuntavaaleissa. 

Rauha tarvitsee tekijänsä. Olen parhaillaan neljännellä rauhanturvamissiollani, tällä kertaa Libanonissa. Haluan tuoda tietämykseni ja osaamiseni rauhantyöstä eduskuntatyöhön. 

Liikunta ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita elämässäni. Olen pelannut alasarjajalkapalloa vuodesta 1987 ja olen aktiivisesti mukana Tampereen musiikki-ja teatterielämässä. Eduskunnan jalkapallojoukkue tarvitsee uuden kärkipelaajan ja kulttuuri tarvitsee puolustajan.

Olen tehnyt paljon työtä Pirkanmaan vesistöjen eteen olemalla maakuntahallituksen jäsenenä kriittinen turvetuotantoa kohtaan. Saimmekin poistettua soita ja soiden osia maakuntakaavan turvetuontaoalueiden joukosta. Nyt haluan laajentaa vesistöjen suojelutyötäni myös kalakantojen suojeluun. Pirkanmaalla on tarvetta esimerkiksi kalateille, kalastusrajoituksille, peltojen valumien vähentämiselle ja edelleen turvesoiden vesistökuormien hallinnalle. Nämä toimenpiteet tarvitsevat riittävän rahoituksen. On kaikkien etu, että kalakannat voivat hyvin.

Kaikkiin Pirkanmaan kuntiin pitää päästä liikkumaan sujuvasti. Monissa kunnissa sujuvin tapa on lähijuna ja siihen yhdistyvä laadukas liityntäpysäköinti. Meidän pitää yhdessä varmistaa junaliikenteen kehittämiseen riittävä taloudellinen tuki. Myös yhteydet muualle pitää varmistaa. Suora yhteys Tampereelta Pietariin on kaikkien pirkanmaalaisten yhteinen etu, jota onkin laajalla rintamalla edistetty maakuntahallinnossa. Työtä junaliikenteen eteen on tehtävä yhdessä kaikkien pirkanmaalaisten poliitikkojen kanssa. Esimerkiksi sastamalalainen kansanedustaja Arto Satonen on ollut hyvä kumppani liikennetyössä.

Kampanjapäällikkönäni on Tampereen vihreiden puheenjohtaja Sonja Myllymäki, 045-1544614.

Seuraa kampanjaa Facebookissa!

Tue delfiinialoitetta, käy Särkänniemessä

Kuten viime päivinä on monista lehdistä saanut lukea, jätin lähes kahdenkymmnen muun valtuutetun tukemana valtuustoaloitteen Särkänniemen delfinaarion “hallitusta alasajosta”. Jostakin syystä delfinaarion kohtalosta ei ole vuosiin juuri keskustelua käyty. Edellisen kerran Tampereen valtuusto käsitteli asiaa vihreiden Tellervo Tuomisen aloitteen käsittelyn yhteydessä vuonna 1999. Tällöin sulkemisaloite kaatui STT:n mukaan selvin luvuin 57-9. Nyt samaan aikaan valtuustoaloitteemme kanssa kerätään kuntalaisaloite.fi -palvelussa saman suuntaista kuntalaisaloitetta.
Valtuutettujen ja kansalaisyhteiskunnan toimet ovat hyvin linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa. Esimerkiksi Baltimoren National Aquariumissa delfiinien pitäminen sirkusklovneina on ymmärretty epäeettiseksi, siksi delfiinit eivät enää tee näytöksiä ja niiden vanhuuspäiviksi suunnitellaan luonnonallasta oikeaan luonnonympäristöön. Mitä Yhdysvalloissa ensin sitä Suomessa perässä? 
Aika näyttää, mitä aloitteemme saa aikaan, mutta jo nyt on selvää, että asia kiinnostaa laajasti. Aloitteemme on uutisoistu lukuisissa lehdissä ja se on levinnyt erittäin paljon sosiaalisessa mediassa. Myös saamani kansalaispalaute on ollut ennennäkemättömän runsasta ja lähes täysin positiivista. 
Aloitteista lähtenee liikkeelle hedelmällinen keskustelu, joka lopulta koituu myös Särkänniemen parhaaksi. Delfinaario on suosiostaan huolimatta ollut myös melkoinen imagohaitta. Särkänniemen on turha pelätä negatiivista julkisuutta, sillä tämä nyt käynnistynyt keskustelu tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden eettisesti kestävän valinnan tekemiseksi ja kritisoidun nykytilan muuttamiseksi. Tämä valinnanmahdollisuus kannattaa nyt käyttää. Eettisesti kestävä valinta tuo Särkänniemeen uusia asiakkaita ja parantaa kaupunkimme mainetta kestävänä koko perheen matkailukaupunkina. 
Pyydänkin kaikkia aloitteeni tukijoita menemään tänä kesänä Särkänniemeen ja jättämään positiivista palautetta delfinaarion sulkemisen puolesta. Positiivinen palaute on hyvä keino eläintenoikeuksien edistämisessä. Särkänniemi tarvitsee tukeanne uskaltaakseen viedä aloitteemme tavoitteita eteenpäin. Särkänniemi tarvitsee vahvistusta sille, että jo sitoumus pidättyä uusien delfiinien synnyttämisestä ja näytösten asteittaisesta lopettamisesta tuo huvipuistoon uusia asiakkaita.
Linkkejä ja uutisia:

Miksi kannattaa äänestää Vihreitä ja erityisesti Oras Tynkkystä

oras-350x70.pngVihreitä syytetään usein ylimielisyydestä, tarpeesta olla oikeassa ja realismin puutteesta. Myönnän ensimmäisen (tähän hymiö) ja siksi kerronkin teille miksi sunnuntaina tulisi olla realisti, vääntäytyä uurnille äänestämään Vihreitä ja erityisesti Oras Tynkkystä. 

Vihreitä siis syytetään haihattelijoiksi, joilla ei ole tajua realismista. Mutta mitä tämä realismiksi kutsuttu ajattelu oikeastaan on ja mistä se juontaa juurensa? Se kumpuaa ennennäkemätöntä talouskasvua tuottaneesta, mutta ympäristöä kaltoin kohdelleesta halpaan energiaan, uskoon rajattomiin luonnonvaroihin ja loputtomaan kasvuun sekä edulliseen työvoimaan perustuneesta teollisesta perinteestä. Se on historiallisen tradition muodostama mantra. Se on myös naiivia uskoa teknologian kaikkivoipaisuuteen ongelmien ratkaisussa. Mukana on myös aimo annos itsekästä rusinoidet poimimista pullasta. Ja tuntuupa aika monella olevan myös puhdasta uskoa jonkun korkeamman voiman tai jumaluuden vaikutukseen. Nykyisessä Euroopan parlamentissa tällainen ajattelu on henkilöitynyt Eija-Riitta Korholaan. Hän on järjestelmällisesti tehnyt työtä vesittääkseen lähes tulkoon kaikki eurooppalaiset yritykset parantaa ilmastopolitiikkaa. Samalla hän puolustaa äänekkäästi poliittisesti erittäin vaikeita globaaleja mekanismeja ja vaatii Euroopan ilmastopäätöksiä siirrettäväksi milloin minkäkin tulevan kokouksen jälkeiseen aikaan.

Ilmastopolitiikasta puhuttaessa törmätään useimmiten energiaan. Onhan teollisen ajan kasvu paljolti halvan energian ansiota. Energiakeskustelussa käytetään paljon mantroja, jotka toistuvat aina ja kaikkialla, välillä jopa omien puoluetovereiden kuulee niitä toistavan. Avaan tässä nyt hieman kolmea energiakeskustelun mantraa. 

Ensimmäisenä tulee mieleen vaatimus energiaomavaraisuudesta. Suomessa käytetystä energiasta suuri osa tulee ulkomailta; öljy, kivihiili, uraani, maakaasu jne. Yksinkertaistettuna uraania käytetään sähköntuotantoon, hiiltä, kaasua ja öljyä lähinnä lämmön ja sähkön yhteistuotantoon ja öljyjalosteita liikenteen polttoaineina. Edellistä miettiessä erityisen outo on ydinvoiman kannattaminen omavaraisuusasteen nostolla. Lisäksi pitää muistaa, että Suomessa on jo nyt tarpeeksi tuotantokapasiteettia myös kulutushuippuihin. Sähköä saa kuitenkin pohjoismaisilta markkinoilta yleensä selvästi edullisemmin, kuin tuottamalla itse. Veljekset Keskisen mainosta mukaellen, sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Miksi siis Suomeen pitäisi luoda kalliilla ylikapasiteettitila? Tähän ei koskaan tule konservatiivilta vastausta.

Toinen on mantra ydinvoiman edullisuudesta ja uusiutuvien kalleudesta. Tästä voi hyvällä syyllä syyttää onnistunutta propagandaa, jota monet levittävät hyvässä uskossa. Ensinnäkin ydinvoima ei ole halpaa, vaan selvästi markkinahintoja kalliimpaa. Fennovoiman omakustannushinta on noin 50 € per MWh. Markkinahinnan pohjoismaissa ollessa noin 35 € per MWh, ja nyt tällä hinnalla saa ostaa suojattua sähköä kymmenen vuoden päähän. Kysymys kuuluu, kuka maksaa erotuksen omistajat vai veronmaksajat? Englannissa lasku on menossa veronmaksajille, sillä britit aikovat maksaa uusille ydinvoimaloilleen vuosikymmenien ajan 109 € per MWh takuuhintaa. Uusiutuvien takuuhinnat puolestaan on tarkoitettu lyhytaikaisiksi ja potkaisemaan uusi energiateollisuuden ala käyntiin. Aika näyttää, miten käy, mutta uusiutuvien hinta on tullut jyrkästi alas viime aikoina.

Kolmas minusta kiinnostava seikka on jatkuva puhe riippuvuudesta Venäjältä tuotavasta sähköstä. Suomeen toki tuodaan sähköä Venäjältä, mutta vain silloin, kun se hinnan tai sähköverkon tilan takia on kannattavaa. Samalla Suomesta viedään sähköä Viroon ja sieltä puolestaan Venäjälle. Jos ulkomaisesta sähköstä haluaa olla huolissaan, olisi syytä pelotella ruotsalaisella sähköllä, sillä sieltä tulee moninkertainen määrä Venäjään verrattuna. (ks. Fingrid)

Vihreät kellokkaat tietävät tämän, ovat realisteja ja tekevät johtopäätökset sen mukaan. Parhaiten vihreistä energia- ja ilmastoasiat osaa Oras Tynkkynen. Hän ei toistele mantroja, hän ei vähättele tai liioittele. Oras Tynkkynen on juuri se henkilö, jota Eurooppa, Suomi ja Pirkanmaa tarvitsee. 

Näissä vaaleissa on vielä paljon pelissä. Siksi sinun kannattaa nousta ylös ja painua äänestämään sunnuntaina. Kopissa sinun tarvitsee muistaa ainoastaan numero 169. Ja otaski kaverisi mukaan!